18.06.2011
Törnävä / Seinäjoki
33. Provinssirockin lauantain tähtiä olivat Tuomas Henrikin Jeesuksen Kristuksen Bändi, Social Distortion ja DJ Shadow.
Uhkaavan ilman laantuessa ja perjantain jättämien olotilojen haihtuessa oli aika suunnata jälleen ihmismassan keskelle. Sateiseksi luvattu lauantai jäi hyvin kuivaksi, mutta ei onneksi bänditarjonnan puolesta. Tosin tieto jenkkiläisen Escape The Faten perumisesta kiersi leirintäänkin asti ajallaan, toisin kuin tieto korvaajasta, tiedustelutoiminnasta huolimatta. Niin jäi jälleen välistä Magenta Skycode... c´est la vie!
En ala erikseen laskemaan kuinka monesti olen hehkuttanut Tuomas Henrikin Jeesuksen Kristuksen Bändiä, mutta viisikon Rumba-Stagella nähdyn vedon pohjilta toteaisin, että hehkutus ei ole ainakaan ollut turhaa. Pusikossa-hämyilyn myötä käynnistynyt rock-eepos toimi täysillä tehoilla koko kestonsa ajan. Sielun Veljet kateiksi jättävällä kukkalaitteella varustautuneen Tuomas Henrikin johdattama reitti elektrohämyilyn, lempeän folkpopin, sekopäisen hardcorepunkin ja kiivaan garagekaahauksen läpi oli tälläkin kertaa ehdottomasti kokemisen väärti. Yhtye ei päästänyt otteestaan vaan käytti soittoajastaankin likimain jokaisen minuutin. Lopulta keikka päättyi toisen encoren Homot tyrii-repäisyn ja pogoilun merkeissä. Erinomainen veto, josta selkeimmin jäi mieleen hiljaisen ja herkän Moi-balladin oivasti koko orkesterille kasvatettu ja silti haikean tunnelmansa hyvin säilyttänyt sovitus.
Kun yritykset mahtua X-Stagen telttaan Palefacen pariin osoittautuivat melko turhiksi, tuli mieleen tilanteen omituinen kontrasti. Hiljattain Annikin runofestivaaleilla yksinänsä akustista soitelleen miehen takana oli nyt kokonainen bändi ja edessään parinsadan istuskelijan sijaan 10 000 janoista fania. Tunnelma tuntui olevan kohdillaan ja mekkala melkoinen kun koko yleisö lauloi syntyneensä rellestään. Tähänkin täytynee palata tarkemmin heinäkuun tullen.
Seuraavana edessä olikin ensimmäinen varsinainen visiitti päälavan tienoille kun toista kertaa noin kolmekymmenvuotisen uransa aikana Suomeen joutanut Social Distortion aloitti. Kalifornialaisten katupahisten letkeän kantrahtavasti rullaava punkrock nappasi yllättävän tehokkaasti mukaan. Itse en lukeudu tämänkään yhtyeen faneihin, mutta yllätyin kovasti siitä, miten vastaansanomaton arvokkaasti ikääntyneen Mike Nessin partion kutsu olikaan – eikä hyvinkin tiiviisti pakkautunut lavan edusta voi olla kovin väärässä. Ennakkoluulot saivat täten kuulla kunniansa!
Leppoisasta punkrockista olikin aika suunnata jälleen päin X-Stagea, missä DJ Shadow jo aloitteli. Edellisenä kesänä Ilosaaressa vakuuttanut visionääri tarjoili Provinssiväelle vielä hieman kovemman esityksen kiitos suotuisamman soittoajan sekä erikoisen shadowsphere-teeman. Herra Josh Davis soitti koko keikan lavalla nököttävän pallon sisältä ja osa keikasta menikin ihmetellessä missä miekkonen on, kunnes pallon edusta vähän väliä aukesi.
Vakuuttavat visuaalit olivat tälläkin kertaa puoli ruokaa ja suljettuun palloon heijastettuna ne houkuttelivat mukaan huumaannuttavan musiikin aiheuttamiin tunnelmiin ja mieliala-aaltoihin. Parhaimmillaan yleisön meininki olikin jo sellaista tasoa, että tuntui kuin suuri teltta olisi kutistunut. Mies tuntui itsekin olevan harvoissa välispiikeissään vilpittömästi mielissään yleisön reaktioista, Shadow kun ei liene DJ-artisteja sieltä kaikkein helpoimmasta päästä. Tätä vasten ei toisaalta ole yllätys sekään, että keikan kovimmat tärpit olivat hivenen uutta nahkaa ylleen saaneita numeroita Endtroducing... -klassikolta (1996).
Seuraavana suuntana oli jälleen ruokakojut sekä ateriaviihteen tarjoillut australialainen Pendulum. Teknohehkutusta ja rokkikeekoilua yhdistelevä akti nostatti ilmeisesti edellisvuonna X-Stagella yleisön sen verran hohdokkaisiin hippoihin, että tänä vuonna otettiin vielä jykevämmällä otteella Törnävä haltuun. DJ Shadow´n syvien ja lähes tulkoon mieltä avartavien visioiden jälkeen Pendulumin sinänsä pätevä bilerähväys ei oikein onnistunut sytyttämään, joten suuntana oli jälleen leirintä ja voimien keräily.
Festarialueelta poistuminen ei ollutkaan aivan niin helppoa, orkesterin fanit kun olivat valloittaneet päälavan alueen todella tiiviiksi paketiksi, mikä heille tietenkin suotakoon. Yhden aikaan soittaneen Wolfmotherin missaaminen väsymisen vuoksi jäi hieman kismittämään, mutta kismityksestä saatiin syntymään lähes varsinaista harmia kun leirintään saapui todistajan tietoa bändin nykykunnon pätevyydestä. Ei ole vanhaksi tulemista – tai raihnaiseksi ainakaan!
Tästä Provinssirockin sunnuntaihin.
Tästä takaisin perjantaihin.
Teksti: Aleksi Leskinen
Kuvat: Aleksi Leskinen, Teemu Nordlund
