10.10.2002
Klubi/Tampere
Parin viikon tauon jälkeen taasen Aistiklubin vuoro. Pääkallonpaikalle oli kerääntynyt tällä kertaa tuntuvasti runsaammin kiinnostuneita tai siltä ainakin vaikutti. Aistiklubin tunnusomaiset kolme aistimuksia tarjoavaa yhtyettä olivat tällä kertaa Riihimäen lahja Suomen ja maailman kauniin ja unenomaisen popin ystäville, Sister Flo, tunnelmallista kitarapoppia esittävä Futone, sekä valitettavasti pois jääneen G-litterin tilalle saatu TV-Resistori. Näistä vain Futone oli uusi tuttavuus, mutta mielenkiintoinen sellainen.
Illan liveannin aloitti nelimiehiseksi vahvistettu trio, Futone. Akustinen kitara, sähköinen vastaava, basso ja rummut. Rockaavaa kitarapoppia englannin kielellä. Futonen keikka kärsi hivenen laulaja-kitaristin aika pahasta flunssa-infektiosta, joka ei onneksi lopulta juurikaan kuulunut keikassa. Ääni kesti hyvin jopa lopun kovaa ja kuuluvasti lauluääntä vaatineet Raindropsin ja encorena heitetyn Futonen panoksen collegerockille. Vaikka biisien välillä joutui kovasti niistämäänkin.
Futone oli ilman muuta positiivinen tuttavuus. Bändi osasi olla yhtä aikaa sekä positiivisella asenteella eteenpäin juokseva että melankolinen. Sähköistä kuusikielistä käytellyt miekkonen innostui jopa tiluttelemaan, sitäkin toki sopivissa määrin. Coverina kuultiin Jayhawksia, joka sopi settiin kuin makkara tikkuun ja tulen ylle. (Älkää huolestuko, kielikuvasta huolimatta olen yhä lihaa syömätön.) Laulaja kertoi luvanneensa karjua encoressa loputkin äänestään pois, sopiikin toivoa, ettei Futonella ole keikkaa heti huomenna. Hyvä alku illalle.
Tavallinen roudaustauko deejiiden tahtiin ja lavalle Sister Flon viisikko. Viisi henkilöä, joilla on halu tehdä kaunista musiikkia, kuten laulusta ja kitarasta sekä pääasiallisesti biiseistäkin vastaava Samae totesi Desibelin haastattelussa. Flo-siskon keikka harhaili yhtyeen tuotannon tuoreimpia ja vanhimpia tuotoksia toimivasti esitellen. Tuoreimmalta Boys Of Cat -pitkäsoitolta kuultiin varsinaisessa setissä vain kaksi kappaletta, joista Brother Lee oli ehdottomasti keikan helmiä. Keikkasettiin oli sisällytetty myös ainakin kaksi kappaletta ensi viikolla ilmestyvältä Landcraps -eepeeltä. Toinen näistä esitettiin sellaisella vauhdilla, että täytyi vallan ihmetellä. Ensi kerran voisi käyttää sanaa raivokas Flon esitysten kohdalla. Rumpali Antti joutui oikein hiki hatussa hakkaamaan työvälineitään.
Samaen leijailevan utuista laulua korostavan, postrockin maailmoissa tai ainakin lähellä keinuvan soiton parhaita vahvuuksia on Hammondia ja Rhodesia kurittavan Jannen välillä hyvinkin riehakkaaksi yltyvä kosketintaiteilu. Etenkin Hammondin ulina hivelee välillä kivasti korvaa. Tällä kertaa Sister Flo vaihteli harvinaisen vähän soittimiaan, ainoastaan basisti Mikko käytteli välillä melodikaa. Myös tamburiinit saivat kyytiä ajoittain. Etenkin encoreiksi soitetuilla loistavilla Runboyrunilla sekä viimeisellä Yves Rockerilla, jonka lopuksi Janne päästi itsensä totaalisesti irti. Mies hakkasi kaksi tamburiinia aivan säleiksi, roikkui Rhodesien päällä, pyöri lattialla ja huusi. Riehuminen veti lopunkin bändin mukaan ja sai lopulta niin absurdeja piirteitä, ettei varmaan yhtäkään ihmistä salista löytynyt, joka ei olisi vähintään vienosti tyrskähdellyt. Kyllä se on loistava orkesteri! Ja myös hauska!
Arki-illasta johtuen osa yleisöstä poistui Sister Flon esityksen jälkeen, mutta onneksi väkeä oli silti vielä mukavan runsaasti seuraamassa Turun suunnalta saapuvaa TV-Resistoria. Jottei kellekään Tampereen rokulle jäisi epäselväksi mistä päin tullaan, raahasivat Resistorin tyypit Turku –suuntaviitan lavalle koskettimiensa eteen. Todellakin, koskettimista puhutaan. Resistorin viisihenkinen ryhmä rakentuu perus kitarabassorummuista ja kaiken keskipisteenä olevista kaksista koskettimista, tai oikeastaan kolmista, mutta kahdesta pääasiallisesta kosketinsoittajasta. Yhtyeen soundi on jotakuinkin kuin tilttaileva Commodore 64- tai alkuaikojen Nintendon hypi-ja-pompi –peli yhdistettynä rockaavaan taustaan. Hyvin itseironisella otteella keikkansa vetänyt ryhmä käytti taitavasti hyväkseen alavireisiä ääniä ja lievää, mutta hallittua kaaosta. Paljon paremmin tippui tämä keikka, kuin edellisen kerran Helsingin Alahuoneella. Vaikka taas oltiinkin illan viimeinen akti, oli soitto huomattavasti mukaansatempaavampaa.
Jotteivät Resistori-hahmot olisi jääneet pekkaa pahemmiksi hauskoissa keikan lopetuksissa, nähtiin, kun kaksi viidesosaa bändistä noin vain käveli alas lavalta ja ulos ovesta. Jäljelle jäivät kosketintaiteilijat, jotka esittivät oman versionsa rakkauslaulusta kitaralla ja koskettimilla. Tai jotain. Sanoitukset saivat taas meikäläisen vatsan kramppaamaan nauruntyrskähdyksistä. Mutta ei tässäkään vielä kaikki: Biisin jälkeen kaksikko ehti tovin huudella loppukatrastaan takaisin parrasvaloihin, ehtipä laulaja esittää oodin basistille siihen väliin. Kun kolmikko viimein saapui, vedettiin viimeinen melkoisen raivokas tilttailutykitys ja ilta oli pulkassa. Pulkan kyytiin ja mäkeä alas kotiovelle!
Ilkka Valpasvuo
