07.09.2011
Helsingin ylioppilasteatterin liepeiltä perustettu Keba teki jäsenistään paitsi rockin SM-kisojen kolmosia, myös nimiä ihmisten 2000-luvun huulille.
1980-luku oli suomenkielisen rockin kultakautta paitsi kaupallisesti myös monine viehättävine ilmenemismuotoineen. Supisuomalaisten Eppu Normaalin, Juicen ja Popedan hallintokaudelle pärskyi muotokieltä ja tyylitietoisuutta myös kansainvälisiltä rock-vesistöiltä. Brittiläinen uusi aalto kaikkine tyylisuuntineen maustoi suomenkielisen rockin maisemaa komealla tavalla 80-luvun edetessä. Punkin jälkeisessä musiikkikentässä Organin kulmikas synteettinen pop, Mustan paraatin jylhä mustahuulisynkistely, Liikkuvien lasten angstisen vapauttava postpunk ja jopa uusromanttisen pop-eskapismin huikeaksi kansalliseksi menestyshuumaksi kääntänyt Dingo olivat vahvoja esimerkkejä siitä, että suomenkielistä rockia oli mahdollista tehdä myös uudella, vaihtoehtoisella tavalla. Jonnekin näiden yhtyeiden kannoille nousi myös helsinkiläinen Keba, joka ei tosin perustanut sen koommin ryppyotsaisesta synkkyydestä, tai futuristien syntikoista, mutta jonka musiikissa oli pelotonta romantiikkaa ja äkkiväärää fyysisyyttä ennen kuulemattomalla tavalla.
Keban tarina lähti liikkeelle 1980-luvun alkuvuosina kirjaimellisesti kaduilta, sillä yhtyeen jäsenet esiintyivät yhdessä ja erikseen katusoittajina ennen varsinaisen levytysuran alkua. Helsingin Ylioppilasteatterin liepeiltä yhtyettä olivat perustamassa laulaja/kitaristi Ali Alikoski, rumpali Pete Parkkonen sekä aiemmin Päät-yhtyeessä soittaneet kitaristi Asko Kallonen ja basisti J-P Pulkkinen. Katuesiintymisistä itseluottamusta keränneenä yhtye suuntasi kohti vuoden 1984 rockin SM-kilpailuja. Energinen stadilaisjoukko selvitti tiensä finaalivaiheeseen, jossa vastaan tulivat maineikkaat, mutta tyylillisesti hyvin erilaiset bändit kuten alavutelainen Kolmas nainen ja Kouvolan hardrockjyrä Peer Günt. Pienoisesta ennakkosuosikin asemasta huolimatta voimakkaan fyysisesti esiintynyt Keba joutui tunnustamaan voittajaksi Peer Güntin, sijoittuen lopulta kolmanneksi. Vahva esitys herätti kuitenkin levy-yhtiöiden kiinnostuksen ja tuloksena syntyi nopeasti työstetty esikoispitkäsoitto Keba (1985).
Levy-yhtiön vaihdos Finnlevyn rock-alamerkin Kräk! suojiin antoi lähtökohdat seuraavalle levylle, josta oli tuleva yksi suomenkielisen rockin klassikoista. Myös bändin kokoonpano muuttui, kun basistin tontille vaihtui Mustan paraatin riveissä vaikuttanut Panda. Suoraviivaisemman linjan löydyttyä basistin paikalle vaihtui vielä Antti Nyrhinen Koko ajan go-go -levytysten ollessa kesken. Itse levystä, joka ilmestyi vuoden 1987 puolella, muodostui selväpiirteinen rock-levy, jonka raaka-aineet nojasivat möyriviin kitara- ja bassokuvioihin sekä napakkaan rumputyöskentelyyn. Yhtyeelle oli myös luontevaa heittäytyä akustiseksi rytmiryhmäksi, jos kappale (kuten Liian kauan) niin vaati. Aikalaisvaikuttajien kirjosta voi jälkiviisaana havaita välähdyksiä niin The Clashin hyökkäävästä punkista (Älä luovuta) kuin Echo & the Bunnymenin runopoikarockista (Mona).
Kebassa oli alkuvoimaista kiihkoa, jota tuon ajan suomalaisissa rock-bändeissä ei ollut kuin Sielun veljissä. Siinä missä Alangon jengilauma tuntui etäiseltä ja tietoisesti kylmältä, oli Keba vimmaisimmillaankin helposti lähestyttävä ja jotenkin hämmentyneellä tavalla herkkä. Yhtye maalaili Piilopaikka-kappaleessa lauseen ”tänä iltana rakastan sua saatanan hellästi”, joka kuvasi yhtyeen karheaa romantiikkaa suorimmillaan. Tunteellisempaa herkkyyttä edustaa Kallosen kirjoittama Tänään kotona, joka saattaa olla paitsi yhtyeen hienoin kappale, myös runollisen kaunis teksti miehen ikävästä ja yksinäisestä illasta (”aamulla lattialta heräsin / unipukusi tyhjään syliini keräsin ja nielaisin”). Yhtyeen toinen puoli, vahva fyysisyys, näkyi taas esimerkiksi siinä, että ryhmän harjoitusrutiiniin kuului mm. voimistelu. Ei liene siis sattumaa, että yhtye kuvasi musiikkiaan sanoilla herkkää betonia. Listamenestystä siivitti ennen kaikkea Kesä Espalla, josta tuli yhtyeen suurhitti ja kesäbiisien ehdoton klassikko, mutta valitettavan monille se ainoa kappale, josta yhtye muistetaan.
Keban liekki sammui pian, vaikka yhtye oli onnistuneen pitkäsoiton jäljiltä suuremman läpimurron kynnyksellä. Yrityksestä huolimatta kolmatta levyä ei koskaan syntynyt. Yhtyeen hajottua Alikoski on jatkanut muusikon uraansa sooloartistina ja Ali & Rosvot -yhtyeen keulahahmona sekä toimittajana. Kitaristi Kallosesta kehkeytyi musiikkialan merkittävimpiä vaikuttajia, ensin 1990-luvulla BMG Finlandin menestyksekkäänä tuotantopäällikkönä, myöhemmin Helsinki Music Companyn ja Warner Music Finlandin tuotantomanagerina. Paikkansa löysivät myös alkuperäisbasisti J-P Pulkkinen, josta tuli kulttuuritoimittaja ja kirjailija sekä rumpali Parkkonen, joka siivitti vuosituhanteen vaihteessa Zen Café -yhtyettä suurmenestykseen bändin rytmisenä johtajana.
Eikä Keba ole vielä viimeistä sanaansa sanonut. Syyskuun 9. päivä 2011 yhtye palaa 24 vuoden taakse esittäessään Koko ajan go-go -levyn kokonaisuudessaan osana Tavastian Albumiklassikot -sarjaa. Tuoreimmissa haastatteluissa on jopa luvattu mahdollista paluuta studioonkin… Shing-a-ling!
Otto Suuronen
