07.04.2012
Songsworthin takaa löytyvä Lauri Järvilehto teki 90-luvulla pitkän päivätyön populaarimusiikin saralla ennen kuin siirtyi täysipäiväiseksi opiskelijaksi ja sittemmin tutkijaksi. Uudella vuosituhannella syntyi ajatus uudenlaisesta musiikillisesta suunnasta, joka pohjautuisi nuoruuden aikaisiin ihastuksiin. 80-luvun hengessä tehty synamusiikki ei ole sitä kaikkein moderneinta materiaalia näinä päivinä. Mistä ajatus ja into tähän suuntaan löytyi?
- Innostuin musiikin tekemistä noin 12-vuotiaana, kun löysin Jarren musiikin. Synamusiikki on siis ollut keskeistä minulle ihan alusta asti. Jarren ja Vangelisin levyt tuli kuunneltua teini-ikäisenä puhki, samaten Enigmaa, Oldfieldiä ja erityisesti leffamusaa kuuntelin paljon.
- Parikymppisenä päädyin tekemään ammatikseni enemmän mainstream-popmusiikkia, mutta en koskaan oikein kokenut sitä omakseni. Lopetettuani ammattimuusikon hommat tajusin, että tämä Jarre-henkinen instrumentaalisyntikkapop tuntuu minulle kaikkein luontevimmalta. Kun musiikkia ei tarvinnut "myydä" kenellekään, uskalsin päästää sisäisen syntikkanörttini vapaaksi.
Launchland pisti allekirjoittaneen avaruuspakan täysin uusiksi, niin raikas ja retrolla tavalla moderni tuo kokonaisuus oli. Oliko näitä "autenttisia soundeja" vaikea luoda uudelleen?
- Kiitos! Tämän levyn kohdalla olen miettinyt soundivalintoja aika paljon tavallista vähemmän, osittain siksi, että levystä suurin osa syntyi todella nopeasti. Muutamia keskeisiä tekijöitä pystyn kyllä tunnistamaan levyn soundille. Ensinnäkin, keskeisessä roolissa on 14-vuotiaasta asti omistamani Yamaha SY99-syntetisaattori, jonka tunnen läpikotaisin. Toisekseen, jokaisessa biisissä taitaa olla käytössä jossakin roolissa Valhalla Shimmer -niminen kaiku, joka tuo aivan mielettömän upeaa eteerisyyttä soundeihin. Kolmanneksi, kovassa käytössä ovat olleet etenkin GForcen loistavat synapluginit impOscar ja MTron. Pyrin myös pitämään musiikintekosettini mahdollisimman minimalistisena, eli käytän mieluummin paria–kolmea pluginia hyvin, kuin että lataisin koneen kovalevyn äärimmilleen erilaisia plugineja ja samplesettejä.
- Yleensä soundit syntyvät niin, että alan vain soittaa jotain ja ohjelmoin samalla syntetisaattoreita ja rumpukoneita sopivaan suuntaan. Tästä syntyy joko biisin aihio, tai sitten soundisetti, eli kokoelma soundeja, joista saattaa sitten myöhemmin syntyä uusi biisi.
Songsworth on nykyinen musiikillinen projektisi, mutta aloitit siis urasi jo 90-luvulla. Mitä noista ajoista jäi lopulta käteen?
- Ammattimuusikon uralla ymmärsin jotain olennaista tekemisestä, jota pyrin tuomaan esiin voimakkaasti nykyisessä työssäni tutkijana: hyvinvointi riippuu ennen kaikkea siitä, mitä ihminen tekee arjessaan. Vaikka musiikki on minulle yksi tärkeimmistä asioista elämässäni, en pystynyt toimimaan täyspainoisesti ammattimuusikon arjessa. Nyt kun elinkeino koostuu tutkimustyöstä ja luennoinnista, ja musiikille jää sen lisäksi riittävästi aikaa, tuntuu, että tekeminen on aika hyvässä balanssissa.
Historia on siis historiaa, eikä Järvilehto sanojensa mukaan edes kuuntele vanhoja levyjään kuin hyvin harvoin sillä polttopiste on hyvä pitää tulevassa. Ja tulevaisuudesta puheen ollen, Launchland on selvästi innoittunut monista sci-fi tarinoista. Kenen kirjoihin kuulijan kannattaisi tutustua levyn tahdissa?
- Keskeisimmässä roolissa levyllä ovat ilman muuta Alastair Reynoldsin kirjat, joihin viittaan suoraankin kahdessa kappaleessa (Campion's Flower ja Approaching Delta Pavonis). Reynolds on tämän hetken suosikkikirjailijani, ja olen viime aikoina lukenut läpi hänen koko tuotantoaan. Aivan fantastista, tieteellisesti kovaa sci-fiä. Sellainen sivuhuomio, että Reynolds vastaa myös levyn kansitaiteesta. Tämä oli aivan hurja juttu. Levyn musiikki oli valmis, ja satuin törmäämään netissä Reynoldsin tekemiin maalauksiin. Laitoin hänelle Twitterissä kysymyksen siitä, voinko käyttää hänen maalaamansa avaruusalusta kannessa ja suureksi hämmästyksekseni hän vastasi ja antoi luvan kuvan käyttöön!
