Ajankohtaista

Marraskuun suomiräpkooste

30.11.2011

Loppuvuodesta on ilmestynyt paljon kotimaisia räp-levyjä. Joulumarkkinoille tyrkyllä ovat niin vanhat konkarit kuin hieman tuoreemmatkin nimet – jotka tosin ovat tuoreita vain julkaisullisessa mielessä. Kuten alla olevasta koosteesta ilmenee, on jokainen mukana oleva artisti tehnyt musiikkia jo vähintään vuosikymmenen. Marraskuuskuun suomiräpkoosteessa tarkastellaan Huge & Moden, Sauruksen, Ar2:n, Eevil Stöön, Hannibal & Joku Roti Mafian, Steen1:n ja Alamaan uudet levyt.

Huge & Mode: UG/OD – Vain promootiokäyttöön
Ilstrumentals

Huge & Moden levyt eivät ole olleet yhtä osuvia kuin Hugen soolot. Kyse on enimmäkseen ollut siitä, että kun Huge voi pukea päälleen minkä kuosin tahansa, ei Mode tunnu olevan täysin kotonaan oikein missään. Tämä kuului jo Seministit-levyllä, eikä viimevuotinen Pummien miljonäärikään mikään lottovoitto ollut.

UG/OD – Vain promootiokäyttöön tarjoaa Huge & Modea kasaritunnelmissa: on peukkubassoa, muovia, syntikoita, mafiajuttuja ja klassiselta kuulostavia sampleja. Huge on tuttu itsensä – hunajaisesti valuvaa flow'ta ja taidokkaasti rakennettuja monipuolisia riimejä – ja Mode enimmäkseen ihan okei. Levyn keskivaiheen muuta tarjontaa syntikkaisemmat ja synkemmät UG/OD, Hämäräs ja Mukamas gangsta ovat selkeä kohokohta, yhtenäinen kolmikko aiheiltaan monipuolisella albumilla.

Myös kaksikon yhteistoiminta on moniulotteista. Pahimmillaan Mode melkein pysäyttää nätisti rullaavan jutun, mutta toisaalta kahta erityylistä ja -kuuloista räppäriä on hauska seurata kun se toimii. Ja kontrastien väleissä on myös onnistumisia.

Saurus: Elossa
Monsp

Saurus on kaksikkona aivan erilainen kuin Huge & Mode, eikä heidän yhteistyössään juurikaan ole säröjä. Itse asiassa päinvastoin: Keskenin läpät ja Piken biitit ovat niin hyvää pataa, että Elossa-levyllä show'n varastaa vieraat. Ja kylässä kävijöitä riittää. Ylipitkän levyn (22 biisiä, +70 min kielii genressä kuin genressä kaitsijan tarpeesta) pahnoilla käy fiittaamassa melkein 30 tekijää laidasta laitaan. Saurus onkin jäädä paitsioon omalla levyllään, ja se kertoo sekä vieraista että isännistä.

Piken elektro-soundi on jännittävä ja innostava, mutta muun tyylisissä biiseissä lopputulos on usein laimea. Vierailuista mielenkiintoisin on Mattipeen, Heikki Kuulan, Samae Koskisen ja Jimi Tenorin läsnäolo melankolisella Keskipisteellä, biisillä jolla juhlallisuus ja muovisuus paiskaavat kättä. Hämmentävän koriseva ja astraalinen UFO – mukana Jontti ja Jodarok sekä Stepa – häilyy oivaltavasti UAAU:n foliohattuilun ja Stepan maanläheisen konkretian välillä.

Kokonaisuutena Elossa on vaihteleva ja epätasainen levy, mutta toisaalta jo neljäs Saurus-levy, jolla liikutaan melkein neroudesta mitäänsanomattomuuteen.

Ar2: Kompilaatio
Kallio Underground

Myös Kompilaatio on vieraiden levy, mutta niin on tarkoituskin. Suomiräpissä on tehty jonkin verran tuottajalevyjä, mutta harvoista on ollut iloksi myös muille kuin asianharrastajille. Viisi vuotta sitten DJPP:n Tuottajalevy herätti mielenkiintoa yli genrerajojen, huomenna sen voi tehdä Ar2:n tuottajalevy. Ar2 oli perustamassa Kallio Undergroundia, joten Petokselle ja Jontille tuotetut biisit ovat miehen CV:ssä suuressa osassa.

