Finnish Metal Expo 2012, perjantai

Finnish Metal Expon perjantaissa esiintyivät mm. Die Apokalyptischen Reiter, Axegressor, ICS Vortex, Swallow The Sun sekä Paradise Lost.

Helsinki Metal Meeting / Finnish Metal Expo piristi raskaamman musiikin ystävien talvea jo kahdeksatta kertaa. Kaapelitehtaan ovet avautuivat viideltä ja paikalle hyvissä ajoin vaivautuneet pääsivät sisään tutustumaan messualueeseen ilman jonottelua.

Livesoitanta alkoi vain puoli tuntia ovien avaamisen jälkeen, mikä varmasti oli järjestäjien yritys saada aikaisemmin yleisöä paikalle. Bändejä oli järjestelty soittomaan perjantaina kymmenen ja lauantaina kaksitoista, joten esitysten määrän puolesta ohjelmaa pitäisi riittää. Itse messut tuntuivat jollain tavalla pieneltä, johtuen osittain kakkoslavan laajentumisesta koko Puristamon kattavaksi ja siten messustandeille varatun tilan pienentymisestä, mutta myös tyhjyydestä ja väljyydestä noin yleisesti. Varsinkin sisääntuloalue oli karun oloinen.

Pääovesta vasemmalle suunnistautuessa avautui varsinainen messualue, jonne standit oli sijoiteltu vierekkäin kahdeksi salin päästä päähän kulkevaksi käytäväksi. Ovelta oikealle tie vei baarin ohi kakkoslavalle. Tähän välitilaan olisi sopinut muutama messuständi tyhjyyden tunnetta rikkomaan. Näytteilleasettajille varatut ständipaikat olivat kuitenki FME:n oman tiedotteen mukaan loppuunvarattu, joten ständien näennäinen vähyys saattoi olla harkittu veto järjestäjiltä.

Koru-, asuste- ja tilpehöörikojujen vähyys pisti heti silmään ja varuste-/asustepuolta hoitivat lähinnä Northen Tribe ja Varusteleka. Bändeistä paikalla olivat ainakin Soulfallen ja Lunar Path, jotka markkinoivat itseään omilla ständeillään. Suurimpia yllätyksiä taisivat olla aiempina vuosina näyttävästi messuilla edustaneiden EMP:n ja SUE:n puuttuminen nyt täysin. Esiintyvien artistien paitojen yms. myynti tapahtui päälavan puolella.

Levykaupoilla oli muutama ständi, Tuska-festivaalilla omansa: siellä sai äänestää lemppari-Tuska -julistetta. Inferno-lehti oli paikalla, kuten myös levy-yhtiöistä Spinefarm, Century Media ja Hype. Huomioitavaa oli, ettei tarjolla ollut messualennuksella lippuja tämän vuoden Tuskaan.

Perjantain aloitti puoli kuudelta Saksasta ponnistava Die Apokalyptischen Reiter, joka esiintyi Suomessa ensimmäistä kertaa. Yhtye nauttii suosiota lähinnä kotimaassaan ja Keski-Euroopassa, ja se olikin mielenkiintoinen valinta aloittajaksi, varsinkin jos ratkaisulla oli tarkoitus kosiskella yleisöä ilmestymään paikalle aiemmin. Bändi on vuodesta 1995 asti julkaissut materiaalia tasaisin väliajoin. Tyylillisesti yhtye aloitti death metallina, mutta vuosien varrella soppaan on lisätty vaikutteita niin klassisesta folkiin ja kielikin on vaihtunut sopivasti, välillä biisin aikanakin.

Yleisöä ei liiemmin ollut puoleen mennessä lavan edustalle kertynyt, joten toivotettuaan kaikki tervetulleiksi, Heta Hyttinen hoputti messualueella olleita siirtymään päälavalle. Showelkeet on saksalaisilla verissä, sillä bändistä ei päällepäin näkynyt, että väljähkö yleisö ja aikainen soittoaika olisi häirinnyt mitenkään. Varsinkin vokalisti Fuchsilla riitti energiaa ja pilkettä silmäkulmassa.

