05.01.2012
Hertta / Tampere
Omaleimaisen kahvilan torstai-illassa soi asianmukaisen omaleimainen punk.
Desibeli.netin sivuilla taannoin arvioituakin Out Of Tunen ja Schwerbelastungskörperin split-julkaisua juhlistanut keikkarupeama saapui Tampereelle parahiksi tammikuun pakkasille. Pirteästi venkoilevien bändien ja pienehkön sekä ruohonjuurisen Hertan tunnelmissa olikin hyvä aloittaa uusi keikkavuosi.
Aloitusaktina toiminut oululainen Death By Snoo Snoo tuli nähtyä sen ainoan aiemman kerran hieman vajaa vuosi sitten Vastavirralla, ja yhtye teki lähtemättömän vaikutuksen hupsuilevalla, mutta pirullisesti svengaavalla punkrockillaan. Tuolloin vielä paljolti englanniksi toiminut yhtye on sittemmin vaihtanut kielen kotimaiseen, mikä tuntuisi vain tuoneen soppaan lisää jänniä tuoksuja.
Kielenvaihdon myötä Snoo Snoot tuntuisivat hieman keventyneen ja kääntyneen lähemmäs lämpöisesti surisevaa indierockia, mutta illan teeman mukaisesti määrittely ei ole yksiselitteinen, kuten vaikkapa Liskoihmiset-tykitys hyvin osoittaa. Sekamelskan keskellä tuntuikin vain järkevämmältä antaa rennon ja energisen toiminnan viedä mennessään, vaikka setistä ei korviin tarttunutkaan Vacationin tai Cat Songin kaltaisia englanninkielisen materiaalin täysosumia. Kiintoisaa kuulla miten tiukka ote on tulevalla pitkäsoitolla.
Snoo Snoot toivat iltaan myös omanlaistaan väriään olemalla sukupuolisesti tasa-arvoinen nelikko. Basisti Laurin ärhäkämpi rähinä istuu hyvin vauhdikkaasti ympäri pientä soittotilaa pomppineen vokalisti Hannen melodisempien linjojen rinnalle. Keikan päättänyt posketon luenta Leila K.:n Electricistä jätti puolestaan niin mairean hymyn lärville, että bändiltä voisi odottaa vaikka mitä.
Toisena esiintynyt niin ikään oululainen Out Of Tune toi estradille illan metallisimmat sävelet, vaikka kovin napakkaan hardcoreenkin yhtye on taipuvainen. Ennestään tuntemattoman (tai ainakin tavallaan tuntemattoman, Snoo Snoo-rytmiryhmä kun löytyy Out Of Tunesta kielisoitinten ääreltä) bändin venkoileva ilmaisu ei tarjonnut kerrasta mieleenpainuvia koukkuja, mutta nokkelaksi nelikko silti osoittautui.
Napakasti sovitetun möyhennyksen ydinasioiksi kohosivat punkin energia ja metallin tarkkakorvainen ja monipuolinen kokonaisuudenhallinta. Bändi ei keskittynyt liikoja taidoilla keekoiluun saatika sitten nopeasti vanheneviin hevivitseihinkään vaan yhdisteli tyylilajeja parhaimmillaan varsin saumattomasti toimiviksi biiseiksi. Thrash-sahausta, noise-vetoista hardcorea, lähes southern boogiemaisesti löntystelevää Pantera-riffittelyä ja Thin Lizzyn sekä Iron Maidenin suuntaan viittailevia kitaraharmonioita jäi mieleen – ja erityisesti siksi, että ne toimivat todella hyvin. Esiintymisensä puolesta Out Of Tune oli tyyliin nähden yllättävän vähäeleinen, mutta varsin mainio keikka oli jokatapauksessa.
Pääaktina metelöinyt Schwerbelastungskörper on Helsingistä päin operoiva trio, mutta yhtyeen henkinen kotipaikkakunta tuli yllätyksenä. Alkuun virnuileva ja sinne sun tänne loikkiva hardcore hämmästytti tuomalla jatkuvasti mieleen Sur-rurin ja Jumalan Ruoskan, kunnes kasvomuisti heräsi: laulaja-kitaristinahan toimi Jumalan Ruoskan perustajajäsen ja päämeedio Jukka Nissinen! Tästedes tuttavallisesti ”Schwerbeksi” kutsuttava yhtye vaikuttaisikin jatkavan Vieremältä ponnistaneen Jumalan Ruoskan perintöä ja pahasti mainioon ja ainokaiseen Flamenco Days-pitkäsoittoon jäänyttä seikkailua. Kyseinen yhtye liikuskeli varsinkin viimeisillä aikaansaannoksillaan niin sukkelasti monenlaisiin suuntiin, että säälihän se olisikin ollut, jollei velmuilulle olisi ainakin henkistä jatkoa ilmennyt. Onneksi näin!
Schwerbe ei ole silti mikään jämäideoiden ja puolivillaisen hassuttelun yksikkö vaan taitava ja livenä erittäin toimiva orkesteri. Epäilemättä biiseissä tuli vastaan monia JR:ltä toteuttamatta jääneitä temppuja, mutta yhtye kykenee viemään absurdin metelin ja odottamattomien tyylilaji- ja tunnelmakäännösten yhdistelmän vielä pidemmälle. Arvaamattomia rokkieleitä, Nissisen supliikkimiesmäisiä spiikkejä ja raivokkaan energisesti rykäistyjä biisejä sisältänyt keikka jätti todella hyvän maun – eikä ainoastaan siksi, että vanhan suosikkiyhtyeen veroisen lähisukulaisen löytäminen oli toki iloinen yllätys.
Väkeä kotoisaan ja pienehköön Herttaan kertyi tarpeeksi eivätkä aikataulut venyneet aiotusta juurikaan. Soundit tuntuivat koko illan ajan selkeiltä, vaikka paikka täyttyi jo pelkästään orkestereiden äänekkyydestä. Iltama oli kuitenkin kokonaisuudessaan mainio ja monipuolinen – mukava huomata, että möykkäkeskeisempiä alakulttuuri-iltamia voi Tampereeltakin löytää ydinkeskustasta.
Teksti ja kuvat: Aleksi Leskinen
