23.09.2011
Yo-talo / Tampere
Metalli on italialaisille sydämen asia.
Toisaalta Yo-talon perjantai-illassa nähdyille yhtyeille ei tee oikeutta pelkkään metalliin niputtaminen. Kymmenen kulmilla lavalle noussut Morkobot operoi psykedeelisen jammailun ja tylyjen äänivallien alueella. Lavan jakoivat rumpalin lisäksi kaksi basistia, jotka erotti toisistaan hykerryttävän kokoinen poljinlauta. Sekä musiikillisesti että myös visuaalisesti aivoja kutkuttava orkesteri vei mukaansa vaiherikkalle matkalle nimeltä Morbo. Keikkasetti koostui siis kyseisellä tittelillä varustetun albumin materiaalista, joka on yhtyeen neljäs pitkä aikaansaannos.
Mikrofonia ei lavalla nähty eikä Morkobotin ulosanti sellaista myöskään vaadi. Instrumentaalisesti ympäriinsä loikkiva musiikki on jo itsessään niin eläväistä sekoilua, että sisäistymisen myötä huomasi vain nyökkyvänsä tahtien ja tahdittomuuksien mukana. Alataajuuksien maailmaan keskittyvien elementtien keskiöstä löytyy rytmi, joka tuntuu etenevän ja kehittyvän kuin itsestään. Varsinaisista melodiakuorrutteista ei tarvitse puhua, mutta tuon tuosta astraalitaajuuksille sinkoileva nelikielisten ilotulitus piteli tiukemmin otteessaan kuin mihin sovinnainen bändi-instrumentaatio ja kappaleiden rakentelu tässä tapauksessa koskaan pystyisi. Vähäeleinen, keskittynyt ja jumalattoman äänekäs yhtye on oman luonnollisen sekavan äänensä löytänyt, ja tuntuu nauttivan jokaisesta esille soittamastaan tavusta. Yleisö kuunteli mukisematta eikä joutunut pettymään. Keikan jälkeen näköpiiriin osui lähinnä hämmentyneen tyytyväisiä ilmeitä.
Suhteellisen nopean roudaustauon myötä lavan edusta täyttyi vauhdilla. Sankan savun keskeltä erottui eteerisiä ääniä, taustakangas heijasteli värikästä ajatuksenvirtaa, tumman valaistuksen alla karvaiset italialaiset käynnistelivät hiljalleen helvetinkonettaan. Reilut kymmenen vuotta toiminut Ufomammut kertoo edustamakseen tyylisuunnaksi psykedeelisen sludgen ja termi jotakuinkin yhtyeen toimintaa kuvaakin. Minimaalisesta rakentelusta korvat räjäyttävään raudanlujaan ruhjontaan liukuva jännite kiehtoo ja vangitsee erityisesti omalaatuisuudellaan.
Monotoniset, mutta monumentaaliset riffit kudotaan Goblin-henkisten synamattojen tunnelmointiin, kaukaa kaikuva laulu nousee raastavan karjaisun äänivalliksi, toisteiset rumpukompit kääntyvät odottamattoman fillin kautta paksuun grooveen, minimaalisen melodian keskeltä kielisoittimet rankaisevat maltitonta särömyrskyllä, pörinän seasta ilmaantuu mehukas, mutta dissonanttisen rajalla keikkuva soololirvautus. Kokonaisuuden ote on vahva, mutta myös vaativa.
Sinänsä sangen vakavasti lanaava yhtye on kerännyt uskollisen lauman seuraajia eikä runsaspäinen ja voimakkaasti eläytyvä yleisö vaikuttanut keikan tunnelmaan ainakaan negatiivisesti. Tasaisen hitaaseen tahtiin pitkässä kaaressa heiluvien päiden armeija, hurmeiseen tilaan vienyt äänenvoimakkuus, palkitsevat suvannot ja saamastaan vastaanotosta lähes liikuttunut trio tekivät jo itsessään keikasta erinomaisen kokemuksen. Viimevuotisen Eve-albumin ympärille rakentunut keikka ei hukannut tasapainoa tai intensiteettiä hiljaisempien hetkienkään aikana eikä bändi liiemmin herpaantunut sittenkään kun kitaristi Palon vahvistin lakkasi toimimasta - eipähän soundista ainakaan puuttunut pörinää kun ratkaisu löytyi Morkobotin bassovahvistimesta!
Sitten euforisessa tilassa sateiselle kadulle ja kohti muutaman tunnin yöunia. Tilannetta olisi voinut kuvailla masentavaksi, jollei livemusiikki herättäisi niin lämpimiä tunteita, rikkoisi arjen kaavamaisuutta ja hälventäisi ennakkoluuloja. Kiharapäisten kikkelihevareiden luvattu maa tarjosi hienoja kokemuksia henkisesti haasteellisemman metallin hämäristä kolkista.
Teksit ja kuvat: Aleksi Leskinen
