Sero & Virtanen: Jimi Sero – Mun tie

Moninaisissa rock-liemissä uitetun basistin elämää ovat kuljettaneet hyvän svengin metsästys, rakkaus perheeseen, vakavan sairauden kanssa ponnistelu ja niin – se kuuluisa kuningas alkoholi.

Johnny Kniga

Rock-historia on kyllästetty mitä myyttisimpiä mittasuhteita saavuttaneilla päihdesekoilukertomuksilla. Suomessa Cissen ja Albertin nestepitoinen puuhastelu on kaiketi valettu jo ajat sitten pronssiin ja sanomattakin on selvää, mitä konnotaatioita syntyy kaikkien rock-määreiden ehdottomasta ykkösnyrkistä, Hanoi Rocksista. Jos jälkimmäinen jätetään laskuista, kunnostautui jälkikahdeksankymmentälukulaisessa YYA-Suomessa tällä sektorilla kaksi yhtyettä kuitenkin ylitse muiden: Smack ja The Balls. Näissä kummassakin soitti bassoa Jimi Sero – mies, joka toteutti yhtyeiden yllä leijunutta mielikuvaa myös käytännössä.

Jimi Sero – mun tie. Läpi Smackin Ballsin ja kosteiden vuosien etc., on tekstin katutyylistä puhekieltä myöten päähenkilönsä näköinen kirja. Tarinaa kuljetetaan kronologisesti, paikoin takaumiin koukkien, aina syntymästä lapsuusvuosien kautta tähän päivään. Sero valottaa aluksi sukunsa venäläisperäistä taustaa sekä lapsuuttaan Helsingissä ja Mäntsälän Nikinojassa. Pikkupaikkakunnan ahdasmielisissä ympyröissä purkautumisteinä toimivat kiinnostus rock-musiikkiin, toisinaan rajuksikin äityvä alkoholin käyttö ja lämpimät välit läheisiin. Seron ensimmäinen kitaransoitonopettaja olikin hänen oma isoisänsä.

Koulunkäynti ei Seroa pahemmin kiinnostanut ja homma jäikin kesken ala-arvoisin arvosanoin. Pian oli edessä muutto hanttihommien perässä takaisin Helsinkiin, joka antoi kuitenkin jo oraalla oleville rock-pyrkimyksille tarvittavan potkun eteenpäin. Tutustuttuaan Johnny Lee Michaelsiin ja päädyttyään tämän Sound Storm Shock -yhtyeeseen, pääsi Sero ensikertaa myös todellisen rock-elämän makuun. Sukset muun jäsenistön kanssa menivät kuitenkin ihmissuhdesotkujen takia ristiin ja mies löysi pian itsensä Pelle Miljoonan, Tumppi Varosen ja kumppaneiden kokoonpanoista, sekä sittemmin nuoren Veeti Kallion Neighbourhood Bratsistä. Omien soittohommiensa ohella Sero seikkaili myös Sielun Veljien ja Mustan Paraatin kiertueroudarina, kohdaten samalla kiertue-elämän arkisemman puolen. Ja koko ajan tietysti dokattiin.

Ison osan kirjassa saavat luonnollisesti Seron kaudet Smack- ja The Balls -yhtyeiden basistina. Sero oli Smackin riveissä yhtyeen ensimmäisellä, sittemmin kokoonkuivuneella Amerikan valloitusyrityksellä, jolloin bändiä manageroi legendaarinen Seppo Vesterinen. The Ballsiin Sero taasen päätyi Smack-kitaristina ja The Balls-yhteen perustajajäsenenä kunnostautuneen Rane Raitsikan siivittämänä. Sero toteaakin useampaan otteeseen päätyneensä uransa kaikkiin merkittäviin yhtyeisiin valmiiksi katetun pöydän -periaatteella.

Kiireisen kiertue-elämän ja syvenevän alkoholisminsa keskelle syntyi Serolle kuitenkin kolme tytärtä silloisen puolisonsa kanssa. Lapsistaan Sero puhuu lämmöllä ja kertoo rivien välissä ja omien sanojensa mukaan pyrkineensä pitämään heistä myös hyvää huolta - elintavoistaan huolimatta. Olihan mies eron tultua tyttäristään myös suuressa vastuussa. Törmättyään joitakin vuosia sitten sattumalta entiseen nuoruudenihastukseensa, löytyi sielunkumppanuus Seron nykyiseen puolisoon Susannaan ja parsikunta sai sittemmin yhteisen tyttären.

