30.10.2002
Dynamo/Turku
Jälleen ilmaisia, uusia bändituttavuuksia tarjolla, tällä kertaa Dynamon keskiviikossa. Georgie Picket In Colours aloitti illan kauniilla rock-poppailulla. Yleisöä ei ollut vielä kovin paljon, mutta kerrankin oli kivaa olla pienessä tilassa vähäisen yleisön ja bändin kanssa. Tunnelma oli rauhallinen ja musiikin kuuntelu illan teema.
Georgie Picket in Colours soitti mukavaa amerikkalaista rockia tyyliin REM tai Bon Jovi. Alkukeikan muutama hatarasti soitettu biisi sai toivomaan volyymia matalammalle ja bändiä taustamusiikiksi. Keikan edetessä esiintymiseen saatiin sen verran varmuutta ja biiseihin monipuolisuutta, että bändiä olikin kiva kuunnella. Muutamista hitaammista biiseistä tuli mieleen Placebo, ja niistä meitsi diggasi! Laulajan ääni oli myös yllättävän laaja ja voimakas. Esiintymiskokemusta ja karismaa bändiltä puuttuu, muuten ihan jees. Yleisössä bändi tunnettiin ja toivottiin vanhempaa matskua ja Butterflyta (?). Ilmeisesti Georgiet päättivät jättää toiveet ja we want more –huudot kuuntelematta ja keskittyä vain suunniteltuun settiin.
Seuraavaa bändiä ei kauaa tarvinnut odottaa. Betonihank aloitti heti yllätyksellä, eli suomenkielellä. Epäilyksen aallot menivät läpi, mutta muutaman biisin sanoituksissa oli jotain Zen Cafemaista nerokkuutta. Suomen kieli keskittää ajatuksia enemmän sanoihin, joten niissä pitäisi olla omaleimaisuutta vielä enemmän kuin englannin kielisissä. Jonkun verran sitä löytyikin, mutta ei tarpeeksi pitämään mielenkiintoa yllä koko keikan ajan. Betonihankistä tuli mieleen myös Don Huonojen rockailu. Keikka oli ihan ok ja yleisö jaksoi kuunnella hieman omissa maailmoissaan ollutta bändiä, mutta riemuhuutoihin kukaan ei tainnut yltyä.
Dynamo Dynamossa! Tätä keikkaa olivat odottaneet niin bändin jäsenetkin kuin Dynamon vakioporukkakin. Mielenkiintoista ja omaperäistä musaa soittava Dynamo sai jengin mukaansa, vaikka bailaamaan kukaan ei intoutunutkaan. Psykedeelistä rockia, 80-luvun konesoundeja, funkia ja poppia yhdistävä bändi oli loistava! Jätkät tuntuivat nauttivan omasta musiikistaan ja soittamisesta. He ovat löytäneet oman jutun, jonka mukana myös yleisö viihtyi. Laulu oli ainut joka ajoittain hukkui musiikin sekameteliin, mutta laulajan karisma pelasti sen.
Dynamon keikalla yleisöäkin oli jo enemmän. Ihmetellä vain voi turkulaisia vaivaavaa halvaustilaa; riehuminen ja joraaminen olisivat todella kuuluneet asiaan. Black Audio –tyyliset funkkailut ja lopun pitkä encore saivat hymyilemään ja ihastelemaan söpöjen poitsujen eläytymistä musiikkiinsa. Bändi toimisi varmasti myös levyllä, joten se meni ostoslistan kärkeen!
Dynamon musiikki vaihteli suuresti rock-popista elektroon, mikä vaikeuttaa musiikin lokeroimista. Onko oma tyyli oikeastaan este suuremmalle menestykselle? Bändiä ei voi kuvata yhdellä sanalla, joten se jää ehkä vain marginaalisen yleisön suosioon. Toivottavasti olen väärässä ja kaikki saavat kokea loistavaa musiikin voimaa.
Nelli Korpi