Menevän settilistan ja hyväntuulisen olemuksen lisäksi yhtyeellä oli rekvisiittaa mukana niin D.A.R.-lipun, nahkaruoskan kuin kumiveneenkin muodossa. Sounditkin olivat suht kunnossa, sillä basso ei jyrännyt kaikkea vaikka kovalla olikin. Erittäin lupaava ja positiivinen aloitus FME:lle.

Ruokaständeja Kaapelilla oli kaksi. Ne tarjoilivat kovaan hintaan virvoitusjuomia ja pikaruokaa, kuten raakoja hampurilaisia. Toinen sijaitsi messualueen reunalla, lähellä pääsisäänkäyntiä ja toinen anniskelualueella yläparvella. Jälkimmäinen oli baarin lisäksi ainut paikka, missä sai painettua takamuksen penkkiin. Jos alaikäisellä alkoi seisominen tympiä tai haluaisi rauhassa syödä tai vetää henkeä, sisäänkäynnin vieressä ollut puistonpenkki oli lattian lisäksi ainut vaihtoehto. Not cool.

Pearl Drums järjesti rumpalipaneelin, jossa oli mukana Swallow the Sunin Kai Hahto, Paradise Lostin Adrian Erlandsson ja Amorphiksen Jan Rechberger. Käytännössä kyse oli nimmari- ja valokuvaussessiosta. Myös FME:n alla äkillisesti menehtynyttä rumpali Tonmi Lillmania muistettiin tilaisuudessa näyttävästi. Lillmanin oli myös tarkoitus osallistua kyseiseen nimmarisessioon, joten hänen paikallaan oli nyt tyhjä tuoli ja hänen muistolleen painatettuja kaksipuolisia kortteja. Myös Heta Hyttinen muisti Lillmania juontaessaan rumpalit paikalle.

Soenin jälkeen kakkoslavalle rynni Turun thrashhirmu Axegressor, joka toi mukavasti sykettä ja tylyä ilmettä hieman väsyneeseen meininkiin. Soundit olivat puuroutuneet, mikä syö thrashille ominaisen kitaran sahauksen ponnekkuutta, mutta onneksi instrumentit sentään erotti toisistaan. Paikalle ilmaantunutta yleisöä tuo ei kuitenkaan haitannut ja bändi saikin innokkaan vastaanoton. Saipahan vokalisti Johnny Nuclear Winter moshpitinkin pyörimään kun yllytti innokkaimpia yleisössä kokeilemaan sitä circlepitin sijasta.

Ensimmäistä kertaa illan aikana päälavan eteen oli linnoittautunut rivistö faneja, mikä kieli tunnetummasta esiintyjästä. Vuorossa olisi Dimmu Borgirista, Arcturuksesta, Borgnagarista ja Lamented Soulista tutun miehen eli Simen Hestnaesin taiteilijanimeä kantavan bändin eli ICS Vortexin debyyttikeikka. Käytännössä sooloprojekti lähti käyntiin kun Vortex päätti levyttää vuosien varrella kertyneitä biisejä. Lopputuloksena oli viime vuonna ilmestynyt Storm Seeker, joka olikin vuoden parhaimpia metallijulkaisuja.

Vähin elein esiintynyt bändi koostui Vortexista kitarassa vokalisoinnin lisäksi, Satyriconistakin tutusta Steinar Gundersenista basson varressa, Borgnagarin Jens Rylandista kitarassa ja rumpalina uusin jäsen nuori Baard Kolstad, joka oli energisyydellään täysi vastakohta bändin hevikörmyille. Soundit olivat siinä mielessä hyvät, että kaikki instrumentit kuuluivat, mutta kitarat olivat valitettavasti melko puuroa. Vortexin lauluääni oli kuitenkin latingissa ja hän kuulosti mahtavalta. Ollakseen kiertänyt ja esiintynyt isoille yleisömäärille, Vortex oli varsin vaatimaton ja ujon oloinen. Välispiikit olivat lyhyitä, välillä norjaksi ja välillä englanniksi, joissa Vortex lähinnä pahoitteli sitä, ettei ollut liikaa materiaalia esittää tai fiilisteli ensimmäistä keikkaa.

