25.04.2011
Avaran tunnelmallisia kaaria maalaava yhtye seikkailee ennakkoluulottomasti pitkin genrejen palettia.
Huhtikuun lopussa debyyttitäyspitkänsä Vain mielipuoli päästää kaltaisensa sisään ihmisten ilmoille saattanut Raadelma maalaa levyllään avaran tunnelmallisia kaaria. Ennakkoluulottomasti pitkin genrejen palettia omaan uneliaaseen tyyliinsä seikkailevan orkesterin haastavuuden ja tarttuvuuden välillä maalaileva musiikki herätti aihetta lähestyä kysymyksin. Vastailijoina yhtyeen puolesta toimivat Katri Onnela (koskettimet ja laulu) ja Riikka Lahtela (rummut ja sanoitukset).
Raadelman ensimmäinen pitkäsoitto Vain mielipuoli päästää kaltaisensa sisään ilmestyy huhtikuun lopussa. Levyä on ilmeisesti työstetty hissukseen ja hartaasti kun edellisestä julkaisusta (Tora-EP, 2007) on päässyt vierähtämään jo useampi vuosi? Minkälaisia tunteita levy nyt julkaisuvalmiina herättää?
Katri: Sävellys- ja sanoitustyötä on tosiaan tehty jo useita vuosia pikku hiljaa, joten onhan se mahtavaa saada vihdoin biisit levylle. Toran jälkeen kuitenkin on tapahtunut niin paljon sekä bändin kokoonpanoon että muuhunkin elämään liittyen, että oli luontevaa ottaa kunnolla aikaa debyyttialbumin kappaleiden työstämiseen.
- Varsinainen päätös ensimmäisen pitkäsoiton äänittämisestä tapahtui vasta vuoden 2010 alkupuolella, joten sen jälkeen asiat ovat tapahtuneet varsin jouhevasti – varsinkin kun ottaa huomioon sen, että olemme äänittäneet levyä töiden ja opiskelujen ohessa pitkin viime syksyä ja aikataulujen yhteensovittaminen on välillä ollut haastavaa.
Riikka: Tunteita on vain positiivisia. Edellisestä julkaisusta on tosiaan aikaa ja se saa tietysti ihmisessä aikaan hyvänlaatuista tärinää, paloa tehdä uutta ja laittaa se narulle. Jotkut näistä "Mielipuolen" biiseistähän on yhtä vanhoja kuin suola, joten synnytyshaavat niiden kohdalla eivät ole koskaan oikeastaan päässeet edes umpeutumaan vuosien aikana. Joten oli jo aikakin. Nyt voi hengähtää ja ottaa seuraavat askeleet eteenpäin. Haavat voivat rauhassa arpeutua.
Raadelma syntyi raskaamman rockin parissa viihtyneen Takiaisen raunioille vuonna 2006. Oliko jo tuolloin täysin tietoinen "rock-konventioiden vastainen" ratkaisu jättää yhtyeen musiikki kitaroista täysin vapaaksi vai jäikö kuusikielinen vain luonnostaan pois kuvioista kun etsitte uudenlaista kulkusuuntaa? Kuinka yhtyeen omalaatuinen, unelias tyyli muilta osatekijöiltään syntyi ja ennen kaikkea: mikä sai suunnan kääntymään kohkaamisesta näinkin radikaalisti poispäin?
Riikka: Luulen, että kuusikielinen jäi meiltä puolihuomaamatta pois kuvioista. Raadelman alkuaikoina biisejä tehdessämme ei tullut mieleenkään laittaa kitaraa mukaan. Kitara on hieno ja monipuolinen soitin, eikä ikinä voi poissulkea sen käyttöä tulevaisuudessa. Se nyt vain jäi pois, ikäänkuin luonnostaan. Halusimme Katrin kanssa tehdä muuta, ihastua ja tutustua uusiin soittimiin ja niiden tuottamiin ääniin, haastaa itsemme ja kenties vähän toisemmekin.
