Flying Luttenbachers – äärimmäistä ehdottomuutta ja meteliterroria

Äärimmäisyyksiin luottavan yhtyeen anti ei jätä rauhaan.

Karkia Mistika / ugEXPLODE

Levyihin on usein helppo suhtautua. Jotkut ovat hyviä, toiset huonoja. Joitain tulee kuunneltua usein, useimpia harvoin. Jotkut viihdyttävät, kun toiset haastavat. Osa jää odottamaan ymmärtäväisempää tulevaisuutta, monesta on helppo luopua. Joillain on arvoa vain minulle, toiset ovat kanonisoituja klassikoita. Useimmat on tehty helposti ohitettaviksi, mutta jotkut eivät jätä milloinkaan rauhaan.

Yksi tällainen alituinen kiusaaja on Captain Beefheartin Trout Mask Replica. Siihen tulee aina palattua, vaikkei siitä useimmiten edes pidä. Kapteenin maagiset visiot hämmentävät ja hämmästyttävät sekä vakuuttavat siitä, että oma ymmärrys ja kyky nauttia on rajoittunut. Silti ahdistavaan suurteokseen tulee palattua tasaisin väliajoin, ihan vaikka vain ihmetelläkseen, mikä kaikki on mahdollista ja miten se on mahdollista.

Hieman lyhyemmän tutustumisjakson jälkeen alan suhtautua The Flying Luttenbachersin Infections and Declineen samalla tavalla: en varmasti ymmärrä mitään ja jo se kiehtoo. Jossain ällistyksen ja päivittelyn taustalla pilkottaa nautinnon hahmo, eikä se välttämättä koskaan tule liki. Infections and Declinen – myös Trout Mask Replican – kuuntelu on raskasta, vaativaa ja haasteellista, mutta hyvin palkitsevaa, vaikkei mitään usko tajuavansakaan.

The Flying Luttenbachers on multi-instrumentalisti Weasel Walterin johtama yhtye, joka perustettiin Chicagossa vuonna 1991 ja jonka Walter kuoppasi vuonna 2007. Ensimmäinen kokoonpano koostui Walterin lisäksi saksofonisti Chad Organista sekä saksofonisti-trumpetisti Hal Russellista, jonka syntymänimestä kolmikko otti yhtyeelleen nimen. Russell kuitenkin jätti bändin nopeasti ja ensimmäisellä The Flying Luttenbachers -julkaisulla hänen sijastaan puhalsi Ken Vandermark.

Vandermark soitti yhtyeessä muutaman vuoden, eikä kovin paljon pidempään ole juuri kukaan mukana ollut – The Flying Luttenbachers on vaihtanut muotoaan tiheästi, ainoana pysyvänä jäsenenään Weasel Walter. Rumpalin rinnalla on soittanut pitkälti toistakymmentä muusikkoa: kitaristeja, basisteja, jousisoittajia ja puhaltajia. Mitä lähemmäs nykypäivää tullaan, sitä suuremmaksi on kasvanut kielisoitinten edustus puhaltimien kustannuksella.

Musiikkillisesti Luttenbachers on liikkunut jäsenistönsä tavalla kohtuullisen laajasti, aina kuitenkin lähinnä meluten. Free jazz, no wave ja noise rock ovat muodostaneet jonkinlaisen rungon yhtyeen improvisoidussa ja avantgardistisessa meteliterrorissa. Joskus ollaan enemmän jazz, toisinaan lähinnä punk; joskus progea, joskus grindiä ja joskus lähinnä äärimetallia. Aina täysin hullua, täysin periksiantamatonta.

Vuonna 2002 ilmestynyt Infections and Decline on kuuden biisin mittainen, käsittämättömän hengästyttyvä albumi, jolla Weaselin väsymätöntä paukuttelua tukee kaksi basistia, Alex Perkolup ja Jonathan Hischke. Raaka ja kompromissiton levy on painajaismainen ääniraita painajaismaisiin hetkiin. Infection and Decline on kuin huonokuntoisen ketjupolttajan viimeiseksi jäävä ratakierros: happi loppuu ensimmäissä kaarteessa, takasuoralla tulee kuolema eikä maalilinjalle kääntyminen ja suoran päässä häämöttävä loppu lohduta yhtään.

The Flying Luttenbachers suorittaa tämän levyllä kuitenkin kuusi kertaa. Tai oikeastaan kaksitoista, sillä porilaisen Karkia Mistikan uudelleenjulkaisema (miksi kaikki friikit asuvat Porissa, hoettiin jo 80-luvulla) albumi sisältää ekstroina kuusi liverykäisyä. Nämä bonukset ovat, jos mahdollista, vielä rajumpia ja brutaalimpia todistuksia Weasel Walterin johtamasta, kuolemanvakavasta tuuttauksesta.

Infection and Declinen melkein 80 minuuttia taukoamatonta tykitystä käy sydämen päälle jo ajatuksena. Koko levyn nauttiminen kerralla on pökerryttävä kokemus. Toisaalta jo pienikin paneutuminen paljastaa, että albumi joka tuntuu nauttineen aivan liikaa piriä, sisältää myös eri sävyjä. Ei kovin paljon, ei kovin laajasti, mutta sävyjä yhtä kaikki – niiden ansiosta tähän ehdottomaan albumiin tulee uudistettua suhteensa säännöllisesti.

Teksti: Jani Ekblom
Kuvat: Karkia Mistika Records