Keikalla vallitsikin jokseenkin omituinen tunnelma, jota alleviivasi levyllä toimivien biisien hailakkuus livenä. Soolomateriaalin vokaaliosuudet eivät ole teatraalisimmasta päästä, jollaisessa Vortexin laulutyylii briljeeraa, joten keikka jäi hieman valjuksi. Ehkäpä sitten säväyttävämmin Arcturuksen kanssa. Koska bändin omaa materiaalia on vielä varsin vähän, kuultiin lopuksi Borgnagarin Colossus.

Kakkoslavalla ICS Vortexin jälkeen esiintyi Suomen doomparonit Swallow the Sun, jota spiikkaamaan saapunut Hyttinen informoi yleisöä bändin upeasta saavutuksesta: virallisella listalla keikkuu tällä hetkellä peräti kaksi yhtyeen julkaisua. Tämän vuoksi bändin sijoittaminen pienelle Puristamon lavalle aiheuttikin ihmetystä, olihan bändi jo pari vuotta sitten valloittanut FME:n päälavan, eikä silloinen menestys ole ainakaan laskenut.

Keikan introna toimi Tapio Rautavaaran Sininen Uni, joka sihisi ja särisi vanhan kunnon savikiekon tavoin. Ulkomaisissa katsojissa tämä biisivalinta herätti huvitusta ja tirskahduksia kuului ympäri salia, mutta valtaosa suomalaisista ymmärsi suhtautua kappaleeseen sopivalla hartaudella. Onhan kyseinen biisi myös toiminut innoittajana Swallow The Sunin tuoreelle Emerald Forest and the Blackbird -albumille. Pitkähkön intron loputtua saatiin itse keikka käyntiin ja se oli tuttua Swallow The Sun -laatua. Pimeässä Puristamossa tunnelma oli kuin pienellä klubilla ja yleisöä oli paikalla todella paljon. Tästä keikasta käynnistyi myös Swallow The Sunin kiertue, joka jatkuu vielä maaliskuun toiselle viikolle saakka.

Illan toinen pääesiintyjä oli goottimetallin uranuurtaja Paradise Lost. Yleisöä oli siunaantunut paikalle salin täydeltä ja tunnelma alkoi päästä oikeisiin sfääreihin. Bändi otti tutut paikkansa lavalla, kitaristi Gregor Mackintosh äärivasemmalla, vokalisti Nick Holmes ja basisti Steve Edmondson keskellä ja rytmikitaristi Aaron Aedy äärivasemalla. Selustaa rumpujen takana suojasi pari vuotta bändissä jo viihtynyt Adrian Erlandsson.

Keikka polkaistiin menevästi liikkeelle The Rise of Denialilla ja aika nopeasti tuli selväksi, että basso oli aivan liian lujalla, välillä jopa blokaten kaiken muun äänen. Muuten bändi näytti olevan hyvässä vedossa ja yleisö tuntui tykkäävän. Tyylilleen uskollisesti lavalla ei pahemmin tapahtunut mitään, Aaronin päänheiluttamista lukuunottamatta. Bändi esitti Honesty in Deathin tulevalta Tragic Idol -levyltään. Nick totesi, että biisi varmaan löytyy ennen keikan päättymistä Youtubesta. Ei löydy, ainakaan toistaiseksi. Tunti meni vauhdikkaasti ja Say Just Wordsiin päättyneen keikan jälkeen olisi ollut kolmen vartin tauko ennen Saksan powerjyrä Edguyta. Kestävyys kuitenkin loppui tähän ja Edguyn keikan näkeminen sai siirtyä hamaan tulevaisuuteen.

FME -perjantai oli siis näiltä osin pulkassa. Pääpaino on selvästi siirtynyt messuilusta bändeihin, mikä on siinä mielessä hyvä, että messuständit tulee koluttua melko nopeasti läpi ja baarissa notkumisen lisäksi tekemistä ei pahemmin ole.

Tästä FME:n lauantaihin.

Teksti: Esa Moilanen
Kuvat: Tiina Salminen