24.03.2011
45 Special / Oulu
Rennolla ja tanssilattian kuhinassa pitäneellä keikalla kuultiin kesähittejä ja muita biisejä uran alusta aina viimeisimpiin vaiheisiin asti.
Jukka Pojan Kylmästä lämpimään oli viime vuoden onnistuneimpia kesähittejä. Allekirjoittaneenkin lähipiirissä monet kaverit, tutut ja tuttujen tutut hehkuttivat kappaletta yhdeksi onnistuneimmista Jukka Pojan kappaleista aikoihin. Ei siis ollut pienintäkään epäilystä, etteikö sitä kuultaisi klubikeikalla myös Pohjanlahden harmaassa helmessä, Oulussa. Paikkana rockbaari 45 Special, tanssittajana Sound Explosion.
Itsehän tämän koko kesähittimeiningin jotenkin missasin. Allekirjoittanut ei ollut Jukka Pojan seikkailuja seurannut enää jokuseen vuoteen, joten keikan anti oli osittain hämärän peitossa, vain satunnaisten kuunteluiden varassa. Pieni epäilys kyti mielessäni. Alunperin Jukka Pojan kuuntelu levyiltä oli kohdallani loppunut kiinnostuksen puutteeseen.
Mies on aina tuntunut lahjakkaalta luodessaan jo vuosien ajan hartiavoimin reggaekulttuuria Suomeen, mutta kyvyttömältä uudistumaan tarpeeksi omaan makuuni, erityisesti kun reggae ja sen sukulaisgenret harvemmin antavat mahdollisuuksia kovinkaan suurin genrerajojen rikkomisiin.
Sound Explosion esiintyisi 45 Specialin lavalla peräti kahtena perättäisenä päivänä, torstaina (jolloin itse kävin todistamassa meininkiä) ja perjantaina. Torstai-iltaa kuumentamaan saapui joukko vallattomia veijareita ja niin siinä vain kävi, että kun Kari Hulkkosen basso alkoi potkia ja Joakim Bacmannin rummut hakata tasaisen varmaa biittiä olin itsekin myyty. Puhallinsoitinten törähdykset kruunasivat koko keitoksen komeasti.
Matskua kuultiin niin uran alusta kuin viimeisiltä vaiheilta. Kylmästä lämpimään sai seurakseen samannimiseltä albumilta Ikiroudan. Äänipää-albumin Sotaisan rodun aikana taas pyydettiin arki-illasta huolimatta lukuisina paikalla ollutta yleisöä rata-tatattelemaan ja iloisestihan yleisö mukana pyssyjä paukutteli.
Minulla on keikkojen aikana aina tapa vähän katsella mitä muualla yleisössä tapahtuu. Mistä johtuu seuraava ilmiö: Keikan alussa koko lavanedusta ja eturivit täyttyvät lähinnä naisista. Ovathan soittajapojat charmantteja, mutta onko se ainoa syy? Olisiko kysymyksessä sittenkin, se etteivät pojat yleisössä sittenkään aina ihan uskaltaudu tanssimaan... Vaan kun keikka kuitenkin etenee, alkavat äijätkin ilmestyä sekaan kuin klimpit soppaan. Liekö joko alkoholi vienyt ukoista vähitellen voittoa sekä estoja vai onko huomattu, että helkkari, siellä edessähän on hyvät apajat!
Ja niinhän se on myös, että musiikki toimii heti paremmin, jos tytöt diggaavat. Meininki ei ollut varsinaisesti riehakas, mutta rento ja tanssilattialla riitti kuhinaa. Taas mä satutin venyi mukavaksi jammailuksi, vaikka aihe on sen verran epätyypillisen jukkapoikamainen ja jopa melankolinen, että keikan jälkeen useampikin olutjonoissa ja tupakilla seissyt tuntui hämmästelevän miksi juuri se oli valittu settiin mukaan.
Minusta idea oli kuitenkin hyvä - kyynisimmät syyttävät toisinaan artistia liiasta positiivisuudesta (mielestäni ihan turha syytös muutenkin). Nyt ainakin koko salille todistettiin, että asia ei ole aivan näinkään. Musiikkiin kuuluvat kaikki tunteet.
Jukka Pojan alkuaikojen tuotannosta erityisesti itse pitävänä hymyn toivat huulilleni Soul Captain Bandin jo jonkinlaisessa klassikkostatuksessa paistattelevalta Jokaiselle tulta -levyltä poimitut vedot, erityisesti oma suosikkini Sadrak, Mesak ja Abednego. Parhaiten taisivat silti toimia varma yleisön hyppyyttäjä Äänipäältä eli Pläski ja ennen kaikkea erinomaisen lämmittävä Mielihyvää.
Lopussa seisoi kiitos. Sound Explosionin jengi tuli vielä vetämään encoren, jonka aikana bändi myös esiteltiin ja keikka oli ohitse hieman yli tunnissa. Olisin helposti itse jaksanut helposti muutaman biisin lisääkin enkä ollut ainoa. Vaan huolimatta pitkään jatkuneista taputuksista ja huudoista toista encorea ei saatu. Ei makeaa mahan täydeltä ja miksipä suotta. Bändihän olisi vielä perjantaina paikalla niille ketkä revanssia tahtoivat.
Teksti ja kuvat: Mikko Lamberg
