23.10.2002
Säätämö/Turku
Keskiviikon bändikekkereille oli kerääntynyt porukkaa todella paljon. Osasyynä oli varmasti alkuillan ilmainen sisäänpääsy, joka saikin jengin liikkeelle jo ennen kymmentä. Odotettavissa oli uusia ja vanhoja bändituttavuuksia sekä paljon outoa, erikoista ja persoonallista musiikkia.
Mother Goose aloitti soiton hieman Sonic Youthin tyyliin. Pian siirryttiin kuitenkin rankempaan osastoon, joka sekin vielä sytytti. Kolmen hengen bändin esiintymisessä oli jotain todella outoa ja hämärää. Musiikki oli hyvin suoraviivaista, muttei kaikkein taidokkaimmin soitettua. Bändi ei juuri huomioinut yleisöä, mutta tämän tyyliseen mustan puhuvaan menoon se sopi. Vajaan puolen tunnin keikka loppui aivan yhtä yhtäkkiä kuin oli alkanutkin. Perus kama oli jees, mutta varsinkaan lopun mättöä ei olisi pidemmän päälle jaksanutkaan.
Kuusumun Profeetan keikkaa olin todella odottanut. Edelliset näkemäni bändin keikat olivat olleet täysin toisistaan erilaisia, joten jotain erikoista oli odotettavissa nytkin. Jengiä saapui lavalle kolminkertainen määrä edelliseen esiintyjään verrattuna. Musiikki ja meno oli myös sen mukaista. Hämyistä psykedeliaa, ajatuksiin vaipumista, sanoja ja sanattomuutta. Tunnelma oli hiljainen ja keskittynyt vaikka musiikki tulvikin ympärillä kovalla voimalla. Yleisö vaipui vähitellen transsiin, keskittyi erikoisiin sanoituksiin, monimuotoisen bändin esitykseen ja omaan ajatusmaailmaansa.
Kuusumun Profeetta on yksi harvoja suomenkielisiä bändejä, joista voin sanoa pitäväni. Kaikessa erikoisuudessaan ja ärsyttävyydessäänkin se onnistuu olemaan aito ja yksilöllinen. Jokainen yhtyeen jäsen, taustalaulajia myöden, tarvitaan siihen äänimaailmaan, jonka Kuusumu saa aikaan. Saksofoni tosin olisi voinut kuulua paremminkin ja koskettimia kaivattiin. Kysymyksen herättivät myös esillä olleet nuotit. Oliko niiden pitäminen taiteellista ja tyylillistä ilmaisua vai amatöörimäisyyttä?
Keikka jatkui lähes tunnin haaveilevassa äänimaailmassa. Provinssirockissa kuultuun kasariheviin päästiin vasta loppuvaiheessa hienon rokkibiisin jälkeen. Tyylin muutos osui oikeaan paikkaan, koska tunnissa psykedeliaankin ehtii turtua. Encoressa palattiin kuitenkin herkkään tyyliin. Hyvä ja taas erilainen keikka Profeetoilta, mutta tunnelma ei kuitenkaan saavuttanut ihan parhainta mahdollista tasoa.
Seuraava bändi oli täysin uusi tuttavuus varmasti suurimmalle osalle yleisöä. Jonkun verran porukka oli jo kadonnut ennen Damo Suzuki´s Networkin aloittamista, mutta sitä saavat ne uniset harmitella. Keikka oli jotain aivan uskomatonta ja mahtavaa. Samanlaista musiikillista valloittavuutta saa hakea kesän Euroopan festareilta asti. Saksalaisen bändin musiikki oli jotain niin erikoista vaihtelevaa ja mukaansa vievää.
Alun hidas ja herkkä psykedelia täytti tanssilattian jälleen istuvasta ja musiikista juopuvasta porukasta. Mielenkiintoiset lavapersoonat japanilaissyntyisestä laulajasta lähtien heittivät kuitenkin todella energisen ja vaihtelevan keikan. Utuisista sävelistä päästiin pian kovaan rockiin ja välillä funkit sävelet olisivat kovasti kutsuneet bailaamaan. Ihmetellä voi yleisön käyttäytymistä; kaikki vain istuivat ja tuijottivat esitystä, vaikka musiikki olisi vaatinut täysin toisenlaista mukana elämistä.
Riehumisfiilikset tasottuivat hieman taiteellisten hitaiden vallatessa tajunnan. Viulun kaunis ääni sai koko porukan keskittymään ja antamaan huimia ablodeja revitysten välissä. Vaikka musiikki olisi kuinka loisteliasta, vie yli puolitoistatuntinen keikka voimat varsinkin kahden lämppärin jälkeen. Damo Suzuki´s Network oli kuitenkin niin mielenkiintoinen, ettei keskenkään voinut lähteä. Myös itse bändi tuntui nauttineen esiintymisestä, ja kiitti passiivista yleisöä suuresti. Loistava keskiviikkoilta mielenkiintoisen ja vaihtelevan musiikin mukana. Jee!
Nelli Korpi
