31.12.2010
Kummastusta ja innostusta herättäneen yhtyeen psykedelian ja blackmetallin sumu sankkenee entisestään.
Viimevuotisella Muukalainen puhuu-debyytillään kummastuttanut ja innostanut Oranssi Pazuzu julkaisi hiljattain split-levyn tamperelaisen Candy Canen kanssa. Pazuzujen psykedelian aalloilla huuruileva blackmetal herätti - varsinkin CC:n arvaamattomaan myrskyyn sekoittuessaan - allekirjoittaneessa tarpeen esittää orkesterille erinäisiä kysymyksiä, joihin vastailivat Jun-His (laulu, kitara) sekä Ontto (basso, tekstit).
Paljon kiinnostusta herättäneen Muukalainen puhuu-debyytin seuraaja, tamperelaisen Candy Canen kanssa tehty split-levy on juuri ilmestynyt. Kokonaisuus on melkoisen häiriintynyt, mutta jotenkin hyvin luonteva yhdistelmä CC:n äkkiväärää, hyppysistä karkailevaa sinkoilua ja teidän harkitummin sakenevaa "aggressiivista tunnelmointianne". Millainen jälkimaku levystä jäi, miltä se tuntuu kokonaisuutena?
Ontto: Splitillä tarkoitus oli etsiä molemmista bändeistä uusia sävyjä. Meidän kohdalla se tarkoitti aiempaa aggressiivisempaa hyökyaaltoa, koska tuntui että meidän täytyy vastata Candy Canen riffivyörytyksen heittämään haasteeseen. Toisaalta ajattelen levykokonaisuuden siten, että Candy Cane on saman kolikon fyysinen ja väkivaltaisempi, Oranssi Pazuzu taas psyykkinen ja harhaisempi kääntöpuoli. Mun mielestä tämä splitti on musiikillisesti tärkeä kehitysaskel kummallekin bändille.
OP:n ja CC:n välillä on jo aiemminkin esiintynyt tietynlaista veljellisyyttä. Bändit tuntuvat jakavan samaa verta, ainakin mitä tulee ennakkoluulottomuuteen ja arvaamattomiin liikkeisiin. Näiden bändien välisen splitin julkaiseminen tuntuu näin ajatellen pelkästään luonnolliselta. Millainen puhde levyn luomisprosessi oli?
Jun-His: Me tutustuttiin CC:n tyyppeihin oikeastaan Imperiumi.net:in yhteishaastiksen jälkeen. Sen seurauksena molemmat tahot tutustuivat toistensa tekemisiin. Bändejä yhdistää mun mielestä tietty musiikillinen kummajaisuus, vaikka meillä ilmaisutapa onkin maalailevampi ja CC:llä kaoottisempi. CC:n Marko (Neuman) sitten jossain vaiheessa heitti ilmoille idean splitin tekemisestä ja meistä se vaikutti hyvältä ja ajankohtaiselta. Kakkoslevyn teko kun tuntui vielä siinä vaiheessa melko kaukaiselta. Molemmat bändit tekivät suurimman osan biiseistä pelkästään splittiä varten, eli mistään ylijäämäbiisien julkaisusta ei ole kysymys.
Splitin perusteella blackmetalin ja psykedelian sankka sumu tuntuu sankenneen entisestään. Miten OP:n kulkusuunta määrittyy? Ja toisaalta, miten paljon sanoitusten luonne vaikuttaa musiikin syntyyn? Splitin muassa nekin tuntuvat entistä kryptisemmiltä ja synkemmiltä.
Ontto: Kyllä me ollaan menossa kohti entistä mustempia ja psykedeelisempiä ulottuvuuksia. Mutta vaikka me ei olla puhdasverinen blackmetal-bändi, vaan käytetään saatanallista tunnelmaa yhtenä musiikillisena elementtinä, on syytä muistaa että blackmetal on todellakin lähtökohtaisesti saatanallista musiikkia. Meidän täytyy kunnioittaa tätä lähtökohtaa jos haluamme puristaa kappaleisiin todellista mustaa energiaa. Tuon mustan ytimen käyttäminen psykedeelisessä kontekstissa on meidän tavoite ja luullakseni me vähitellen lähestytään sitä maalia.
- Sanoitusten luonne ei sinänsä vaikuta musiikin syntyyn, vaan musiikki sanoituksiin. Sanat ovat tulkintoja siitä tunnelmasta, mikä kappaleisiin on pyritty vangitsemaan. Välillä ne on selkeämmin tarinallisia, välillä maalailevampia. Tähän splitille tuli jostain syystä kirjoitettua tekstejä, joissa toistuu teemana yksilön ja yhteisön välinen raja, eli kyse on ulkopuolisuuden ja ’sisäpuolisuuden’ tuntemuksista ja esimerkiksi siitä, miten yhteisön voi kokea evoluutionäkökulmasta.
