Juuke ´77 - Simppeleitä sointukiertoja, simppeleitä melodioita

Hillittömän folkpunkin torniolainen sanansaattaja Juuke ´77 löysi akustisen kitaran kautta sisäisen äänensä.

Suomenkielistä hillitöntä folkpunkkia soittava torniolainen singer-songwriter Juuke ´77 tarjoili seitsemän biisin EP:llään sen verran hyviä biisejä että kiittävän arvion ohella päätin ottaa herraan yhteyden ja selvittää hiukan tekemisen taustoja. Eli herra Juhani Kenttä alias Juuke, miten olet päätynyt juuri tällaisen musiikin pariin? Millaisiin esikuviin tekemisesi rakennat? Kuka on sinulle Kingi?

- No punkkihan on minun lempigenre ollut jo jostain teini-iän keskivaiheilta asti. Omia sävellyksiä en silti tehnyt pitkään aikaan, vaikka sähkökitaran omistinkin. Vajaa pari vuotta sitten huomasin, että akustisella kitaralla on paljon helpompi säveltää biisejä kuin sähkökitaralla. Sitten kun niitä omia biisejä yhtäkkiä olikin kasassa, niin tajusin samalla, että eihän punkin esittämiseen oikeastaan tarvitse mitään muuta kuin oman äänen ja kitaran. Ja onhan sen jokunen muukin aikojen saatossa tajunnut, mikä auttoi asiaa. Ja kun omissa kuuntelutottumuksissakin olen aina pitänyt sanoituksia aika tärkeänä, niin tällä tavalla nekin nousevat musiikin rinnalla tasavertaisina esille. Mutta meiningissä ei silti tarvitse säästellä.

Esikuvat sitten tulee enimmäkseen vanhemman punkin puolelta, sellaisista bändeistä kuten Dead Kennedys tai Ratsia. Suomessa on kyllä nykyäänkin ihan hyvä punkskene, josta myös inspiroidun usein. Mutta suurin sankarini on kuitenkin ehdottomasti Leonard Cohen. Jos sanoittajista puhutaan, niin Cohenia parempaa ei ole. Omassa tuotannossa herran vaikutus ei varmaan kyllä paljon näy. Siellä ehkä pikemminkin kamppailee tämmöiset Cohenin kaltaiset millintarkkaan riimikuvionsa suunnittelevat nerot Risto Ylihärsilän ja Daniel Johnstonin tyylisten raa´an suorasti töksäyttäjien kanssa.

Mitä kaikkea tähänastiseen historiaan kuuluu? Millaisia käännekohtia ja mitä niistä on opittu?

- Aluksi en kehdannut esittää tuotoksiani muille. Kun viimein soitin tutuilleni Ou nou, mä oon ihan yksin -kappaleen ja sain siitä aika varauksettoman positiivista palautetta, uskalsin alkaa paljastaa lisääkin tuotoksiani. Onhan sitä toki sen jälkeen tullut kehityttyäkin, että ei tarvitse enää hävetä sitä miltä kuulostaa. Sen jälkeen eka keikkakin tapahtui melkein vahingossa. Löysin sattumalta Iida Umpikujan Myspace-sivun ja ihastuin välittömästi. Lähetin viestin, jossa kehuin hänen musiikkiaan ja heitin puolivitsillä loppuun, että Tornioon keikalla siitä. Vastauksena tuli yllättäen, että niin muuten tulenkin, missä soitetaan? Sain sitten järjestettyä yhteiskeikan silloiselle työpaikalleni Cult Cinemaan.

Sen jälkeen on tullut pari keikkaa soitettua Torniossa ja tämä Eepee nyt tehtyä. Keikkojen hommaaminen on vähän nihkeää, kun olen vain yksi ihminen ja yhteysverkkoni on automaattisesti pienempi, kuin mitä se bändillä olisi. Torniossakin on nykyisellään aika vähän sellaisia baareja, mihin sopisin soittamaan ja kovin pitkälle ei viitsi lähteä, jos ei saa edes matkakuluja katettua. Omaa autoakaan ei ole ja olen muutenkin köyhä. Plussana on tietysti se, että voin kitarani kanssa mennä soittamaan muuallekin kuin rokkiklubeille. Katusoittoakin on tullut pariin otteeseen harrastettua.

Koukkujen lisäksi minua vakuuttivat se että on oikeasti jotain sanottavaa ja osaa sen ilmaista musiikillisesti sekä koko touhun rento välittömyys. Myös sanapari hyvä meininki sopii pakettiin kuin nenä naamaan. Mitkä omasta mielestäsi ovat suurimmat vahvuutesi musiikintekijänä? Entä esiintyjänä?

