Huhtikuun albumikooste II
Huhtikuun toisessa albumikoosteessa ovat mukana lappeenrantalaisräppärit Aztra sekä Cotton & Lance, metallia ja poppia yhteen naittava Board of Aves, pakokaasunkatkuista hard rockia vääntävä Dogtor sekä splittilevyn tehneet hardcoreyhtyeet Urban Unrest ja Parental Shock.
Aztra: Kadonneen aarteen metsästys
Omakustanne
Aztra osoittaa kolmannella soolollaan kuinka kehitytään tyylillisesti ilman, että ominaislaatu muuttuu. Lähinnä taustojen puolella tapahtunut muutos pehmeämpään ja jopa lämpimämpään suuntaan on mukavaa, jopa tervetullutta vaihtelua. Samalla juuri mikään ei ole muuttunut: levyltä ei taida löytyä kuin yksi luuppiin nojaava biisi ja tunnelmallisestikin Kadonneen aarteen metsästys on savuisesti etenevä levy, joka ei painota erikoispiirteitään.
Levyllä tarjotaan jatkuvaa kaksoisvalotusta. Biisit ovat toisaalta katkelmallisia, toisaalta soljuvia; juoksevassa pätkämuodossa on tuttua nitkettä ja natketta, mutta tietynlainen mekaanisuus on vähemmistössä. Juttupuolella on entistä enemmän tarinallisuutta, ja ilmaisussa jopa kertovaa runoa. Rento, jopa ryhditön flow ei estä piikikkyyttä, ja vaikka esim. Hetki on täs ja Syssymmäl (joissa molemmissa vierailee Anttti) tuntuvat vähän regressiivisiltä, on Aztra jälleen liikkunut eteenpäin. Biiseissä ei tapahdu erityisen paljon, mutta ne muodostavat aivan oman todellisuutensa, jolle ei tyylillisesti löydy vastaavuuksia ainakaan Suomesta.
Jani Ekblom
Board of Aves: Decade After
Palokka
Jyväskyläläinen
Board of Aves teki pari vuotta sitten EP:n, nyt on albumin vuoro.
Decade After tarjoaa kolmivarttisen maukasta sekoittelua. Progressiivinen, tekninenkin metalli on melodista ja monipuolisesti revittelevää. Yhtye liikkuu osin samoilla kulmilla kuin
For The Imperium, mutta ei aivan niin popisti, eikä aivan niin turboahdetusti yhdistellen.
Kymmenen biisin esikoisella riittää vääntöä. Suoraviivaisia selkäsaunoja rytmittävät kevyet pop-osat. Välillä hidastellaan tositarkoituksella, välillä tempo on hikinen ja hakkaava. Metallin ja popin lisäksi hyödynnetään alt-rockia. Biisirakenteita ei löydy laulukirjoista. Myös kevyempi puoli toimii, vaikka levyllä ei olekaan kaikista väkevimpiä koukkuja.
EP:stä on otettu iso askel eteenpäin. Erityisesti yhtenäisen tunnelman luominen on onnistunut, vaikka materiaali on vuosien ajalta. Ehkä levy siksi, kuitenkin, jää vähän tasapaksuksi. Hyvän materiaalin joukosta ei nouse esiin terävintä huippua. Komea levy, silti.
Jani Ekblom
Cotton & Lance: Mihin maailma on menossa?
Omakustanne
Aztran tavoin Lappeenrannasta ponnistava hiphop-kaksikko
Cotton & Lance on, lukuisista julkaisuistaan huolimatta, vasta uransa alussa. Se kuuluu osin musiikissa, mutta ennen kaikkea verbaalisen ulosannin ponnettomuudessa. Sisällön tasolla ongelmaa ei varsinaisesti ole, vaikka jopa tyhjän uhon kuningasgenressä – levyn luvataan olevan vuoden kovin gangsta-levy, mitä se onkin, jos se jää ainoksi – olisi hyvä olla muutakin sisältöä kuin täytettä.
Mihin maailma on menossa? -debyytin
Intro lupailee enemmän kuin mitä levyllä lopulta on tarjota. Taustat tehnyt Cotton on omaksunut tyylilajin leimapiirteet: syntikat vinkuvat ja riisutut rytmit vievät eteenpäin. Suoraviivainen räppääminen, jossa voi kuulla kaikuja monesta suomi-ug:n tekijästä, taantuu kuitenkin liian usein puuduttavaksi sanahelinäksi. Rivientäytteen keskellä oivallukset ovat harvoja, eikä kokonaisuus toimi parodianakaan. Puutteistaan huolimatta levyllä on ideaa, joten kehittymiskelpoisen oloisesta kaksikosta kuultaneen vielä.
Jani Ekblom
Dogtor: Dogtor's Order
Hold On
Jos oli
Dogtorin vuoden 2010 viimeisenä päivänä ilmestyneellä EP:llä
Motörhead-viboja, on niitä
Dogtor's Order -pitkäsoitolla kahta kauheammin. Se ei kuitenkaan ole moite, vaan tyylillinen huomio, joka kiteytyy lauluun, johon lienee haettukin
Lemmy-kosketusta.
Air Raid on tämän osaston helmi, nimensä lailla paniikkia aiheuttava rymistely. Dogtor olisi kuitenkin huono yhtye, jos se ei osaisi muuta.
Esikoislätyn reunamerkit ovat klassisessa hard rockissa ja hevissä. Niiden välillä Dogtor suhaa painottaen vauhtia ja vaaraa. Reipastempoinen levy lyö yksitoista biisiä puoleen tuntiin, mutta pysähtyy välillä fiilistelemäänkin.
Can't Fool Me venyy pahaenteisesti,
When You Call My Name klausmeinesti. Tasainen levy ei esittele mitään uutta, paitsi vivahteiden ja mietityn, mutta silti irtonaisen, materiaalin päälle ymmärtävän yhtyeen. Toimivaksi havaittua rockreseptiä on turha muuksi muuttaa.
Jani Ekblom
Urban Unrest & Parental Shock: Split (12'')
United Shoebrothers / Rabbit's Foot
Splittilevyllä kuullaan jenkkivaikutteista hardcorea sekä aivan tuoreelta että vähän pidempään kuvioissa mukana olleelta yhtyeeltä.
Urban Unrestin puolen ohuet soundit hirvittävät aluksi: kitara soi alistuneesti kuin ruosteinen naula, laulajasta kuulee ihan liikaa ja basso pomppailee ympäriinsä. Nopeasti käy kuitenkin selväksi erottavamman soundin edut: Urban Unrest erottuu aika monesta muusta hardcorebändistä, ja, mikä tärkeämpää, se tuo paremmin esiin yhtyeen vimman ja voiman. Yhtye ei huku meteliin, vaan nostaa esiin kahdeksan ehkä vähän keskenään turhan samanoloista pikarallia 30 vuoden takaisen amerikkalaisen hardcoren hengessä.
Parental Shock taas pelaa oma osuutensa vähän eurooppalaisemmin eväin, ja vähän paksummin soundein, ei kuitenkaan mitenkään särähtävästi. Jos Urban Unrestin paahto on nousuhumalaista kiivailua, on Parental Shockilla loppunut kalja kesken. Se on vähän äkäinen ja väsynyt, kuvitellen että uusi nousu on vielä tulossa. Yhtyeen tuoreus kuuluu sekä hyvällä että huonolla tavalla: intoa riittää, mutta silti Parental Shockin puoli on vähän löysä. Viehätyksensä silläkin, ei siinä, ja biiseissäkin on enemmän vaihtelua kuin Urban Unrestilla.
Jani Ekblom
Lukukertoja: 3853
