09.12.2011
Ansiokkaasti kasattu kirja Metallican merkittävimmästä basistista, joka oli samalla vaikuttamassa koko thrashmetallin syntyyn.
Like
Metallica tullaan aina muistamaan James Hetfieldin ja Lars Ulrichin yhtyeenä ja egojen taistelukenttänä, jossa muut soittajat ovat saaneet tyytyä sivurooleihin. Bändin historiasta löytyy kuitenkin yksi henkilö jonka vaikutus Metallican, ja samalla koko thrashmetallin, historiassa tuntuu edelleen.
Basisti Cliff Burton oli se mies, joka kanavoi ja ohjasi varhaisen Metallican suunnattomat energiat juuri oikeaan suuntaan ja joka opasti yhtyeen muita jäseniä kädestä pitäen musiikin erilaisten mahdollisuuksien ihmemaahan. Traagisesti jo 24-vuoden ikäisenä menehtynyt Burton olikin yhtyeen ainoa muusikko, jonka tietämys, näkemys ja taito nostivat hänet ainutlaatuiseen asemaan. Syystä tai toisesta Burtonista ei ole tähän mennessä julkaistu elämänkertaa, mutta nyt tämäkin epäkohta on saatu korjattua.
Joel McIverin To Live Is to Die on itse asiassa jo kaksi vuotta vanha teos, ja melkoisen kasan opuksia kirjoittanut McIver julkaisi jo viisi vuotta ennen tätä kirjan Justice for All: The Truth About Metallica, joten ainakin herra tietää mistä puhuu. Burtonin elämänkerran kasaus ei silti ole ollut mikään helppo työ, sillä basisti oli Metallican haastatteluissa harvemmin äänessä, eikä hän antanut montaakaan omaa haastattelua. Näin kuva miehestä muodostuukin lähinnä perheen, ystävien, bändikavereiden sekä musiikkiteollisuudessa tuolloin vaikuttaneiden tuttujen kautta, joista moni tuntuu yhä kaipaavan häntä.
Kronologisesti etenevä teos esittelee meille persoonallisen ja vahvatahtoisen nuoren miehen, joka tarttui ensi kertaa bassoon vasta 13-vuotiaana. Teini-ikäinen Cliff käsitteli näin isoveljensä varhaista kuolemaa ja julisti tuolloin tulevansa maailman parhaaksi bassonsoittajaksi, eikä mikään voima maailmassa voinut pysäyttää häntä tämän jälkeen. Sinisiin leveäpunttisiin farkkuihin pukeutunut Cliff ei välittänyt vähääkään siitä mitä mieltä muut olivat hänestä, hänen musiikistaan tai mielipiteistään. Ensimmäisten bändiviritelmien kautta Burton kohtasi vuonna 1982 Metallican, joka etsi itselleen tuolloin uutta basistia. Jotain Burtonin ainutlaatuisesta asemasta kertoo jo se, että Metallican kolmikko Lars Ulrich, James Hetfield ja Dave Mustaine päätyi muuttamaan Los Angelesista San Franciscoon, sillä Burton ei yksinkertaisesti suostunut siirtymään kotikaupungistaan Losin suuntaan.
Kuten historia todistaa, nuori Burton istui Metallicaan saumattomasti ja oli omalla panoksellaan muokkaamassa ja muuttamassa modernin metallibasistin roolia. Siinä missä nelikielisten soittajat oli paria poikkeusta lukuun ottamatta karkotettu taustalle niin musiikillisesti kuin imagollisesti, paukutti poikkeuksellisen lahjakas Burton bassoaan etulinjoilla usein kuin soolosoitinta konsanaan. McIver tuo tämän kaiken ansiokkaasti esiin, mutta joissain kohdin kirjoittajan mopo karkaa ja fanitus kääntyy palvonnan puolelle. Burton nähdään parin kehäpäätelmän jälkeen koko seuraavan basisti-sukupolven alkulähteenä ja suurena mentorina, jota ilman bassonsoitto olisi modernissa metallissa huomattavasti köyhempää. Sama perspektiivi(ttömyys) nousee esiin kirjan lopussa, kun Cliffin perintö kasvaa kasvamistaan ja tarina ulottuu aina syksyn 2008 Death Magnetic -albumiin saakka.
To Live Is to Die sortuu loppumetreillä aiheensa palvontaan, mutta kirjan kaksi ensimmäistä kolmannesta ovat erittäin hauskaa ja elämänmakuista luettavaa. Burton oli suurimman osan ajasta rento ja leppoisa heppu, mutta kun kyseessä oli musiikki, nousi miehen sielusta vahva liekki joka räiskyi ja rätisi. Harmi että tuo liekki sammui jo yli neljännesvuosisata sitten.
Teksti: Mika Roth
Kuva: Ross Halfin
