Nyman: Tähtisumua

Tähtisumua tutustuttaa lukijan unohtumattomiin lauluihin, laulajiin, säveltäjiin ja sävelmiin My Fair Ladystä Morriconeen.

Gummerus

Jake Nyman, musiikkitoimittajien musiikkitoimittaja ja oldies-tietopankki, kirjoittaa tällä kertaa iskelmästä, viihde- ja elokuvamusiikista ja populaarimmasta jazzista. Lähtökohta on lähinnä pop-musiikkia kuluttaneelle herkullinen – tietoa ei juuri ole, mutta aihe kiinnostaa (salaa). Ja kukapa tietää, vaikka Glenn Milleristä, Hoagy Carmichaelista, Benny Goodmanista ja kumppaneista tulisi uusi, salainen pahe. Se on Nymanin ohjastuksessa täysin mahdollista.

Itse asiassa ei vain mahdollista vaan lähestulkoon varmaa. Jake Nyman on niitä musiikkikirjoittajia, jotka kiertävät pikkusormensa lukijan ympärille ja kaatavat kuin varkain valtavan määrän tietoutta tämän aivoihin. Tähtisumua ei ole poikkeus tässä suhteessa. Kirjan kolmesataa sivua tulevat ahmaistuksi hetkessä, ja kiinnostavimpiin aiheisiin tulee palattua myöhemmin syvällisemmissä sessioissa. Ja kyllä vain, Nyman herättää lapsuudessa ja teini-iässä ikiviherallergiaa poteneessa halun tutustua Milleriin, Carmichaeliin, Goodmaniin ja kumppaneihin.

Tähtisumua sisältää valtavan määrän tietoa. Nyman tutustuttaa lukijan ikivihreiden maailmaan esitellen artisteja Frank Sinatrasta Dean Martiniin, Ella Fitzgeraldista Julie Londoniin ja Nino Rotasta Ennio Morriconeen. Käsitellyksi tulevat myös sota-ajan suosikit, lattarihitit ja iskelmälliset jazz-kappaleet, unohtamatta tietenkään kotimaisia laulajia ja Nymanille rakasta listastatistiikkaa. Huolimatta suuresta määrästä tietoa tarina ei missään vaiheessa käy tylsäksi tai puuduttavaksi.

Nyman onnistuu mainiosti piirtäessään viihdemusiikin kehityksen suuret linjat levein vedoin. Laajuudesta ja tietomäärästä kertoo omalta osaltaan myös se, kuinka Tähtisumua innostaa lukijaa syventämään tietojaan parista tusinasta aihealueesta. Iskelmänikkareista lukiessa on suorastaan hillittävä omaa tiedonjanoa ja pitäydyttävä pysähtymästä tietyn henkilön, laulun tai tyylin äärelle, niin voimakas on tarve kääntää sivua.

Kirja on ryyditetty herkullisilla anekdooteilla ja musiikkiknopeilla brassailevia lämmittävillä tiedonjyväsillä. Nyman kertoo muun muassa, mitkä olivat Al Jolsonin viimeiset sanat, mitä tarkoittaa Tulisuudelma-tangon alkuperäinen nimi El choclo (”maissintähkä”) ja kuinka Mambo Italianon sanoitus kääntyi Suomessa muotoon ”Hei mambo, tehdäänkös Kekkosesta luuranko”. Nämä ja monet muut tarinat Nyman on poiminut arkistoistaan.

Ikivihreistä on mukava lukea, mutta vielä mukavammin se sujuu oikean taustamusiikin kera. Nyman listaa väriliitteessä levysuosituksia ja kehottaa esipuheessaan Spotifyn käyttöön. Vähintäänkin lukijassa herää kiinnostus kuulla millaisista sävelmistä on vuosikymmenten saatossa tullut rakastettuja klassikoita.

Tähtisumua on – musiikin kanssa tai ilman – antoisa ja innoittava lukukokemus sekä ikivihreistä kiinnostuneille että etenkin meille, jotka emme aiemmin tienneet olevamme niistä kiinnostuneita. Unohtumattomat sävelet menneistä maailmoista ovat hyvistä syistä unohtumattomia.

Teksti: Tuomas Tiainen
Kuvat: Wikimedia Commons