Katri: Kyllä itse ainakin olin tuohon aikaan hirveän kyllästynyt kitaran itsestäänselvyyteen rock-musiikissa. Tuntui, että noihin aikoihin kaikki piti hukuttaa särökitaravalliin, oli kyse sitten pop-, rock- tai iskelmäkappaleista. Ei se kitaran poisjättäminen kuitenkaan ollut niin tietoinen valinta kuin mitä voisi kuvitella. Asiat vain lipuivat siihen suuntaan.
- Heti Raadelman alkuaikoina baritonisaksofonisti Pentti Luomakangas tuli mukaan bändiin, eikä tarvetta kitaralle tuntunut olevan. Kun Pena sitten jäi pois bändistä, olimme jo tottuneet kitarattomuuteen ja kitarasta oli tullut vain yksi vaihtoehto monista hienoista soittimista, joita voisimme käyttää musiikkimme värittämiseen. Tällä levyllähän suuressa roolissa ovat erilaiset kosketinsoittimet ja Ville Syrjäläisen soittamat vibrafoni ja marimba.
Suhteessa edellämainitulla Tora-EP:llä aikaansaamaanne musiikkiin, miten itse luonnehtisitte kulkusuuntaa, joka on Raadelman nyt johdattanut varsin vangitsevan pitkäsoiton äärelle? Oletteko etsineet päämäärätietoisesti oletetun tummasävyistä ilmaisunne ydintä vaiko antaneet "jonkin suuremman intuition" johdattaa lopputulosta kohti? Pitkäsoitto ainakin tuntuu antavan kuulijan ajatella kumpaakin; levyn tunnelma nimittäin tuntuu hyvin johdonmukaisesti rakennellulta, mutta samalla yllättävän lempeältä ja luonnolliselta.
Katri: Itselläni säveltämistä ohjaa erittäin vahvasti juuri intuitio ja jonkun biisin alkion tunnelmaan heittäytyminen. Ehkä juuri sen takia levyn esituotantovaiheessa tuntuikin, että meillä oli hyvin monenlaisia kappaleita tehtyinä ja päämääräksi siinä vaiheessa tulikin levyn punaisen langan löytäminen. Ei siinä kuitenkaan sen kummempia etsintöjä tarvittu, sillä äänittämisen edetessä levyn yhtenäinen tunnelma alkoi puskea itseään esiin pikku hiljaa.
- Yhdessä tuottaja Janne Lastumäen kanssa suunnittelemiemme lisäinstrumenttien, Syrjäläisen vibrafonin ja muiden lyömäsoittimien sekä stemmalaulujen mukaantuonnilla vielä tuo yhteinen tunnelma vain vahvistui. Tietenkin myös basistimme Petri Hellgrenin hienolla äänitys- ja miksaustyöllä on ollut suuri vaikutus levyn saundiin ja sen yhteneväisyyteen.
Riikka: Levystä haluttiin lähtökohtaisesti tehdä kokonaisuus. Tietynlaista elinkaarta levyllä mietittiin biisien tunnelmia, soundeja ja sanoituksia silmällä pitäen. Tätä asiaa myssytellessämme helpottava tekijä oli tietysti se, että levytettävistä biiseistä tunnelmaa löytyi laidasta laitaan, aina vodkanhuuruisesta slaavikipaleesta överitunnelmointiin.