- Muita keskeisiä vaikuttajia ovat Dan Simmonsin Hyperion-saaga, Stanislaw Lemin Solaris, Hannu Rajaniemen Quantum Thief, David Zindellin Requiem for Homo Sapiens -sarja, Léon Aldébaran -sarja sekä lukemattomat muut science fiction -aiheiset kirjat, elokuvat ja sarjakuvat. Sanotaan nyt vielä tv-sarjoista Stargate Universe, koska Joel Goldsmithin siihen säveltämä scifi-soundtrack on yksi huikeimmista, joita olen ikinä kuullut.
Levyltä löytyy niin nopeita kappaleita kuin seesteisempiäkin numeroita. Oliko näiden eri päiden tasapaino helppo löytää vai hakiko kiekko muotoaan kenties pitkäänkin?
- Tämä levy syntyi hyvin merkillisellä tavalla. Olen käytännössä aina aikaisemmin työskennellyt prosessimenetelmällä, eli jokaista levyä varten on syntynyt tusinoittain aihioita, joista olen pikku hiljaa karsinut levylle päätyvien kappaleiden joukon. Rakensin tällä levyllä käyttämäni tuotantokaluston syksyllä 2010 ja aloin silloin hahmotella erilaisia aihioita, mutta niitä syntyi aika vähän. Enemmänkin syntyi vain erilaisia soundisettejä, joista muutama päätyi myös levylle. Syksyltä on myös peräisin levyn Solaris-kappale.
- Levyn avaimena toimi Tau Ceti Center -kappale. Sen melodia on suurin piirtein 15 vuotta vanha ja olen käytännössä koettanut sovittaa sitä jokaiselle soololevylleni Twilight Cineman jälkeen, tuloksetta. Viime maaliskuun alussa se loksahti yhtäkkiä kohdilleen. Samalla vaimoni lähti viikoksi Puolaan ja jäin yksin kotiin lasten kanssa. Olin aivan tavattoman innostunut musiikin tekemisestä ja joka ilta, kun lapset olivat nukkumassa, pistin laitteet päälle ja aloin soittamaan. Käytännössä koko levy syntyi seuraavan kahdeksan illan aikana. Minulla oli suoraan sanottuna aika hämmästynyt olo, kun joskus viidentenä tai kuudentena iltana hahmottelin The Wild -biisin melodiaa ja ajattelin, että eihän näitä nyt voi enää tulla enempää. Kun vaimo tuli matkoiltaan, tajusin, että minulla alkaa olla valmis albumi kasassa.
- Levyn kappaleista yhdeksän kymmenestä syntyi tuon kahdeksan illan aikana. Lisäsin joukkoon edelliseltä syksyltä vielä Solariksen. Tämän jälkeen tein ennen masterointia oikeastaan ihan muutamia kosmeettisia muutoksia. Tietyssä mielessä tämä levy kirjoitti siis itse itsensä.
- Olen myös hyvin kineettinen musiikintekijä, eli minun pitää päästä soittamaan musiikkia säveltäessäni. Olen kokeilut aikanaan säveltää myös suoraan paperille, mutta en ole koskaan saanut mitään järin merkittävää näin aikaiseksi. Minulla on aika pitkä klassinen koulutus, ja siksi ajattelin pitkään, että paperille säveltäminen on jotenkin "oikeampaa" kuin vain soittaminen. Olikin huojentavaa lukea joskus toista kymmentä vuotta sitten Vangelisin haastattelu, jossa hän totesi säveltävänsä virittämällä kaikki soittimet soittokuntoon studiossa ja antamalla palaa.
Mainituista vaikutteista Jean-Michel Jarre ja Vangelis erottuvatkin selvästi, mutta allekirjoittaneen aavistelema Mike Oldfieldin tuotannon uudempi pää jää kuuleman mukaan selvästi herran vanhemman tuotannon varjoon. Klassinen Tubular Bells nousee tietysti Oldfieldin kiekoista esiin, samoin kuin ne 80-luvun suositut albumit. Elokuvasäveltäjien puolelta löytyy myös yksi toinen suosikki.
- Joe Hisaishi on yksi nykyelokuvamusiikin suosikkisäveltäjistäni. Erityisesti Totoron ja Ponyon soundtrackit ovat olleet viime aikoina kovassa kulutuksessa.
Launchlandin mahdolliset live-esiintymiset näyttävät tällä hetkellä epätodennäköisiltä, vaikka moista mahdollisuutta ei ole täysin poissuljettukaan. Ajatus esimerkiksi sopivassa science fiction -henkisessä tapahtumassa soittamisesta kutkuttaakin mieltä. Entä mihin päin galaksia Songsworth on seuraavaksi suuntaamassa ja miltä tulevaisuus näyttää?
- Viime aikoina on alkanut kertyä taas aika kivoja uusia aihioita. Olen viime aikoina kuunnellut paljon erityisesti Mozartia ja John Williamsia, ja se kuuluu kyllä näissä aihioissa. Pääpainopiste on tällä hetkellä tutkimustyössäni, mutta jos biisit loksahtavat oikealla tavoin kohdalleen, en pitäisi seuraavan Songsworth-levyn syntymistä ollenkaan mahdottomana ajatuksena. Katsotaan, mitä tapahtuu.
Teksti: Mika Roth