- Simppeleitä sointukiertoja, simppeleitä melodioita. Niillä pääsee yllättävän pitkälle. Kun tekee musiikkia aika rajatussa karsinassa, niin sitä tulee koluttua se karsina aika hyvin läpi. Hyvässä mielessä. Taiteilijan on minusta hyvä rajoittaa itseään. Ja kun ei oikeastaan osaa soittaa kovin kummoisesti, niin siitä tulee väkisinkin vähän rajoituksia. Mutta vaikutteita tulee kumminkin otettua aika laajalta skaalalta. Esiintyjänä on varmaan vahvuutena se, että ei oikeastaan edes "osaa" esittää mitään ihan muina miehinä. Kappaleeseen tulee aina uppouduttua ja viimeisen soinnun soitettua on usein hetken aikaa helvetin alaston olo.

Onko yhden miehen mies ja kitara-meininki Juuke ´77:n tekemiselle kulmakivi - eli onko mahdoton ajatus nähdä Juukea keikalla joskus muiden soittajienkin kanssa? Onko levy täysin omaa käsialaa?

- Ei se mahdoton ajatus ole, mutta toistaiseksi pitäydyn tässä. Tällä hetkellä koen itseni yhtä paljon singer-songwriter- kuin punk-perinteenkin jatkajaksi. Bändin jos haluaisin ympärilleni, perinteinen punk ei olisi ehkä se ensimmäinen vaihtoehto soitettavaksi. Ehkä enemmänkin jotain Joose Keskitalon uudemman tuotannon kaltaista. Mutta mistä näistä tietää, tulevaisuus on täysin auki. Levyllehän tosiaan tein kaiken itse: biisit, niiden saattamisen narulle, niiden muokkaamisen kuunneltavaan muotoon ja kannet kaiken ympärille.

EP jakautuu nimensä mukaisen Kansalaistiedotteen kohdalla yhteiskunnallisiin ja henkilökohtaisempiin lauluihin. Oliko rajaviiva näinkin selkeästi vedettävissä vain tämän äänitteen osalta, vai jakautuuko materiaalisi muutenkin näihin kahteen linjaan?

- Kyllä se suurimmaksi osaksi pitää paikkansa myös koko tuotannon osalta. Sellaisia biisejä, jotka eivät istu oikein kumpaankaan kategoriaan, on tällä hetkellä ehkä sen verran, että niistä voisi halutessaan koostaa ainakin yhtä pitkän Eepeen.

Jos juuri nyt saisit koota Juuke ´77:n johdolla musiikkifestivaalit, keitä sinne tulisi esiintymään ja miksi juuri he? Ja mitä yleisölle jäisi seuraavaksi päiväksi mieleen tapahtuman kohokohtina?

- Jos saa olla vähän utopistinen, niin sinne voisi buukata kaikkia sellaisia artisteja, mitä nyt itse tulee diggailtua. Punkkia nyt tietenkin. Sitten suomalaisia ja ulkomaalaisia laulaja-lauluntekijöitä. Samoin hiphoppia maailmalta ja täältä, räppi voi tällä hetkellä ehkä paremmin kuin mikään muu genre Suomessa. Vittuillakseen vois laittaa väliin jonkun oikeasti hyvän bändin, jota musanörtit ei suostu tunnustamaan. Vaikka... Blink-182 ja My Chemical Romance, joo! Lauantain pääesiintyjänä olisi Bethlehemin vanha kokoonpano, joka soittaisi Dictius Te Necare -albumin alusta loppuun. Sunnuntaiaamun loiventavaksi aloittajaksi The Leo Bugariloves ja illalla pippalot päättäis minun ja Patrik Fitzgeraldin yhteiskeikka.

Millaisia tavoitteita Juuke ´77:n musiikille on asetettu ja miten aiot ne saavuttaa?

- En oikeastaan mieti tavoitteita kummemmin. Yritän tehdä hyviä kappaleita ja katson, kuinka pitkälle rahkeet riittää. Tällä hetkellä ollaan vielä niin lähtöruudussa.

Millä keinolla esimerkiksi protestihumppa Terveisiä herra Molotovilta saadaan myös asianosaisten päättäjien korviin?

- Halla-Aho ainakin pyörii aika paljon sosiaalisessa mediassa. Ehkä pyydän Facebook-kaveriksi ja rupean pommittamaan seinää!

Haastattelu: Ilkka Valpasvuo, kuvat: Sonja Huhtaniska ja Maria Kunnari