Piecemaker, Kiveskives ja Poutatorvi

Kukkomaista keulailua, nyrjähtänyt supermario ja tanssihurmioon vetänyt ska-disco.

"Tampere haloo! Kaupunki tarvitsee tuoreita ääniä, elokuvia ja ilmiöitä!"

We Were Strangers -kulttuuritapahtuman järjestäjät hoitivat promootiopuolen mallikkaasti. Niin sosiaalinen media – facebook-tapahtuma keräsi 257 osallistujaa – kuin painettu sana valjastettiin häppeningin mainostamiseen. Ideana on siis tuoda Klubille kiinnostavaa taidetta, lyhytelokuvia ja bändejä. Kaiken lisäksi lysti kustantaa nolla euroa. Kieltämättä viettelevä konsepti, joskin tiistai ei ehkä ole kaikkein otollisin diskopäivä. No, opiskelijoita ilmaisten bileiden luulisi vetävän puoleensa arkipäivänäkin.

Ainakin kastajaisten perusteella ounasteluni osuivat oikeaan. Jo kahdeksan maissa aloitellut Piecemaker sai tuutata melko täydelle salille. Porukan keski-ikä osui jonnekin kahdenkympin ja kolmenkympin välimaastoon, ja opiskelijapitoisuus oli silmämääräisesti suuri. Tällä kertaa itseltäni jäivät lyhytelokuvat väliin, joten analyysin alla on ainoastaan illan musiikillinen osuus.

Jo mainitun Piecemakerin lisäksi estradilla nähtiin nyrjähtänyt Kiveskives ja tanssihurmion mukanaan tuonut Poutatorvi.

Piecemakerin persoona kiteytyy sen kukkomaiseen keulakuvaan, Pekka Louhimoon. Rohkeampi voisi tituleerata häntä jopa Suomen Mike Pattoniksi. Muiltakin osin bändin kitaravetoinen rockjyystö kumartaa Faith No Moren suuntaan. Kaikki näytti siis olevan kohdallaan päällisin puolin. Mutta mitä iloa on kauniista koristelusta, jos itse kakku maistuu puulta? Sävellykset paljastuivat kauttaaltaan tasaisen vaaleanharmaiksi ja lavapreesensiä vaivasi lievä luonnottomuus. Itse asiassa vasta viimeisenä soitetulla Wastelandilla bändi todella näytti kyntensä. Tässäpä pieni vinkki Piecemakerille: viekää touhua pari askelta eksoottisempaan suuntaan á la System Of A Down ja leikitelkää enemmän dynamiikalla, niin kiinnostavuutenne nousee yhtä varmasti kuin Näsinneulan hissi. Jatkuva paahto kun käy pidemmän päälle vähän raskaaksi.

Ehkä Kiveskives on nimenä Aamulehden toimittajalle yksinkertaisesti liian shokeeraava. Miksi muuten se olisi typotettu lehdessä muotoon "Kivikirves"? Itse keikalla shokeeraavuus jäi kyllä nimen varjoon. Tämä riivatun supermarion mieleen tuova häröbändi oli itselleni täysin uusi tuttavuus, ja ystävyytemme tuskin tästä syventyy. Epämääräisesti pukeutuneet Kivarit sotkivat punkkia, heviä ja kilkuttavia syna-arpeggioita tymäkän hevirummuttelun kyydittämänä. Ote oli railakkaan vitsikäs. Ehkä he tekivät läskiksi lyömisestä taidetta? Tai sitten väänsivät suurinta jöötiä vähään aikaan. Esimerkiksi Pintandwefall on aukonut suomalaisen musamaailman vakavuusjumeja kiitettävästi, mutta Kiveskivesten heiluminen oli lopulta vähän liian pienen piirin läppä. Vaikka olihan se vikan biisin Benny Benassin Satisfactionilta haiskahtava synariffi jäätävän kova.

Poutatorven pirtsakka ska-disco antoi viimein vapautuksen säröskittojen puuduttamille kuuloelimille. Pääosin instrumentaaleja saksofonin ja trumpetin johdolla veivaava pumppu täytti tilan positiivisella energialla, ja virtuoosimainen soitinilottelu pisti niskat nyökkimään sekä jalan tamppaamaan tannerta. Slap-bassolinjojen kuljettamaa eeppistä diskojytää kaadettiin täydeltä laidalta. Myös poikkihuilu lirautti mukaan sopivan progehtavan juonteen.

Vaikutteensa pojat ammentavat niinkin muinaisilta suunnilta kuin Skatalitesin ska-jazzailusta ja Boney M:n seitkytlukulaisdiskoilusta, mutta onnistuvat siitä huolimatta kuulostamaan modernilta. Bändin uudeksi tunnariksi esitelty Disco Owls Will Rise sankarifanfaareineen kosketti kuin Rocky-leffan legendaarinen Gonna Fly Now -teema. Kaikin puolin erittäin tasokasta kohkausta.

We Were Strangers -debyytti oli joka tasolla onnistunut päänavaus, joten iso käsi järjestäjien suuntaan. Ilta osoitti ainakin sen, että tuoreille artisteille löytyy Tampereella mukavasti kysyntää. Ja Klubi tarjoaa loistopuitteet niin bändeille kuin yleisöllekin. Joten ei muuta kuin seuraavaa, 8. helmikuuta järjestettävää iltaa odotellessa.

Teksti: Jussi Saarinen, kuvat: Ilkka Valpasvuo ja Markus Malmberg