Levy on tunnelmaltaan johdonmukaisen melankolinen – mikäli noin nyt voi sanoa – tai ainakin perusvireeltään kaiken aikaa surumielinen, mutta instrumentti- ja tyylipaletilta ei vaihtelua puutu. Levyllä kuullaan triosoiton lisäksi esimerkiksi marimbaa, vibrafonia ja jousia. Tyylillisesti Raadelma tuntuu yhtälailla notkealta; avausraita Aavikko toi ainakin tämän kuulijan mieleen hartaan hautajaisteeman, Ajan tuhlausta matelee kuin savuisen kapakan loungejazz aamuseitsemältä, kerroksellisempi Oktofrenia taas tuntuu astelevan jossain hivenen postrock-henkisemmän rakentelun ja esimerkiksi Twin Peaksin musiikkiraidan luojana muistettavan Angelo Badalamentin arvoituksellisen maalailun välimaastossa. Eniten silti tykästyin maistiaiseksikin päästetyn Ilmaan ja veteen-kappaleen triphop-henkiseen keinumiseen, mistä tulee ainoastaan hyvällä tapaa mieleen Portishead. Ovatko moiset mielleyhtymät kuulijan omaa hataraa tulkintaa? Onko Raadelman pakasta nostettavissa selkeitä, koko bändille keskeisiä vaikuttajia?
Katri: Minkä takia ylipäätään yhden mielleyhtymät olisivat hatarampia kuin jonkun toisen? Musiikkia tehdessä voi itse tulla varsin kuuroksi lopputulokselle. Biisit ovat liian henkilökohtaisia, että niistä voisi enää tulla muita mielleyhtymiä kuin ne alkuperäiset, jotka usein liittyvät biisien syntyyn. Sen takia tuntuukin hyvältä kuulla tuollaisia sanomiasi kuulijan omia hataria tulkintoja, koska sitä kautta voi saada hieman käsitystä siitä, miltäköhän ne itselle tärkeät biisit kuulostavat jonkun ulkopuolisen korvissa.
Riikka: Keskeisiä vaikuttajia on liian monta tähän niitä listatakseen. On yhteisiä ja jokaisella tietysti omat tienviitoittajat levyhyllyissä (ja tietysti ne nolot jossain kaapissa piilossa muiden kritiikiltä).
- Inspiraatiota nykii kaikesta taiteen haarasta; elokuvista, kirjallisuudesta, performanssitaiteesta, pysäyttävästä maalauksesta, mikä vaan mikä jättää yhden tai kaksi sydämenlyöntiä väliin... Ja tietysti toisista ihmisistä, kanssakäymisistä ja kohtaamisista.
Rumpali Lahtelan sanat ovat bändin luoman tunnelman kannalta yhtälailla tärkeäksi osoittautuva tekijä. Omakohtaisuutta henkivät, mutta silti oudon satumaisilta tai ainakin todellisuudesta vieraantuneilta tuntuvat tekstit tunkeutuvat viimeistään laulaja-kosketinsoittaja Onnelan antautuvan tulkinnan myötä kuulijan panssarista läpi. Syntyvätkö tunnelma ja sanoitus käsi kädessä vai toimivatko sanoitukset osviittana tunnelmoinnille?
Riikka: Sanat tulevat mistä vain ja milloin vain; itsestä, toverista, tutuista tai kuvitellusta asiasta. Vuosien myötä olemme Katrin kanssa kokeilleet eri tapoja työstää biisejä. Joskus sävel ja tunnelma tulevat ennen sanoja ja joskus toisinpäin. Loppujen lopuksi tunnelma saadaan hiottua vasta silloin kohdilleen kun biisi sovitetaan koko bändille ja mukaan saadaan tarvittavia elementtejä; oikeita soittimia, tunnelmaan sopivia ääniä, kohinaa, nyansseja, ilmettä. Biisien ehdoilla, sama se onko se diskoa vai savuista tunnelmointia. Pyrimme olemaan avoimia kaikelle uudelle ja ehkä jopa vanhalle jonka voi tehdä uudestaan, mutta vääjäämättä ripauksella Raadelmaa.
Katri: Useimmat levyn biiseistä varmaan syntyivät sanoituksen ja tunnelman vähittäisestä yhteennivoutumisesta. Leikittelen usein pitkäänkin Riikan sanoituksen ja biisin aihion kanssa ennen kuin palaset loksahtelevat kohdalleen ja biisi viedään treenikselle kokeiltavaksi. Joskus taas sanoitukset tulevat mukaan vasta siinä vaiheessa, kun biisin aihion kanssa on jo jammailtu treeniksellä ja tunnelma on jo luotuna. Ei meillä ole tässä mitään kaavaa, vaan kukin biisi syntyy omalla tavallaan.