Kompilaation räppärivalikoima on tavallaan vähän tylsä, eli ennalta-arvattava, vaikka mm. Laineen Kasperi, Jodarok ja Adebizi & Konna takuulaadukkaat jutut toimittavatkin. Toisaalta levy todistaa, että hetki sitten soolodebyyttinsä julkaissut Jontti on mielenkiintoisempi osana Kallio Undergroundia tai Shakan kanssa, vaikkei Yhden miehen kultti mikään pettymys ollutkaan. Suurin este Kompilaation suosion tiellä voi olla Kallio-keskeisyys, mutta toivotaan silti että esim. Asan Uuden maailman johtajat tai OG Ikosen hieno RIP löytävät kuulijansa.

Ar2:n biiteissä painottuu syvä rytmisyys ja orgaanisuuden välttely. Äänimaailma on synteettisen synkeä ja painostava, mutta ei umpikuja. Taustat ovat yhdenmukaisia mutta vaihtelevia, ja samalla laadukkaita. Vaikka jokaisella biisillä on eri räppäri, on kokonaisuus ennen kaikkea yhtenäinen – Ar2:lla on tunnistettava ja hiton toimiva soundi.

Eevil Stöö: Stöö of Destruction vol. 1
Monsp

Mitä tulee tunnistettavaan soundiin, on Eevil Stöö aivan omassa luokassaan. Mutta Stöön soundissa ei ole niinkään kyse musiikista, vaan vokalisoinnin dementoivasta yksiulotteisuudesta. Stöö ja muokattu äänensä on jo kauan sitten mennyt yli ja ohi huonosta vitsistä. Kyse on jo enemmästä kuin hengenheimolaisuudesta jonkin Raimon kanssa; ei se taitojen puute, vaan se miten sitä käyttää hyväkseen.

Aiemmin vuodesta hienon UG-Solon julkaissut DJ Kridlokk tuntuu täydelliseltä kumppanilta Eevil Stöölle. Hidas ja synkkä Memphis-soundi sopii Stöö of Destructionilla Stöön mafia&joopeli -höpötyksiin paremmin kuin ehkä yhdelläkään Stöö-julkaisulla tähän asti. Kridlokkin S.O.D. -biitit eivät ole yhtä monipuolisia kuin UG-Sololla, mutta Stöölle tehty kokonaisuus on yhtenäisempi.

Eevil Stöö on kulttiartisti ja ihan syystä – eihän kukaan muu tee näin kiinnostavia biiseistä näin typeristä aiheista, eikä miehen yksinkertaiset gangsta-aivoitukset auenne asiaan vihkiytymättömille. Tunnelmaltaan painava ja tiheäkudoksinen Stöö of Destruction on sen verta väkevä julkaisu, että DJ Kridlokkia voi juhlstaa yhtenä vuoden kovimmista biitintekijöistä, joko tämän tai soolonsa perusteella.

Hannibal & Joku Roti Mafia: Viimiseen hengenvetoon
Joku Roti / Monsp

Hyvän räppilevyn voi toisaalta tehdä myös bändin kanssa. Viimevuotisen Ad Portasin jatkoksi ilmestyvä Viimiseen hengenvetoon tarjoilee Hannibal & Joku Roti Mafiaa ikään kuin live-muodossa. Kotimaiset räp-levyt svengaavat harvoin näin ennakkoluulottomasti, mutta onhan bändikin mainio. Levyllä soittavat mm. Tykopaatti, Edorf, Massimo, Ville Rauhala, Jarno Laaksonen, Sami Sippola ja Janne Hast.

