Joose Keskitalo merkityksiä etsimässä

Laatujulkaisuistaan tunnetun artistin uusin levy on tietoisesti epähallittu ja pursuileva.

Oletan vastikään Joose Keskitalon ja Kolmannen maailmanpalon Oulun Nuclear Nightclubin keikan jälkeen kohtaavani takahuoneessa keikasta väsyneitä jannuja, mutta Keskitalo onkin heti sanavalmis ja toimittajan kannalta juuri siksi erittäin miellyttävä haastateltava. Aloitan heti pienoisella haastamisella ja tiedustelen kuinka tietoista oli, että uusin Maan näkyjä on ollut niin raaka ja kylmä levy, ainakin fanien mukaan.

Toteamukseni kirvoittaa yhtyeessä pienoista naurahtelua. Keskitalo vastaa: - Olen aiemmin julkaissut C-kasetteina keikkoja ja se on ikään kuin jatkumoa sille, koostetta eri keikoista. Maan näkyjäkin alkoi C-kasettiprojektina ja laajentui siitä sitten tuohon muotoonsa. Haettiin kokonaisuudesta sellaista tietoisen epähallittua ja joka suuntaan pursuilevaa.

Artisti onkin livejulkaisut mukaan lukien saattanut ilmoille jotain joka vuosi. Kun mies oli lehtemme haastateltavana vuonna 2006, hän mainitsi laulujen teon hidastuneen sitten alkuaikojen. Sama trendi on jatkunut aina viime päiviin asti: - Nykyään tätä hitautta tosin aiheuttaa yhdeksän kuukauden ikäinen lapsi. Mutta se ei ole missään nimessä negatiivinen seikka, vaan positiivinen asia, laulujenteonkin kannalta.

Monet, aivan uudenlaista mentaliteettia laulujen tekoa kohtaan hohkavat levyt ja niiden tasainen laatu ovat nostaneet Keskitalon jonkinlaiseen suomalaisen rockin pelastajan tai vähintäänkin rajun uudistajan asemaan. Desibeli.netinkin sivuilla miehen tuotoksista on puhuttu vain ja ainoastaan hyvää. Rumbassa taas verrattiin Nuclearin keikalla lämmittelijänä ollutta Mirel Wagneria Keskitaloon molempien laulujen ollen silattuja melankolialla ja folkilla. Voikin olla, että Keskitalo on voinut poppoineen synnyttää Suomeen jotain pysyvästi uutta mikäli jäljittelijöitä, erityisesti laadukkaita sellaisia, ilmenee lisää. Miten artisti itse suhtautuu lehtien kirjoitteluihin?

- Valehtelisin, jos väittäisin ettei sillä ole väliä, hän toteaa, mutta jatkaa samalla pyrkivänsä tietoisesti välttelemään lehtikirjoitusten lukemista, vaikka toisinaan lipsahteleekin. - On esimerkiksi kauhean mukavaa puhua haastatteluissa itsestään, mutta niitä juttuja on harvemmin mukavaa lukea.

Puhe ajautuu levykokonaisuuksiin ja siihen miten artisti luo niistä niin ehjiä. - Kokonaisuudet eivät ole niinkään asiasisältöjä kuin tarinan kaaria. Pyrin siihen, että levyillä olisi selkeä alku, keskikohta ja loppu. Harvemmin niistä silti tulee sitä mitä on aluksi ajatellut. Kokonaisuudet muuttuvat ja biisit muuttuvat. Mutta se ei ole vakavaa – on osattava luovasti myös luopua.

Jatkan levyjen sisällöstä kysyen tahallani kliseisen kysymyksen. Keskitalon lauluja voisi pitää vähintäänkin melankolisina, synkkinäkin. Onko hänellä varastossa ollenkaan toiveikkuutta sisältäviä lauluja vai eikö satunnainen kuuntelija vain tunnista pimeän takana olevaa valoa?

