Nits (NED)

Kun musiikki on ilmaista, se on arvotonta. Kun musiikki vaatii aikaa, se on ajatonta. Edellyttäen, että se kuitenkin jossain vaiheessa avautuu solmuistaan.

Hollantilainen, viidettä vuosikymmentään bändinä elävä Nits on näihin päiviin saakka säilyttänyt taiteessaan merkillisen ominaispiirteen: se on niin vaivatonta ettei sen yksinkertaisuuden alla piilevää hienoutta kerta kaikkiaan tajua ensimmäisellä, toisella, kolmannella, neljännellä – tai vielä viidennelläkään kuuntelukerralla.

Kun tuo kahdesta sympaattisesta herrasmiehestä ja yhdestä leidistä (Titia van Krieken korvasi bakteeritulehduksesta kärsivän Robert Jan Stipsin koskettimissa) koostunut trio jälleen kerran kiipesi uuden levyn tiimoilta lavalle, tällainen pieni ja yksinkertainenkin ihminen oivalsi jotakin: maailmassa ei kerta kaikkiaan ole toista tämänkaltaista yhtyettä. Nits on monipuolisista ja tunnistettavista vaikutteistaan huolimatta luonut aivan uniikin, tunnistettavan soundin – jopa oman musiikkityylinsä, jota on mahdoton lokeroida.

Sillä jos lähtökohtana on koneilla ja sampleilla maustettu folk-taidepop, lämmin, sympaattinen ja raukea eivät ole ihan ne ensimmäiset adjektiivit jotka äkkiseltään tulisivat mieleen. Laulaja-kitaristi-pianisti Henk Hofstede ja rumpali Rob Kloet eivät ole ehkä iältään enää nuoria, mutta mieleltään kylläkin – ikuisesti. Varsinkin Hofstedessa ja hänen pienistä elämän yksityiskohdista kertovissa lauluissaan on sellaista oraakkelimaista elämänviisautta joka tekee myös esiintyjistä täysin ajattomia. Eikä Nitsin musiikki tarvitse edes basistia svengatakseen.

Kahden vajaan tunnin setin aikana kuultiin monipuolisesti musiikkia yhtyeen koko uran varrelta, pääpainon ollessa uudessa Malpensa-albumissa. Myös bändin 2000-luvun mestariteos Wool oli vahvasti edustettuna. Tämä olikin isossa roolissa Nitsissä olevan Stipsin ikävän poissaolon toinen puoli, sillä van Krieken soitti bändissä juuri tuolla levyllä. Muutenkin juuri syntikka ja sampleri ujelsivat musiikin ajoittain jonnekin mystiseen tarumaailmaan. Nits maalaa lauluillaan maailmasta esiin sellaisia asioita, joita me emme ymmärrä katsoa.

Malpensan materiaalista erottuivat Cohen-henkinen Love Locks ja vaivihkaa valtaansa ottava Blue Things, joka on yksi bändin kauneimpia lauluja. Alankomaat-levyn folk-pala House of Jacob tuli miellyttävästi puun takaa, mutta vielä mahtavampi yllätys oli lähes täydellisen encoren aloittanut Bauhaus Chair, jonka kuulin ensimmäistä kertaa livenä vasta nyt, neljännellä Nits-keikallani. Myös melodikalla maustettu Walking with Maria oli upea; jopa aina yhtä hienot encoret In the Dutch Mountains ja Sketches of Spain taisivat jäädä näille kakkoseksi.

Teksti: Heikki Väliniemi
Kuva (yhtyeen keikalta De Muze -teatterissa Noordwijkissa): nits.nl