29.12.2010
Mm. musiikkitieteilijän ja kulttuuritutkijan vinkkelistä peilataan viime vuosikymmenen lastenmusiikkikulttuuria Suomessa.
GAUDEAMUS
Taru Leppäsen tutkimusteos käsittelee viime vuosikymmenen lastenmusiikkikulttuuria elämän alusta koulun alkamiseen asti. Kotien, päiväkotien ja musiikkileikkikoulujen tarjoaman musiikkikasvatuksen ohella lasten musiikilliseen arkeen ja juhlaan kuuluu kaikenlaista musiikkia ihan livemusiikkihäppeningeistä kotikuunteluun, viihteeseen, laululeikkeihin, tuutulauluihin ja niin edelleen. Vahvasti sukupuolen merkityksiin nojaava tutkimusteos avaa lasten musiikkikulttuuria ja hakee vastausta mm. kysymyksille: Millaiset käsitykset pääsevät lastenmusiikkikulttuurissa esille ja mitkä käsitykset vaiennetaan? Kuka saa päättää lastenmusiikkikulttuurista? Vallatonta musiikkia on kirjoitettu yhtä lailla oppikirjaksi musiikkikasvattajille kuin sukellukseksi kulttuuriin, joten Leppänen ei avaa johdonmukaisesti kaikkia kotimaisia valitun aikakauden tekijöitä ja muotoja vaan ottaa esille esimerkkejä joihin pureutuu kulttuurin ja sukupuolisuuden tutkijana. Ei siis mitään kevyintä tekstiä, vaikka teoksen kahlaakin helposti muutamassa tunnissa.
Leppäsen näkökulma on musiikkitieteilijän, kulttuuritutkijan ja feminologin ohella äidin vinkkelistä. Omien kokemusten ohella Leppänen on haastatellut, havainnoinut ja kerännyt musiikkipäiväkirjoja sekä lasten vanhempien kertomuksia. Alle kouluikäisten lasten ja heidän vanhempiensa ohella myös musiikkikasvattajat ovat päässeet ääneen. Kysymyksiä mihin on haettu vastauksia ovat olleet mm. mitä musiikkia lapsi kuuntelee, tanssii, soittaa tai laulaa, mitä näissä tilanteissa tapahtuu, keitä on mukana, miten lapsi reagoi, millaisesta musiikista lapsi pitää ja mistä ei ja mistä sen huomaa? Tutkimuksen edistyessä Leppänen löysi neljä teemaa – musiikki raskauden, synnytyksen ja elämän alun aikana, sukupuoli lastenmusiikissa, kasvatukselliset käytännöt sekä kulttuurien kohtaaminen.
Leppänen toteaa jo johdannossaan että lastenmusiikki on sen verran laaja kenttä ettei yhdellä kirjalla saa siitä kuin pienen kurkistuksen. Siihen tarkoitukseen kirja toimiikin hyvin. Silti monessa kohtaa teos tuntuu hutkivan laajaa kenttää hiukan sieltä täältä napautellen, ilman että syvällistä katsausta saisi lopulta juuri mistään puolesta. Toivottavasti hyvin aloitetun tutkimustyön syventämiseen löytyy intoa, sillä useimmista aiheista lukisi mielellään enemmänkin. Luettavuus toimii ja tilausta aiheen tutkimukselle on, mutta kokonaisvaikutelmaksi kirjasta jää pintaraapaisu.
Teksti: Ilkka Valpasvuo
