Ulkomaan tärpit

Uudessa osiossa mukana Cloud Nothings, Django Django ja Lianne La Havas.

Alkuvuosi on parasta aikaa uusille tulokkaille. Siinä missä turboahdetun joulusesongin aikaan maneereillaan viimeiseen asti lypsävät kehäraakit vievät hapen, alkaa jo helmikuussa haihtumaan se pahin koimyrkyn lemu. Nyt on siis mitä parahin hetki aloittaa uusi Desibeli.net-osio ”Ulkomaan tärpit”, joka keskittyy sellaisiin ulkomaan eläviin, jotka nauttivat vielä pienestä suosiosta, mutta hype-kone on jo lähtenyt liikkeelle ja näissä tapauksissa ihan syystä.

Ensimmäisenä tärppinä toimikoon Cloud Nothingsin uutukainen Attack on Memory. Joku voisi tietysti kysyä, että mitä helkkaria, tämähän on jo bändin kolmas levy eli mikä tulokas tämä muka on? Kyllä, mutta kyseessä on yhtyeen ensimmäinen levy, joka sinun oikeasti kannattaa tuutata iSoittimestasi menemään. Bändi on uusinut tyyliään neo-grungen suuntaan ja jälki on vakuuttavaa. Osa kiitoksesta kuuluu varmasti legendaariselle tuottajalle Steve Albinille, vaikka hän pelasi studiossa kuuleman mukaan Facebook-pelejä.

Siinä missä Cloud Nothingsin aikaisemmat levyt olivat popahtavia ja hivenen puuduttavia, uutukainen nappaa selkänahasta ilmaan kalmankylmillä käsillään ja ravistelee kunnolla. Se on raadollinen, voimakas ja synkkä. Attack to Memory vyöryy kera Dylan Baldin raastavan äänen ja jättää jälkeensä puidun erämaan. Kauneinta levyssä on Wasted Years, joka irroitteluineen lähtee lapasesta juuri sillä oikealla tavalla.

Jos Cloud Nothings on liian synkkää ja kevyempi taidepoppi maistuu, niin Django Djangon debyytin myötä saapas nousee keveämmin kinoksesta. Outohan levy on, mutta loppujen lopuksi aika minimalistinen ottaen huomioon, miten korkealla tämä nelikko liihottelee. Laulustemmoineen ja rytmeineen yhtyeen nimeä kantava teos on varsin maagista keikkumista.



Välillä kuuntelijaa talutetaan Hand of Manissa ihan akustisen kitaran voimin ja vaikka Woria ei ihan tosissaan voi ottaakaan, niin tanssitossut se lennättää kierteellä jalkaan. Tämä on niitä levyjä, jotka vaativat sen syvän lootusasennon ja paljon toistoja, ennen kuin se sateenkaari elektronisten rytmien johdattamana nousee horisonttiin.

Kun sitten se nirvana on saavutettu, voi kroppa alkaa kummasti nykiä lantion tahtiin, kun kaiuttimista alkaa kuiskailemaan Lianne La Havas. Tämä lontoolaisneito on herättänyt varovaista innostusta ja soljuvan Forgetin myötä kiinnostus tulevaa debyyttia kohtaan sen kuin kasvaa. Liannea kuunnellessa tuntuu, kuin joku halaisi hellästi sisältäsi, vuoraisi lämpimällä villalla ja pian veresi alkaa sykkimään biitin tahdissa.



Kari Koivistoinen