Konsepti on Hannibalia kuunnelleille tuttu. Kritiikki on voimavara, jota käytetään perustellusti ja harkiten (esim. oivaltavasti rullaava Poliittista räppiä tai jämäkkä 10 Rock). Se ei estä groovea tai hauskanpitoa, vaan kulkee hyvin ohessa. Toisaalta Hannibalilla on myös vielä vakavammalta tuntuva fiilistelypuolensa, kuten Black Motorin kanssa esitetty huikea Puukko-Mackie todistaa. Hannibal & Joku Roti Mafian kaltaiset yhtyeet todistavat perustyölläänkin, että kaikenlaiset rajanvedot korkean ja matalan välillä ovat vain keinotekoisia.

Hannibal on ilmoittanut, että Viimiseen hengenvetoon jää viimeiseksi Joku Roti Mafian kanssa tehtäväksi levyksi. Toivottavasti hänen levyillään kuullaan jatkossakin yhtä mukaansatempaavaa soundia.

Steen1: Jedin paluu
Monsp

Niin ikään jonkinlaisena poliittisena räppärinä ja kriitikkona profiloitunut Seppo Lampela on palannut neljännellä Steen1-albumilla juurilleen. Jedin paluu on kohta 20 vuotta riimejään nauhoittaneelta Steen1:ltä katsaus menneiden vuosien hyviin ja huonoihin hetkiin. Siksi levy on linjaton, pikemmin kokoelma biisejä kuin albumi.

Steen1:n hyvä ja huono puoli on odotuksenmukaisuus. Miehen levyt ovat peruslaadukkaita, ja niillä on aina pari vetoa ylitse muiden ja muutama mitäänsanomattomuus. Verbaalisesti tarjolla on provoja, nokkelia vertauksia ja sarkastisia heittoja. Jutut ovat varmoja kuin Korkeajännitys: jossain on aina jokin paha, joka saa verbaalisesti palkkansa, vaikka puhtaaseen mustavalkoisuuteen ei sorruttaisikaan. Jedin paluu ei eroa näiltä kohdin mitenkään edeltäjistään.

Eikä siinä mitään. Steen1:n flow paranee levy levyltä, ja mukana on taas kovia onnistumisia. Tällä kertaa sellaisia ovat mm. jälleen ajankohtainen Kaapissa on natsi 2011, 1000 mikkiä, jolla mukana on Petos, tai Salkkujaan napsauttelevat Excelsedät, jonka taulukoita näpyttelee myös Paleface. Monien vierailijoiden (mm. Pyhimys, Julma Henri, Jontti ja Shaka) levyllä kovinta kyytiä tarjoavat hieman yllättäen Juno & Paleface bonusbiisillä Ajan henki.

Alamaa: Pieni suuri mies
Roihis Musica

Pietarsaaresta kotoisin oleva Alamaa julkaisi ensimmäisen omakustanteensa 1999, ja häntä on vuosien varrella kuultu omien levyjen lisäksi vierailijana mm. Solosen levyllä. Pieni suuri mies -albumilla esiintyykin sekä tekstillisesti että musiikillisesti varmaotteinen tekijä. Asan valvovan silmän alla tuotettu albumi koostuu lähinnä Alamaan omista sävellyksistä, jotka piehtaroivat sielukkaasti boom bap-hengessä. Ja rennosti.

Kokonaisuus on ihailtavan pakoton, mutta ei lepsu tai rentouden yliyrittämisestä piukea. Levy etenee iisin akustisesti, kuin kattoa kohti nouseva savu jazz-klubilla. Alamaan ulosanti on rauhallista, ja puheessa on kuin vanhemman miehen varmuutta, viisautta. Jutuissa ei saavuteta samaa ulottuvuutta, kun rauhansanoma yhdistyy hiisaamiseen kuin yläkoulussa. Läppiä enemmän huomiota ansaitsee Anniinan kaunis laulu, ja melkein huomaamattomasti soljuvat biisit. Tässä on myös albumin ongelma: se sujahtaa liian helposti ohi.

Pieni suuri mies on miellyttävää kuunneltavaa, mutta kaipaa pientä terävöittämistä ja tiivistämistä. Että se sydän tulisi paremmin näkyviin.

Jani Ekblom

Lukukertoja: 4223