19.01.2011
Nuori ja lahjakas laulaja-lauluntekijä on vaikuttunut kotimaisista lyyrikoista ja ulkomaisista persoonallisuuksista.
2000-luvun ensivuosikymmen muistetaan Suomen musiikkipiireissä ennen muuta naispopparien aikakautena. Niin levymyynnin kuin statuksenkin osalta muusikkonaisen asema on kohentunut mielettömästi. Ollaan tilanteessa, jossa jopa Idolsista ponnistanut Anna Puu ja Popstarsina aloittanut Jenni Vartiainen pokkaavat Emma-pystejä ja nousevat kriitikoiden hehkutuslistoille. Asialla on tietysti myös kääntöpuolensa: jokainen haluaa uudeksi kisuksi Chisun paikalle.
Hiljattain debyytti-EP:nsä julkaissut Laura Moisio aloittelee uraansa näissä kaksijakoisissa olosuhteissa. Hän on nuori ja lahjakas laulaja-lauluntekijä, jolle taatusti löytyy kuuntelijakuntaa. Toisaalta massasta erottautuminen käy maassamme koko ajan vaikeammaksi. Tšekkiläiskirjailija Milan Kunderan klassikkoromaanin hengessä naisartistina olemista voisi kutsua jopa sietämättömän kevyeksi.
Näissä mietteissä desibeli.net saapui tenttaamaan Moisiota bändeineen viime lauantaisen Cafe Europan keikan yhteydessä. Kysymys ei näytä tulleen yllätyksenä. Hän myöntää itsekin pohtineensa paljon naisartistiutta, erottautumisen vaikeutta ja musiikillisen luonteenlaatunsa ydintä. ”Oma ääni ja persoonallisuus välittyvät ainakin lyriikoiden kautta. Ja kun teen itse biisit, saan ladattua niihin enemmän omakohtaista tunnetta. Jos tietää mistä laulaa, sen kyllä huomaa”, neito tuumaa. Hyvä päivä-EP:n tuotannosta Lauran kanssa vastannut ja bändissä myös perkussioita soittava Paavo Malmberg näkee Moision suurimpana vahvuutena monipuolisuuden: ”Lauran äänessä on laaja emootioiden skaala.”
23-vuotias Moisio on elänyt musiikin parissa koko ikänsä, mutta nykyinen kokoonpano sai muotonsa vasta viime kesän aikana. Tampereen valloitus on ollut tiivistä siitä asti. Tapahtumat lähtivät nopeasti rullaamaan nousujohteisissa merkeissä. ”On ollut tosi kiva huomata, että ihmisiä oikeasti tulee keikoille.” Hän kertoo bändin saaneen kosolti positiivista palautetta. Ja touhuilu musiikin parissa kasvattaa muutenkin: ”Biisejä tehdessä ja sovittaessa, sekä ihan yleisiä asioita organisoidessakin, oivaltaa koko ajan uutta. Ja vaikka aina löytyykin jotain petrattavaa, on musan tekeminen kokonaisuudessaan älyttömän kivaa puuhaa.”
Lauran harteilla lepää sanoitus- ja sävellysvastuu, mutta sovitukset jakautuvat tasaisesti muulle bändille. Vaikka Moisio on periaatteessa sooloartisti, ei bändin kädenjälkeä sovi vähätellä. Vivahteikas lauluääni pääsee oikeuksiinsa minimalistisen instrumenttipohjan ansiosta, ja akustispainotteisuus tukee dynaamista äänenkäyttöä. ”Itse myös pidän enemmän maanläheisemmästä meiningistä”, vokalisti lisää.
Kirjoittamalla itse laulunsa Laura uskoo tekevänsä pesäeroa Anna Puun kaltaisiin, loppuun asti hiottuihin artistipaketteihin. Lauralle biisien tekeminen on oikeastaan elinehto. Kappaleet eivät näe päivänvaloa joko sävelet tai lyriikka edellä, vaan ne kulkevat ennemminkin käsi kädessä. ”Usein soittelen jotain juttua, ja siitä muodostuneesta fiiliksestä sitten syntyy sanoja”, hän valottaa. Materiaali valmistuu kausittain, yleensä biisi kerrallaan. Joskus kappaleessa voi olla säkeistö valmiina monta kuukautta, ja vasta sitten syntyy lisää. Inspiraatio löytyy milloin mistäkin, pääosin oman mielen sekavista koukeroista.
Mistä musiikillisista aineksista Lauran alitajunnan syövereissä sekoittuva soppa sitten koostuu? Valtaosin vaikutteet tulevat kotimaasta, joskin esimerkiksi Björkin vahva persoonallisuus viehättää kovasti. Selkeämmin hän pystyy nimeämään tärkeimmät lyyriset vaikuttajansa: Samuli Putro ja Eppu Normaali. Myös Jipun tunteenpaloa ja tulkintaa neito kunnioittaa.”Ylipäätään arvostan artisteja, jotka laittavat persoonansa peliin.”
Livenä EP:n pelkistetty soundi viedään monitahoisempiin ja avarampiin maisemiin. Bändin koostumus vaihtelee aina tiivistä trio-meiningistä laajempiin kokoonpanoihin haitareineen ja kontrabassoineen. Äänimaailmaa ruuvaillaan tilanteen vaatimiin tarpeisiin, mikä avartaa näkymiä paitsi yleisön, myös soittajien näkökulmasta. Paino pysyy kuitenkin sanalla akustinen.
Cafe Europan keikallakin soitinrepertuaaria avarrettiin piristävästi. Lauri Sepän sähkö- ja steel-kitarat lisäsivät annoksen kaivattua rosoa, ja Eero Seppä valoi kontrabassollaan tukevan pohjakerroksen. EP:llä basistin tontilla operoinut Kalle Ruusukallio taas oli siirtynyt pianon ääreen, mikä toi kokonaiskuvaan vienon jazzahtavaa keinuvuutta. Taustalauluista Ruusukallion kanssa vastasi Lauran sisko Saara Moisio. Itse jäin harmittelemaan vain levyllä ihastuttaneen haitarin poissaoloa.
Palataanpa vielä hetkeksi alun pohdintoihin. Vaikka asetelma musakentällä vaikuttaa kieltämättä haasteelliselta, luottaa Moisio omaan tekemiseen vakaasti. Ja kuten sanottu, tässähän ollaan ottamassa vasta hapuilevia ensiaskeleita. Tärkeintä on keskittyä itse asiaan, eli musiikkiin. Kaikki muu tulee perässä, jos on tullakseen. Mutta miltä jatko näyttää? ”Tehdään uutta materiaalia. Ja keikat Tampereen ulkopuolella houkuttelevat, etenkin Helsingin suunnalla”, Laura selvittää. Yhtenä vaatimattomana toiveena olisi joskus nousta Tampereen Telakan lauteille. Eiköhän se tule onnistumaan, vai mitä luulette?
Teksti: Jussi Saarinen, livekuvat: Markus Malmberg