90-luvun puolivälin tietämillä Sero alkoi saada soittohommista tarpeekseen, vaikkei kiinnostus musiikkia kohtaan varsinaisesti kadonnutkaan. Ilmoittauduttuaan iltakouluun ja saatuaan vihdoin päästötodistuksensa erinomaisin arvosanoin, alkoi koulunkäyntikin todenteolla maistua. Sero jätti Ballsin, opiskeli itsensä vaatturimestariksi ja päätyi muutaman mutkan kautta itsenäiseksi yrittäjäksi. Pitkät työpäivät ja niiden vastapainona perheen kanssa tehdyt ulkomaanmatkat veivät miestä myös viiniharrastuksen pariin. Jo kohtuulliseksi kääntynyt alkoholinkulutus alkoi jälleen saada turhaa tulta alleen.

Sitten Sero sai syöpädiagnoosin. Kilpirauhassyöpä ajoi miehen leikkauksiin, raskaisiin jodihoitojaksoihin ja masennukseen. Halu taistella oli kuitenkin on niin suuri, että miehestä kehkeytyi pian himoliikkuja, joka kävi ajamassa 120 kilometrin pyöräkilpailuita. Samaan aikaan työstressi, vastuu tyttäristä ja pelko omasta toipumisesta veivät yhä syvemmälle takaisin alkoholin syövereihin.

Erilaiset juomistilanteet saavat kirjassa huomattavasti tilaa. Harvoja poikkeuksia lukuun ottamatta mitään yksityiskohtaisia sekoilukohtauksia ei Sero kuitenkaan tarjoile, vaan ennemminkin hän pyrkii valottamaan, miten yltiöpäiseen alkoholinkäyttöön ylipäätään päädyttiin. Tarinan edetessä lukijalle iskee kuitenkin kyllästyminen toistuviin juomiskertomuksiin, kunnes teoksen loppupuolella syyt moninaisen päihdekäytön kuvauksille perustellaan tarinan toisen pääteeman, ts. alkoholismin ja siitä toipumisen kautta. Sero onnistuu kuin onnistuukin kiertämään korkin lopullisesti kiinni, mutta kolme selvää vuotta nujertavat hänet despoottisesti käyttäytyväksi hermoraunioksi. Ainoat toimivat lääkkeet löytyvät lopulta AA-kerhon vertaistukiryhmästä ja Suomeen palanneesta, itsekin raitistuneesta Rane Raitsikasta. Raitsikan ja Tumppi Varosen kanssa Sero palaa myös yhdeksän vuoden tauon jälkeen takaisin musiikin pariin Balls-keikkojen ja mm. Problemsin Mun Tie -levyn [sic] myötä.

Jos Seron alkoholismi ja siihen johtaneet syyt kutovat päähenkilön mielenmaisemallista kehystä, ohjaa Seron ”hyvän svengin” metsästys teoksen musiikillista linjaa. Miehelle kun on tärkeintä aina ollut se, että musiikki ”svengaa”, olipa kyse sitten yhtyeestä, levystä tai keikasta. Kauheasti ei Sero kuitenkaan erittele tai avaa, mitä hän tällä ”svengillä” lopulta tarkoittaa. Svengaavuuden merkitystä toistellaankin matkan varrella niin moneen kertaan, että kirjan toimitustyöstä vastanneella Tommi E. Virtasella olisikin ollut paikoin tiivistämisen, teroittamisen ja selkeyttämisen varaa. Sama koskee lievää poukkoilevuutta. Kirja nojaa myös pelkästään Seron omaan tulkintaan erilaisten syiden, seurausten ja ihmissuhteiden tilasta, jotka paikoin jäävätkin vähän yksiulotteisiksi. Mielenkiintoista kontrastia olisikin saattanut löytyä päähenkilön läheisten ja yhtyetovereiden kertomuksista. Edellä mainituista huolimatta, onnistuu Jimi Sero – mun tie. Läpi Smackin Ballsin ja kosteiden vuosien etc. parhaimmillaan pureutumaan kohteensa ihon alle, näyttämällä elämän ylä- ja alamäet toteavasti, mutta täynnä inhimillistä tunnetta.

Teksti: Rami Turtiainen
Kuva: Tanár / Wikimedia Commons