Apocalyptica

Kotimaassaan piipahtanut selloyhtye tarjosi upean visuaalisen kaksituntisen vasta avatussa Musiikkitalossa.

Apocalyptica ulotti 7th Symphony -maailmankiertueensa pitkästä aikaa jälleen kotimaahansa. Useiden muiden kaupunkien ohella osansa sai myös Helsinki ja vasta-avattu Musiikkitalo, jonka hulppeassa konserttisalissa yhtye soitti peräti kaksi loppuunmyytyä konserttia.

Intron jälkeen keikka potkaistiin käyntiin On the Rooftop with Quasimodo -biisillä bändin jäsenten siluettien piirtyessä yleisön verkkokalvoihin voimakkaassa vastavalossa. Bändi otti yleisönsä välittömästi, eikä aikaakaan kun eturivin fanit jo hyppivät ja tanssivat lavan edustalla artistien yllyttämänä. Enemmän haastetta bändille tarjosi paikalle saapuneet klassisen musiikin ystävät, joista osa oli tullut varmasti vain kokeakseen Musiikkitalon ja sen kehutun akustiikan.

Konserttisalin ulkopuolella olleet kehoitukset korvatulpista olivat selkeästi jääneet suurelta yleisöltä huomaamatta, sillä valitettavan moni piteli korviaan jo muutaman biisin jälkeen. Muuten upea konserttisali ei välttämättä ole se paras esiintymispaikka äänekkäälle rock-bändille ja mielestäni järjestäjän olisikin pitänyt varoituslappujen lisäksi laittaa reilusti korvatulppia saataville sisäänkäyntien yhteyteen.

Vaikka Apocalyptica on jo pidemmän aikaa niittänyt mainetta ja kunniaa omilla sävellyksillään, covereita ei jätetty tälläkään kertaa ohjelmistosta pois. Ensimmäisenä vuorossa oli Master of Puppets, jonka aikana bändi piiskasi sellojaan ja yllytti jälleen yleisöä riehumaan kanssaan, tosin melko heikoin tuloksin. Välittömästi tämän jälkeen oli Tipe Johnsonin aika tehdä ensimmäinen vierailunsa lavalle ja yleisöä hemmoteltiin biisikaksikolla End of Me ja I'm Not Jesus bändin nokkamiehen, Eicca Toppisen, intoutuessa laulamaan taustoja.

Tipen poistuttua lavalta jatkoi bändi keikkaa biisillä Quutamo, jonka jälkeen Perttu Kivilaakso jäi yksin lavalle soittamaan kaunista sooloa. Tässä välissä rumpali Mikko Sirén kiipesi yläkatsomoon, josta hän osallistui yhtä rumpua paukuttaen kappaleeseen Sacra. Kavuttuaan takaisin alas hän tarttui kontrabassoon ja kvartetti soitti yksissätuumin nimensäveroisen biisin Beautiful, jota seurasi vielä kauniimpi lainakappale, Metallican Nothing Else Matters.

Rauhallisen tuokion jälkeen oli aika päästä taas vauhtiin ja yleisölle tarjoiltiinkin Last Hope. Tässä vaiheessa alkoi yleisökin osoittaa suosiotaan rohkeammin, mikä taas lisäsi bensaa Apocalyptican koneeseen. Toppinen intoutui kehumaan illan kohokohdaksi hetkeä, kun valot kääntyvät yleisöön ja bändi näkee salin täynnä hymyileviä ihmisiä. Last Hopen jälkeen vuorossa oli Fish Eye, jonka jälkeisten lainakappaleiden, Seek & Destroyn ja Inquisition Symphonyn jälkeen bändi poistui lavalta jättäen yleisön taputtamaan seisaaltaan ja huutaen lisää.

Yleensä tässä vaiheessa hätäisemmät alkavat jo poistua konsertista, mutta tällä kertaa kukaan ei liikahtanut paikaltaan. Hetken kuluttua bändi palasikin lauteille ja ilmoille kajahti 7th Symphonyn avausraita, At the Gates of Manala, jonka jälkeen Tipe Johnson saapui jälleen lavalle ja viisikko esitti biisin I Don't Care. Loppuhuipentumana Toppinen lietsoi yleisöstö kaiken irti kysellessään, halusiko se kuulla vielä vähän klassista.

Mahtipontisen alun jälkeen Edvard Griegin Vuorenpeikkojen Tanssi muuttuikin Pertun esittämänä Maamme -lauluksi, jonka yleisö kuunteli hartaana seisaaltaan. Ensimmäisen säkeistön jälkeen palattiin taas aiheeseen, eli vuorenpeikkoihin. Kyseinen biisi on kuulunut Apocalyptican settiin kiinteänä osana kutakuinkin siitälähtien kun bändi sen levytti, mutta silti se jaksaa joka kerta sykähdyttää yhtä paljon. Tämän jälkeen yhtye poistui taas lavalta, mutta palasi hetkessä takaisin esittämään vielä herkän Farewell -kappaleen. Sen jälkeen show oli ohi ja hymyilevät ihmiset alkoivat valua pimentyneeseen syyskuun iltaan.

Huikean visuaalinen parituntinen upeine valoineen ja taidokkaine musisointeineen oli varmasti unohtumaton elämys myös niille, joille Apocalyptican musiikki ei entuudestaan ollut kovin tuttua. Katsojien ikähaarukka oli teini-ikäisestä eläkeläiseen, joten veikkaisin tällaisiakin tapauksia yleisöstä löytyneen.

Tiina Salminen