01.06.2011
Hajoamiseen johtaneet erimielisyydet eivät vähentäneet duon taiteellista kunnianhimoa, vaan he tarjosivat muutakin kuin täydellistä popmusiikkia.
Simon & Garfunkelin uran viimeiseksi jäänyt, duon viides albumi Bridge Over Troubled Water, kuulostaa tänä päivänäkin lähes täydelliseltä. Sen posketonta kaupallista menestystä (tällä hetkellä 25 miljoonaa myytyä kappaletta) ymmärtääkseen pitää kuitenkin edes yrittää ymmärtää aikaa, jota Amerikassa tuolloin elettiin. Paljonpuhuvan esimerkin tästä tarjoaa levyn tuoreen juhlajulkaisun mukana tuleva dvd, joka sisältää sekä hiljattain tehdyn dokumentin levyn teosta että vuoden 1969 tv-spesiaalin Songs of America, jonka tekoon liittyvät värikkäät ja surkuhupaisatkin vaiheet valottavat silloista amerikanmenoa.
Songs of American alkuperäinen sponsori Bell Atlantic, nykyisin noin 125 miljardin liikevaihdolla pyörivän televiestintäyhtiö AT&T:n osasto, vetäytyi hankkeesta. Yhtiön edustaja oli filmin nähtyään raivoissaan ohjaajalle sen sisältämän ideologian vuoksi. Kun ohjaaja tiedusteli, mitä hän tarkoittaa, vastaus kuului: ”Tätä humanistista lähestymistapaa”. Kun entistä hämmentyneempi ohjaaja tiedusteli, onko humanismillekin vastustajia, edustaja huusi käärmeissään: ”Totta helvetissä!” Hankkeeseen löydetty uusi sponsorikin ihmetteli, miksi filmin kuvat poliitikoista (Martin Luther King, Bobby ja John F. Kennedy) eivät ole ”tasapuolisia”, sillä kaikki kuvatut ovat demokraatteja. Paul Simonin ilme vielä tuoreella The Harmony Game –dokumentillakin on täysin unohtumaton, kun hän toteaa: ”Ja me kun näimme niissä kuvissa hiljattain salamurhattuja ihmisiä”. Vuoden 1969 tv-spesiaalissa Simon säilyttää kivikasvonsa, kun Art Garfunkel jatkaa Beethoven-keskustelun päätteeksi:
- Tiedätkö kenen toisen 200-vuotissynttärit ovat kohtapuoliin?
- No kenen?
- Amerikan.
- (…) Luuletko, että se selviytyy sinne asti?
Kolmen tulevaisuutta edustaneen poliitikon salamurhan, kylmän sodan ja Vietnamin sodan synkkien varjojen alla yhtenäisyydelle ja sillanrakennukselle oli totisesti tilausta. Tämän saattoi oivaltaa myös levy-yhtiöpomo, joka vaati Bridge Over Troubled Wateria sekä albumin nimeksi, avausraidaksi että levyjulkaisuun tähdätyksi singleksi. Se oli tuohon aikaan poikkeuksellinen singlevalinta, kahdestakin syystä: se oli lähes viisi minuuttia pitkä ja kulki käytännössä lopun nostatukseen asti pelkän pianon varassa. Kun single julkaistiin, se nousi lopulta ykköseksi Billboardin molemmilla listoilla. Esimerkiksi toinen albumin klassikoista, The Boxer, ylsi parhaimmillaankin vain toisen listan kolmoseksi ja toisen seitsemänneksi.
Tämänkin Simon & Garfunkel -albumin tuottanutta Roy Haleeta ei suotta kutsuta duon kolmanneksi jäseneksi. Ajattomat ja omaperäiset kaikusoundit istuvat saumattomasti kaksikon uniikkiin yhteissointiin. Vaikka albumi on sävellyksellisesti monipuolinen tilkkutäkki, Halee onnistuu ompelemaan sen samanvärisestä kankaasta, jossa on kuitenkin läsnä spektrin kaikki värikirjot. Näin mies oikeastaan rikkoo jo fysiikankin lakeja, sillä lopputulos on kaikkea muuta kuin mustaa. Kenties hämmästyttävintä on se, että vielä tuoreella uudelleenjulkaisullakin äänenvoimakkuus kappaleiden välillä vaihtelee, eikä se edes haittaa.
Toisaalta, kun albumiraidatkin ovat luokkaa Keep the Customer Satisfied, So Long, Frank Lloyd Wright, The Only Living Boy in New York tai Song for the Asking, ei voi mennä pahasti pieleen. Huomattavaa onkin, että nämä laulut eivät kuulosta köykäisiltä, vaikka tulevat levyn huikean nimibiisin jälkeen. Kun Bridge Over Troubled Water soi vuoden 1969 tv-spesiaalissa Bobby Kennedyn ruumisjunan ja radanvarren tuhansien ihmisten saattojoukon taustalla, on syytä tarkistaa onko pulssi tallella, jos missään ei liikahda. Ironista tai ei, samaan aikaan miljoona amerikkalaista sulki televisionsa. Ne jotka jäivät, ostivat levyn 10 kertaa peräkkäin listaykköseksi.
Teksti: Heikki Väliniemi
Livekuva: Eddie Mallin / Wikimedia Commons
