DDT (RUS)

DDT on myrkkyä Venäjän oligarkeille ja vallanpitäjille. Jo neljällä vuosikymmenellä piikkinä poliittisen eliitin lihassa roikkunut, kotimaansa suosituimpiin kuuluva rock-yhtye jaksaa messuta, vaikka soittajatkin ovat vuosien varrella vaihtuneet. Juri Sevtsjuk (s. 1957) kuitenkin pysyy ja rock-runoilijalla on paljon sanottavaa. Sitä sai todistaa myös suhteellisen mukavasti aprillipäivänä täyttynyt Tampere-talo.

Väliajan kera yli kolmetuntiseksi venynyt konsertti oli jaettu uutta Inatshe-levyä käsittelevään ensimmäiseen settiin ja hittivaihteen päälle laittavaan jälkimmäiseen. Heti alusta saakka oli selvää, että yhtye ei tullut Suomeen puolilla valoilla peruskeikkaa heittämään: konserttipaikan kattoa hiponut, arviolta 10-metrinen videoseinä toimi yhtenä merkkinä siitä. Varsinkin konsertin avannut Родившимся этой ночью sisälsi henkeäsalpaavan upeaa visuaalista ilotulitusta.

Inatshen live-kokemus ei tosin tuonut juurikaan uusia musiikillisia nyansseja levyversioihin. Albumin tavoin pari ensimmäistä kappaletta ja setin loppu oli täyttä rautaa, mutta välissä lipsahdettiin raskaan ja muodottoman industrial-mätön puolelle. Kiinnostavaa sinänsä, sillä DDT:n vanhat hitit ovat enemmän folk-vaikutteisia ja yleensä muusikot seestyvät iän myötä. Mutta Sevtsjuk taitaa olla poikkeus. Hänen nukkavieru lavakarismansa ja komeat visuaalit antoivatkin keikkakokemukselle enemmän siipiä kuin levyversioille.

Kirjoitin DDT:n levyarviossa hiljattain että tuntuu kuin Inatshella ja sen kylkiäisenä julkaistulla P.S.:llä soittaisi eri yhtye. Tämä tuntuma oli kenties vielä vahvemmin läsnä, kun toisella puoliajalla bändi lensi hitistä hittiin folk-vetoisessa ja komeasti svengaavassa nousukiidossa. Kaverini totesi osuvasti, että jos molempien settien aikana olisi soittanut puhelun samalle henkilölle, vastaanottaja ei olisi taatusti uskonut, että kyseessä on sama keikka. Myös visuaalinen tykitys rauhoittui, kun Sevtsjuk kaivoi akustisen esiin.

Miksaajalle kuuluu iso kiitos, sillä kerrankin puhaltimet kuuluivat upeasti monihenkisen bändin läpi, vaikkei tuuttaajia ollut lavalla kuin kaksi. Mainio, aiemmin julkaisemattomista pöytälaatikkolauluista koottu P.S. jäi valitettavasti kokonaan paitsioon, mutta hittiputki korvasi tätä puutetta oivasti. Sevtsjuk näytti siltä kuin hänellä olisi riittänyt virtaa vielä kolmanteenkin settiin; tuo sama intohimo yhdistää miehen kannanottoja ja musiikkia. Vielä kun joku kääntäisi sen netistä löytyvän pätkän, jossa Putinilla palaa käämit tähän mieheen.

Teksti: Heikki Väliniemi