06.04.2011
Ian Carrin Miles Davis -teos on eittämättä yksi kattavimmista ja parhaista. Yli 500-sivuinen opus kertoo jazzpioneerista kaiken olennaisen ja tekee sen vielä hyvin.
Like
Miles Davis. Mitä tahansa Miles Davisista tähän kirjoitankin, on se sanottu jo moneen kertaan jossain niistä lukemattomista artikkeleista ja kirjoista, joita hänen musiikistaan ja hänestä itsestään on kirjoitettu. Muutama Davis-kirja on suomennettu ja yksi kattavammista, ellei kattavin, on Ian Carrin jättiopus Miles Davis. Muusikon elämä (suom. Jukka Jääskeläinen ja J. Pekka Mäkelä). Carrin teos ilmestyi alunperin vuonna 1982 ja suomennettiin Jääskeläisen toimesta neljä vuotta myöhemmin. Koska trumpetistin ura jatkui, täydensi ja laajensi Carr teostaan sen vuoden 1998 laitokseen. Tämän uudistetun teoksen suomensi Mäkelä, käyttäen Jääskeläisen olemassaolevaa käännöstä niiltä osin kuin se oli mahdollista.
Carr on hyvin perusteellinen käsitellessään Davisin uraa kronologisesti tämän lukuisten levytysten kautta. Kirjailija käy pedantin tarkasti läpi levyn toisensa jälkeen. Hän esittelee ja käsittelee niin muusikot, levy-yhtiöt kuin studiotkin; lausunnot, mielialat, sävyt ja sävyttömyydet. Huomiotta eivät jää päihteet, ruokavaliot tai soittajien fyysinen ja henkinen kuntokaan. Carr pääsee kuvailuineen varsinkin äänityssessioista niin lähelle kuin on mahdollista olematta itse paikan päällä.
Tästä huolimatta teksti on elävää ja erittäin luettavaa. Sisäisen tilastonikkarinsa vapaaksi päästänyt Carr on tarkka, mutta monipuolinen kuvailija, joka antaa myös muiden puhua. Carr, itsekin jazzmuusikko ja säveltäjä, esittelee ja analysoi Davisin musiikkia elävästi, mutta paikoin myös tavalla, joka voi hirvittää musiikin teoriaan perehtymättömiä. Sitä ei kannata säikähtää, koska se syventää tulkintaa ja näkemystä trumpetistin työstä. Hurjimmille Carr on kirjan loppuun nuotintanut Davisin parhaita sooloja.
Viisisataasivuisesta kirjasta on helppo nauttia. Nimensä mukaisesti se keskittyy pääosin Davisin musiikinpuoleiseen elämään, jättäen siviilipuolen jutut sivulauseisiin. Niistäkin lukisi mielellään, mutta se on eri kirjojen ja eri tekijöiden tehtävä. Välillä Carr esittää rohkeitakin olettamuksia ja johtopäätöksiä asioista, joista ei ole tarkkaa tai varmaa tietoa. Siihen Carrille antaa mielessään luvan, koska niin paljon hän tuntuu tietävän.
Erotuksena toiseen suomennettuun Davis-kirjaan, Ashley Kahnin Kind of Bluehun, Carrin teos keskittyy tasapuolisesti Davisin eri luomishuippuihin. Vaikka Kind of Blue saa ansaitsemansa tilan myös Carrilla, on klassikkoalbumi hänen kirjassaan vain yksi osa suurta jatkumoa.
Carrilla yksi keskeisistä linjoista on kahden hyvin erityisen luomiskauden, 1958-1961 sekä 1968-1969, tarkkavaistoinen jäsentely ja käsittely nousuineen ja laskuineen: Milestones - Porgy and Bess - Kind of Blue - Sketches of Spain - Some Day My Prince Will Come versus Filles de Kilimanjaro - In a Silent Way - Bitches Brew - Black Beauty - Live at Fillmore. Näistä paperilla varsin erilaisilta tuntuvista sarjoista Carr löytää mielenkiintoisia yhtäläisyyksiä.
Loppuosa on monessa mielessä kirjan jännittävin. Sieltä löytyy nuotinnosten lisäksi Mikko Peltolan kirjoittama selvitys Miles Davisin vierailuista Suomessa. Tätä esitellään myös teoksen kuvaliitteessä, joka koostuu yksinomaan kotihärmässä taltioiduista otoksista. Rock-kirjoihin tottuneille Brian Priestleyn ja Carrin kasaama valtavan tarkka Miles Davis -diskografia on myös jatkuva hämmästelyn aihe. Sen, tai muutenkin laajan kirjan avulla ei kuitenkaan kannata lähteä tutustumaan jazzpioneerin tuotantoon. Lähtövaatimuksena voi pitää vähintään Miles Davisin tuotannon suurten linjojen tuntemisen.
Teksti: Jani Ekblom
Kuva: Dr Jean Fortunet / Wikimedia Commons