Levyä kuunnellessa musiikista välittyy myös tietynlainen elokuvallinen tunnelma. En tarkoita niinkään musiikkityyliä, lienee turha väittää, että OP:n musiikissa kuuluisi varsinaisesti postrockin tapaista isojen teemojen nostattelua ja laskettelua. Pikemminkin biisien aikaansaamat mielikuvat ja olotilat muistuttavat kauhuelokuvista, joiden suuntaan orkesterin nimikin osittain vihjaa. Itselläni nousee mieleen niin Tohtori Caligarin Kabinetin (1920) ekspressionistinen mykkäkauhu kuin myös Bela Lugosin hypnoottisen olemuksen kannattelema White Zombie (1932) - unohtamatta Evil Deadin (1981) intensiivistä vainoharhaisuutta ja taipumusta väkivaltaisiin purkauksiin. Olenko väitteineni oikeilla jäljillä vai syntyykö OP:n inspiraatio jostain aivan muualta?
Jun-His: Kyllä Oranssi Pazuzun musiikissa tärkein juttu on juuri se vahvan tunnelman luominen. Pelko, inho, ahdistus jne. ovat vahvoja tunteita, joita voi saada niin kauhuelokuvista kuin musiikistakin. Itselleni elokuvat eivät kuitenkaan edusta tärkeintä inspiraation lähdettä, sillä ne tarjoavat myös visuaalisen puolen, jonka musiikissa voi jättää pelkän mielikuvituksen varaan. Pidän kuitenkin vahvatunnelmaisista elokuvista, joissa katsoja ikään kuin vangitaan kuvan ja äänen avulla mukaan tiettyyn tilanteeseen. Musiikissamme melodiapätkät ja teemat on sijoitettu biiseihin osaksi elokuvamusiikilliseen tyyliin. Pienestäkin melodiasta saa irti paljon jos sitä käyttää monissa erilaisissa äänimaisemissa.
Muukalainen puhuu-debyyttiä kuvailtiin jokseenkin provosoivasti kirkon- ja pilvenpolttajat yhdistävänä levynä. Jotkut pudistelivat päitään, mutta levy sai positiivisen vastaanoton myös vähemmän metalliin suuntautuneissa musiikkimedioissa, kuulijoista puhumattakaan. Tämän perusteella voinee väittää, että piti edellämainittu "slogan" tavallaan kutinsakin?
Ontto: Näin jälkiviisaasti sanottuna tuon heiton idea oli oikea, mutta ilmaisutapa vei huomion pois varsinaisesta pointista. Meidän tavoite on tosiaan fuusio, ja osalle ihmisistä sitä voi olla hankala perustella. Itse näen asian siten, että psykedelia ja musta metalli ovat kumpikin tyylejä, jotka lähestyvät mystiikan, tuntemattoman ja alitajunnan rajapintoja. Niillä on siis yllättäviä mutta luonnollisia yhtymäkohtia. Niissä on aika erilainen näkökulma kuin modernissa valtavirtametallissa, joka on usein omaan makuuni liian suorituskeskeistä ja tunnelmanluonnissa keskenkasvuista. Toisaalta hevi on aina ollut yhteydessä okkultismiin ja psykedeliaan Black Sabbathista alkaen, joten siinä mielessä tässä yhdistelmässä ei ole mitään uutta. Me ei yksinkertaisesti haluta tehdä musiikkia kuntopyörän polkemisen taustalle.
OP tuntuu silti herättäneen ulkomailla vielä enemmän uteliaisuutta vaikkei kotimaassakaan vastaavanlaista musiikkia juuri kuule. Miten näkökulmat eroavat? Suhtaudutaanko Suomessa kankeammin blackin - tai yleensäkin metallin - konventioiden tuolle puolen suuntautuvaan musiikilliseen ajatteluun?
Jun-His: Suomessa piirit ovat aika pienet ja konservatiiviset. Kokeellista musiikkia saatetaan helposti pitää erikoisuuden tavoitteluna, jota tehdään ja soitetaan vain massasta erottumisen takia. Maailmalla musiikkia kuitenkin tehdään todella paljon ja vaikka tuntuisi että nyt on luonut sen täysin oman musiikkityylin, niin varmasti löytyy useita bändejä joilla on käytössä melkein samat ainekset. Hengenheimolaisia siis varmasti löytyy. Niin bändeissä kuin musiikin kuuntelijoissakin. Suomessa tilanne on sama, mutta vain pienemmässä mittakaavassa.
Millaisia odotuksia teillä on tulevaisuuden suhteen? Ovatko OP:n tulevat kuviot jo selvillä vai annatteko musiikin johdatella teitä minne se sitten ikinä liitääkään?
Ontto: Me jatketaan tämän CCOP-splitin viitoittamaa tietä syvemmälle mustan psykedelian syövereihin. Seuraavan pitkäsoiton kappalemateriaali on jo lähes valmiina ja siinä on kosminen ja apokalyptinen tematiikka vahvasti läsnä. Tavoitteena on tehdä levy, joka kiteyttää Oranssi Pazuzun tämänhetkisen olemuksen niin tyhjentävästi kuin mahdollista. Äänitykset on tarkoitus aloittaa, kunhan levy-yhtiökuviot saadaan neuvoteltua selväksi. Siitä eteenpäin tulevaisuus on vielä savuverhon takana.
Teksti: Aleksi Leskinen, kuvat: Oranssi Pazuzu
