Nummirock 2011 – perjantai

Perjantaipäivän pääesiintyjinä metallia takoivat Amorphis ja Voivod.

Epäilykset Turmion Kätilöiden perumisesta varmistuivat todeksi vasta Ajattaran astuessa uudelleen lavalle Kätilöiden esiintymispaikalla. Itseäni peruuntuminen ei pahemmin haitannut, mutta tiesin monta, joiden Nummirockiin lähtöä motivoi juuri tämän vähäisesti keikkailevan industrial-nimen esiintyminen, joten Ajattaran uusintamessun alku oli kätilöfaneille tuskin mikään suuri riemun hetki. Toki itsevarmasti Ajattara vaikutti esiintyvän isollakin lavalla ainakin sen tovin, mitä keikkaa sivusilmällä seurasin. Ja terveisiä myös Kätilöiden suuntaan: hienoa, jos vakavasta tilanteesta selvittiin säikähdyksellä.

Jo ennen Ajattaraa perjantaipäivään sisältyi muun muassa ihka oikeat häät! Tuntemattomaksi jäänyt, samassa paikassa kaksi vuotta aiemmin kihlautunut pariskunta oli päättänyt Nummijärven rannan olevan hääpaikoista parhain ja sanoi toisilleen tahdon Amaranthen soidessa taustalla. Tyylikästä! Tämä lienee mitä parhain osoitus siitä, miten hieno paikka Nummirock kannattajiensa mielestä on. Entä se Amaranthen keikka sitten? Kuin ABBAa säröillä, zzz…

Äärimmäisyyttä: Rotten Sound ja KYPCK

Ensimmäinen kokonaan katsastettu keikka aurinkoisena valjenneena perjantaina oli Inferno-lavalla viideltä startannut Rotten Soundin veto. Jo pelkästään intronauhana soinut Andy Suonsilmän Karrelle palanut enkeli vaikutti ilahduttavan paikalle saapuneita kovasti, eikä itse keikkakaan haukotuttamaan pistänyt. Kotimaisen grindcoren ykkösnimi raivosi, groovasi ja potki leukaan kuin vimmainen elukka. Onhan tämä jo monta kertaa todettu toimivaksi eikä väsymisestä vaikuta olevan tietoakaan, mitäpä tätä edes pyrkiä moittimaan.

Rotten Soundin päätettyä settinsä Infernolla, Päälavalla alkoi toisella tavalla äärimmäinen esitys. Venäjänkielistä ankeaa doomia raskasteleva kotimainen KYPCK oli somistautunut yhtenäisesti oman bändinsä kauluspaitoihin ja biisit esitettiin tutuin erikoissoittimin: yksikielisellä bassolla, AK-47-konekiväärin muotoon valmistetulla kitaralla ja kahdella eri kokoisella bassorummulla, mutta vain yhdellä pedaalilla varustetuin rummuin. Jo tämä näky ihastuttaa ennen kuin ensimmäistäkään sointua on soitettu.

Vokalisti Erkki Seppänen otti yleisönsä vastaan huudahduksella: ”Nummirock! Tervetuloa meikäläisen tämän vuoden pahimpaan krapulaan” , mutta kohmeloa ei keulamiehen energisestä olemuksesta ollut aistittavissa. Seppänen oli nimittäin tirehtöörinä mies paikallaan vaatien harvalukuisen yleisön touhuun mukaan suorilla katsekontakteilla ja jatkuvilla vaatimuksilla nyrkin puimisesta. Itsekin sain tuta miehen terävää tuijotusta pariin otteeseen.

KYPCKin veto oli yksi festarien vahvimmista. Kuten sanottua, konseptin omaleimaisuus kiehtoo jo itsessään, mutta vahva ja varma yhtye oli myös lavalla ja ässäbiisit Alleya Stalina ja Stalingrad purivat livenäkin mainiosti. Mainittakoon vielä, että bändi alkaa haista jo melkoiselta Sentenced-reinkarnaatiolta, kun vanhan senarikitaristi Sami Lopakann lisäksi livekokoonpanoon näyttää kuuluvan myös Sentencedin entinen basisti Sami Kukkohovi keikkakitaristina.

Tylsät ulkomaalaiset

Kanadalainen Voivod oli kiinnitetty Nummen perjantai-iltaan historiatietoisempien metallistien iloksi. Kyseessähän siis on jo liki kolmikymmenvuotisen uran tehnyt metalliretkue, joka on tehnyt pioneerityötä useammassakin genressä aina progressiivisesta metallista industrialthrashiin ja julkaissut uransa aikana yhteensä kaksitoista albumia.