- Kliseiseen kysymykseen kliseinen vastaus, Keskitalo sanoo hymyillen. - Minusta sellaiset biisit, joita soi radiossa, jotka pyrkivät tietoisesti olemaan hirveän pirteitä ja iloisia... niistä kuultaa pinnan alta synkkyyttä ja tyhjyyttä. Tyhjyys on pahinta, merkityksettömyys kaikista synkintä. Merkitystä on oltava. Minun lauluissani taas pinnan alta rakoilee esiin merkityksellisyyttä.

Onko laulujen teko sinulle tyhjyyden täyttämistä? - Se on merkityksen löytämistä sieltä mistä sitä ei normaalisti osaa etsiä. Esimerkiksi hautausmailta tai saippuakuplista.

Tässä vaiheessa takahuoneeseen tullut vieras alkaa kehua yhtyeen Saksan keikkaa. Bändin mielestä mainittu keikka ei ollut erityisen hyvä. Juttu kääntyy siihen kuinka esiintymistilanne voi vaikuttaa niin erilaiselta katsojan silmin kuin esiintyjän mielestä. Kysäisen tähän väliin mikä sitten on artistin itsensä mielestä hyvä keikka.

- Hyvään keikkaan kuuluu ensinnäkin ettei odota liikoja. Esimerkiksi Saksassa odotukset olivat juuri liian kovat. Vailla odotuksia yllättyy helpommin. Ennen kaikkea hyvä keikka on kuitenkin sellainen, jonka aikana pääsee transsendentaaliseen tilaan, jossa voi toimia kuin shamanistisesti viestien välittäjänä tuonpuoleisesta eläville. Sitä en kyllä tiedä miten siihen tilaan oikein tarkalleen pääsee.

Onko artisti sitten ihastunut jotenkin erityisesti liveilmaisuun, kun livetuotoksia on tullut peräti kahden C-kasetin ja vinyylituplan verran? Näin ei kuitenkaan hänen itsensä mukaan ole. Keikkailukin on jotain, jonka voisi tarvittaessa lopettaa. - Hyvätkin keikat ovat vain hetkellisiä, ne tulevat ja menevät. Toki livelevytkin ovat omia kokonaisuuksiaan, mutta kyllä silti arvostan enemmän hyvää studiolevyä. En mie oikeastaan tiedä miksi keikkataltiointeja on tullut noinkin paljon ulos.

Entäpä Yle Teemalta (tätä kirjoittaessa) aivan pian ulos tuleva Asan ja Jätkäjätkien keikka, jossa Keskitalokin on mukana? Mikä sai lähtemään mukaan? - Asamasahan se mukaan pyysi ja mikäs siinä, lähdin. Niin yksinkertaista se oli. Yllätyin kun piti verokorttikin lähettää, että tästä tulee ihan rahaakin. Ei minulla ole kyllä mitään hajua siitä, että paljonko. Sen näkee sitten.

Haastattelun päätteeksi utelen tulevista suunnitelmista, olettaen olevani hivenen aikaisessa, kun Maan näkyjäkin on vasta tullut ulos. Yllätyn, kun Keskitalo läväyttää heti pöytään, että uusi levy on tulossa vuoden päästä ja se on hyvin pitkälti valmiskin.

- Olen tähän tulevaan levyyn erittäin tyytyväinen, hän mainitsee. - Sen ensimmäinen biisi ollaan äänitetty jo kesällä 2009, mutta kokonaisuus ei ollut silloin ehtinyt hahmottua. En ollut henkisesti valmis. En kokenut olevani Tule minun luokseni, kulta -albumin jälkeen vielä aivan perillä uuden albumin muodosta. Olen tosin siihenkin albumiin myös todella tyytyväinen. Sain siinä mielestäni sanottua mitä halusinkin, välittämättä siitä oliko lopputulos niinkään hyvää tai huonoa.

Muutamia uudelleenäänityksiä ja vastaavia lukuun ottamatta tuleva levy on artistin mukaan oikeastaan jo purkissa ja haastattelijan mielestä sille tulevat kappaleet soljuivat livenäkin mainiosti. Suomirockin pelastaja tai ei, on ilo huomata ettei Joose Keskitalon julkaisutahti ole hidastumassa, vaikka lauluja hitaammin syntyisikin.

Teksti ja kuvat: Mikko Lamberg