25.02.2011
Kaapissa 30 vuotta maannut materiaali osoittautuu kotimaisen diy-psykefriikkailun pioneerityöksi.
1960- ja 70-lukujen taitteen suomalainen undergroundmusiikki on tavattu liittää Helsinkiin ja Turkuun. Näissä pääkaupungeissa lukuisat yhtyeet loivat psykedelian sävyttämää hippimusiikkiaan mm. Frank Zappan ja parrat kasvattaneiden Beatlesien esimerkeistä innostuneina. Kotimaista hämäräaskellusta vauhdittivat dada, surrealismi, huumekokeilut sekä perinteisten soittotaitokriteerien hylkääminen. Oudosti nimettyjen yhtyeiden musiikissa kuului kotikutoinen shamanismi, psykedeelinen rock, nauhoitustekniset kokeilut, meteli ja avantgarde.
Moni Suomen tuon ajan hippi- ja underground-yhtyeistä levytti Love Recordsille. Kulttilevy-yhtiö julkaisi kokeilevaa musiikkia laidasta laitaan, myös helpommin sulatettavaa psykedeelistä poppia ja rockia. Musiikillisesti tunnetuin undergroundyhtye lienee Suomen Talvisota 1939-1940, jossa vaikuttivat mm. M.A. Numminen ja Rauli Somerjoki. Aikakirjoissa on runsaasti merkintöjä myös esim. The Spermin ja Mattijuhani Koposen performanssiesityksistä, mutta pääosin maanalaisen kategoriaan mahtuvat artistit eivät jouda sinne koko uransa perusteella – monesti kyse oli sivujuonteista monipuolisten yhtyeiden taipaleella.
Jälkipolvien kiinnostuksen helpottamiseksi tätä musiikkia on kerätty esim. muutamille Loven kokoelmille, joista maininnan arvoisia ovat Psychedelic Phinland: Finnish Hippie & Underground Music 1967-1974 (2006) sekä Arktinen hysteria: Suomi-avantgarden esipuutarhureita (2001). Myös More Arctic Hysteria / Son of Arctic Hysteria – The Later Years of Early Finnish Avantgarde (2005) on hieno julkaisu: tuplalevy on sekä jatko-osa ensimmäiselle Arktiselle hysterialle että tuoreempaa vaihtoehtomusiikkia esittelevä kokoelma.
Toki 1960- ja -70-luvun taitteen Suomessa tehtiin undergroundmusiikkia muuallakin; musiikkia, joka ei ole päätynyt kokoelmille paikallisen Anttilan hyllyyn.
Jorma K. Saarikangas, lahtelainen amatöörimuusikko ja runoilija, teki yksinkertaisella mikrofoni ja kelanauhuri -kokoonpanolla kotiäänityksiä vuosina 1969-1976 (nykypäivän käteviin läppäri-kotistudioihin tottuneille musiikintekijöille ei tällaisen rinnalla jaksa hattua nostella liian korkealle). Saarikankaan taltioimat, täysin yksin luodut, improvisoidut ja pelkistetyt kokeilut makasivat kaapissa yli 30 vuotta, kunnes hän päätti julkaista niitä itse vinyylillä 2000-luvulla. J.K.S.:n nimellä ilmestyneet levyt Ancient Dreams, Ancient Echoes sekä Ancient Future ovatkin hyvin arvokkaita todisteita kotimaisen psykedeliamusiikin yhden tee-se-itse-miehen hämäristä alkuvisioista.
Saarikankaan musiikki on kotikutoista sanan monessa merkityksessä. Instrumentteja vain vaivoin taitanut mies improvisoi ja taltioi omaksi huvikseen hahmotelmia, joiden pohjalta hänen piti myöhemmin tehdä varsinaiset nauhoituksensa. Saarikangas ei kuitenkaan koskaan palannut teoksiinsa ja nuo primitiiviset ensiversiot muodostavat aineksen, josta J.K.S.:n kolme tähänastista levyä koostuvat. Saarikangas käyttää sähkökitaraa, bassoa ja erilaisia perkussiivisia välineitä, mutta kovin perinteisesti instrumentteja ei yleensä hyödynnetä, vaikka tutun tuntuisia ääniä ja tunnelmia syntyykin.
Kolmelle levylle jaettu musiikki on yleisilmeeltään ja perusluonteeltaan sekavaa, vähän hahmotonta ja haastavaakin. Pääosin rauhallisesti etenevät kuljetelmat sisältävät paljon sellaista, mitä voisi olettaakin: eksyneenoloisia melodioita, kielisoitinten tapailua ja efektoituja kitaroita, erikoisia rytmirakenteita ja persoonallista laulua. Vähäeleisessä materiaalissa kaikuu hermostuneisuus mutta myös vapautunut leijunta. Kosmisten hallusinaatioiden ja liki itseään käpertyneen meditoijan sanoituksista ei aina saa selvää, mutta korkealla kuljetaan.
Nimiensä puolesta maailmaan eri tavoin asemoituvat levyä ovat kokonaisuuksina samantapaisia: niiden urissa rahisee musiikki, jonka olemassaolosta juuri kukaan ei kymmenen vuotta sitten tiennyt. Aika voinee kullata mielikuvat, mutta ainakin pääosin J.K.S.:n protopsykeily tuntuu hyvin ainutlaatuiselta, ainakin kotimaisessa mittakaavassa: samoille taajuuksille on virittäytynyt Amon Düülin ja Syd Barrettin kaltaisia tekijöitä. Kun tunnetun suomalaisen undergroundmusiikin laidalla on tällaista materiaalia, herää kysymys mitä tämän maan komeroista voi vielä löytyä.
Saarikangas on epäilemättä kuullut 70-luvun taitteen psykedeelistä musiikkia ja saanut siitä vaikutteita, ja se kuuluu myös J.K.S.:n levyillä. Mutta vaikka musiikki on luotu ja äänitetty jo lähes neljäkymmentä vuotta sitten, muistuttaa se paikoin enemmän 2000-luvun tekijöitä kuin aikalaisiaan. Esimerkiksi vuosituhannen alussa hyvin aktiivisiin ja hedelmällisiin friikkifolk-piireihin tekisi monessa kohtaa mieli vetää melkein suorat yhtäläisyysviivat Saarikankaan tuotoksista. J.K.S.:n kolme julkaistua levyä eivät aina ole kuuntelijalleen pelkkä nautinto, mutta niiden esittelemä kotimaisen diy-psykefriikkailun pioneerityö on sitäkin arvokkaampaa. Täysin ajatonta, aina ajankohtaista musiikkia kohtaa liian harvoin.
Teksti ja kuvat: Jani Ekblom
