19.12.2011
Radiopuhelimet-kitaristin esikoisromaanin tunnelmassa on oululaisen rock-metelin tuntua.
Like
Radiopuhelimet-yhtyeen sävellyksellisen ja sanoituksellisen selkärangan kitaroinnillaan kantava Jarno Mällinen (s.1965) on kunnostautunut myös toimittajana, ja nyt Liken julkaisemana on ilmestynyt miehen esikoisromaani. Kieroonkasvukertomuksen tarina on sidoksissa Radiopuhelimien Nälkäteatterin ja Juha Hurmeen yhteistuotantona esittämään Tommi-näytelmään, johon näytelmää näkemättömälle yhdistäväksi tekijäksi jää päähenkilön nimi.
Tommi on tehdaspomon poika, älykäs, mutta hyvin omalaatuinen. Murrosiän alkuviivoille ja myöhäisempään polttopisteeseen keskittyvä kasvutarina pyörii Tommin yleisen hyväksynnän etsimisen, vanhempiensa surkuhupaisan kontrollihimon ja Tommin elämän absurdien tilanteiden ympärillä. Ikätoverit eivät katso hyvällä silmällä koulussa loistavaa, fyysisesti muita hitaammin kehittyvää ja varakkaiden vanhempien huolehtimaa poikaa, joka puhuu liian asiallisesti ja nauttii hämmentävistä taide-elokuvista.
Ihmissuhteiden osalta keskiöön jää Tommin ja vanhempiensa hämärä suhde, jota ainoan lapsensa parasta kontrolloivat vanhemmat dominoivat. Vanhempien käyttämät termit ja keinot tuntuvat usein erikoisuudessaankin niin kouriintuntuvan realistisilta, että oudolta samaistumisen tunteelta on mahdotonta välttyä varsinkaan teini-iän vahvistaman kapinoinnin suhteen. Tärkeään asemaan nousee myös Tommin läheisin ystävä Jakke, joka lienee teoksen ristiriitaisin osapuoli. Alempiluokkaisesta perheestä ponnistava nuorukainen on samalla sekä Tommin tärkein ja läheisin ystävä että myös pahin vihollinen, joka tilanteen vaatiessa käyttää syvällisempää tuntemustaan päähenkilöä kohtaan säälimättömästi hyväkseen.
Kuviot mutkistuvat entisestään kun teini-ikä tuo kieroon kasvaneen Tommin elämään mukaansa aktiivisemman sosiaalisen elämän, päihteet ja seksuaalisen heräämisen. Päähenkilön ympäristö on hyväksyvämpi ja elämä kiinnostavampaa, mutta siihen liittyvät vaarat ja vinoon vievät käänteet aiempaa rajumpia. Tarinaa ei tee mieli kuvailla tarkasti, sillä sen mielikuvia herättävät kielikuvat, arvaamattomasti eteenpäin poukkoileva rakenne ja absurdin mielikuvituksellisten käänteiden ja tylyn realismin välillä sukkuloiva kulku tekevät lukukokemuksesta intensiivisen ja arvaamattoman reissun.
Mällisen teksti herättää samanaikaisesti ihailun ja inhon tunteita. Asiaankuuluvan kiero huumori, lannistava realismi ja outoa reittiään myöten mutkitta etenevä, vaihtelevaisesti tyylittelevä teksti luovat mukaansatempaavuudessaan ahdistavan tunnelman. Kirjan ahdistavuus ilmenee itse kullekin erilailla – allekirjoittaneen kohdalla se tunkeutui jonkinlaiselle tarkemmin määrittelemättömälle henkilökohtaiselle alueelle ja teki kokemuksesta odottamattoman raskaan. Niinpä tarinan nopeatempoinen ja keskittynyt lukeminen tuntui lähestulkoon mahdottomalta, mutta pieninkin palasin kerrallaan Kieroonkasvukertomus kietoo ympärilleen ja kiristää otettaan tasaista tahtia. Se naurattaa, surettaa, iljettää, inspiroi ja työntää luotaan. Mutta miten se liittyy musiikkikeskeiseen nettijulkaisuun tai Radiopuhelimiin?
Vastaus selviää ottamalla kirja käteen ja laittamalla lukemisen taustaksi minkä tahansa Radiopuhelimien täyspitkän. Empiiristen kokeilujen pohjilta klassinen K.O. (1990) vahvisti lukukokemuksen päällekäyvää ahdistavuutta tehokkaimmin – kuin rinnastaen tekstin ja musiikin kieroonkasvaneisuuden sillä mystisellä tasolla, joka on Radiopuhelimille ominainen.
Teksti: Aleksi Leskinen
Kuva: Like