Itse en Voivodia ole aiemmin kuunnellut, mutta sitä, mitä Nummirockin Päälavalla kuultiin, voisi kuvata olleen Iron Maiden -tyyppisiä äkkinäisiä suunnanmuutoksia sisältänyttä simppeliä rähinöintiä, joka paikoin enemmän rokkasi ja paikoin enemmän punkkasi. Biisimateriaalia tuntematta kappaleet kuulostivat parhaimmillaan aivan kiinnostaviltakin, mutta valitettavasti tapa, jolla Voivod lavalla esiintyi, oli laiska ja täysin vetovoimaa vailla. Eritoten vokalisti Snaken esiintyminen muistutti lähinnä karaokessa fiilistelevää eläkeläistä ja metallifestarin päälavalla kevyt musiikin tahdissa nytkyminen ei oikein riitä kiinnostamaan yleisöä.

Henkilökohtaisella tasolla minua suoraan sanottuna ärsytti koko veto. Jos kerran ulkomailta niitä bändejä paikalle lennätetään, olisi ihan jees, jos touhu ei olisi näin väsynyttä. Ja sanottakoon myös se, ettei Voivodin keikka mikään yleisömenestyskään ollut, varsinkin jos sitä vertaa pariin vielä festivaaleilla edessä olleeseen keikkaan.

Hollantilainen Legion of the Damned sai ulkomaalaisesiintyjien sarjassa jo vähän puhtaammat paperit. Rannalla auringonlaskussa esiintynyt nelikko takoi tunnin verran pomminvarmaa, koristelematonta thrashia. Fiilikseksi tästä esityksestä kuitenkin jäi se, että kyse oli perusrässistä perusäkäisesti esitettynä. Puuduttavaksi setti nimittäin pidemmän päälle kävi, kun keikalla ei huippukohtia juuri esiin noussut ja musiikin rakennuspalikat pysyivät kautta linjan hyvin perinteisinä ja yksinkertaisina.

”Forging the Land of Thousand Lakes”

Päälavan viimeisenä bändinä esiintyi kotoinen, perinteisesti runsaasti kotimaassaan keikkaileva Amorphis. Tämä saikin aikaan keskustelupalstoilla pientä napinaa, sillä monet eivät pitäneet bändin kiinnittämistä Nummirockin pääesiintyjäksi millään lailla järkevänä yhtyeen ollessa metallipäille festarilavoilla jo moneen kertaan nähty nimi. Itsekin näkisin mielelläni Nummirockin pelaavan buukkauksissaan vähän vähemmän varman päälle – Amorphis ja Teräsbetoni eivät ehkä olleet aivan viikonlopun terävimpiä kiinnityksiä.

Valtavirta näytti kuitenkin olevan jälleen eri mieltä. Vaikka true-ihmiset jäivätkin jupisemaan leirinuotioidensa ääreen, keräsi Amorphis Päälavan eteen koko viikonlopun suurimman yleisön. Syykin tähän lienee selvä: Amorphisin örinällä sävytetty ja tarttuvilla melodioilla vuorattu kevytmetallointi maistuu monelle niin popimman kuin rankemman laidan metallistille ja on samalla ihmisille laajalti tuttua radiohittiensä (Silver Bride, You I Need, House of Sleep) kautta. Ei toki sovi sivuttaa sitäkään tosiasiaa, että yhtyeen vokalisti Tomi Joutsen on varmasti yksi Suomen sekä taitavimmista että karismaattisimmista metallilaulajista. Niin jylhät melodiset laulut kuin mitä vaikuttavimmat dööttihuudot irtosivat jälleen täydellisesti ja siinä sivussa pehvaan yltävä rastapuuska näytti heiluessaan oikein komealta.

Henkilökohtaisesti pidän Joutsenen aikaista Amorphista kuitenkin aika laimeana tapauksena. Kautta linjan keskitempoiset, kivan sulavilla kertseillä varustetut biisit ovat päällisin puolin hyvin homogeenisiä tapauksia, joista tuntuu olevan hiottu kaikki särmät pois. Vaikka Joutsen lataisi kuinka raakaa dööttäystä tahansa, Amorphis ei kuulosta hetkeäkään vaaralliselta ja yllätykselliseksi musiikkia ei voi kuvata hyvällä tahdollakaan. Kun vielä Joutsenta lukuun ottamatta yhtyeen lavaesiintyminen on hyvin vähäeleistä, jää Amorphis levyjen tapaan myös livenä päät kääntävän pommituksen sijasta enemmän sulavan taustamusiikin asemaan.

Illan päätteeksi tarkoituksena oli tsekata vielä lupaavaksi kehuttu kotimainen blackmetal-akti Cavus, mutta aika väsynein silmin bändiä tuli tiirailtua. Päällisin puolin homma vaikutti kuitenkin toimivan, ehkäpä yhtyeen pariin täytyy vielä palata.

Tästä Nummirockin lauantaihin.
Tästä torstaihin.

Teksti ja kuvat: Jarmo Panula