Kappaleissa puhutaan albumin otsikonkin mukaisesti paljon hulluudesta ja mielipuolista, Oktofrenian tapauksessa ehkä vielä muita raitoja vahvemmin. Nämä termit ja niille tyypilliset olotilat tai tilanteet eivät kuitenkaan tunnu Raadelman maailmassa olevan pelottavia tai paettavia asioita – olkoonkin, että meininki on muutenkin hivenen hämäräperäistä. Toimivatko oman elämän kiemurat sanoitusten "hulluutta" inspiroivana tekijänä vai onko "mielikuvitus" avainsana Raadelman sanoitusteemoja pohtivalle kuulijalle?
Riikka: Kaikkihan me ollaan hulluja. Kukapa siitä ei mitään tietäisi. Ihmismieli ja sen sekoaminen on mielestäni oiva inspiraation lähde. Ei ole ihme, että siitä on tehty ziljoonia teoksia. Se, mitä osuvammin ja kaunistelematta hulluuden asiat voi raapasta paperille tai maalata äänimaisemaksi, on neroutta. Nerous ja hulluus, missä siis on raja näiden välillä. Sanoittajana olen todellakin lievästi sanottuna noviisi, mutta koen näinkin kiehtovan aiheen antavan vapaammat kädet ja äärettömän laajan skaalan leikitellä sanoilla. Eihän mielenvikaisuus aina tietenkään ole huono asia, siitähän seuraa joskus jotain hyvääkin.
Soitatte keikkoja harvakseltaan. Onko debyytin julkaisun myötä tarkoitus kiristää tahtia? Millainen kokemus Raadelma on omasta puolestanne livenä? Luotatteko enemmän ydintrion toiminnan tenhoon vai pyrittekö ottamaan levyllä kuultavia vierailijoita eli ns. isompaa kokoonpanoa mukaan?
Katri: Mehän ollaan siitä hieman kummallinen orkesteri, että koko ajan joku jäsenistä on lähdössä johonkin päin maailmaa, eikä sellaista rutiininomaista keikkailu- ja treenausaikataulua ole missään vaiheessa syntynyt. Keikkatahtia toki on mahdollisuus kiristää, jos siihen tulee tulevaisuudessa ja levyn myötä tarvetta. Keikkajärjestäjien mielenkiinnostahan tämä enemmän on kiinni kuin meidän haluista. Keikkakokoonpanot vaihtelevat varmasti tulevaisuudessa trion ja isompien kokoonpanojen välillä. Esimerkiksi hiljattain esiinnyimme Rabbit Festeillä Helsingissä levyllä vierailevien vibrafonisti Syrjäläisen ja kosketinsoittaja/laulaja Ville Leppilahden kanssa. Levyllä vahvasti mukana oleva Syrjäläinen onkin vibrafoneineen tulevaisuudessa mukana keikoilla aina, kun se vain on mahdollista. Myös trio-kokoonpanoa tullaan kuitenkin tulevaisuudessa näkemään livenä.
Mitä Raadelma aikoo seuraavaksi? Onko viisivuotissuunnitelma luotuna vai katseletteko hiljalleen minne virta teitä kuljettaa?
Riikka: Raadelma elää hetkessä. Tällä hetkellä odotamme hytisten uuden murumme ilmestymistä, jonka myötä olisi tarkoitus riipaista joitain keikkoja. Huomisen miettiminen, saati sen murehtiminen, vie elämää tästä päivästä, joten nautitaan nyt kun voidaan.
Teksti: Aleksi Leskinen
Promokuva: Timo Wright, livekuvat: Pasi Mauri
