Don Huonot

Vaikka keikasta on aikaa jo lähestulkoon kaksi viikkoa ja tässä välissä on tullut ajateltua muutakin kuin Don Huonojen keikkaa, olen edelleen aivan sanaton. Kun bändiä on melkein 1,5 vuotta odottanut keikalle (ja festareistakin tuli oltua vain niillä missä Don Huonot ei esiintynyt), on odotukset todella korkealla. Onneksi ei tarvinnut pettyä vaan Don Huonot tuli ja valloitti.

Esiintymispäivä, keskiviikko, ei tosin ollut paras mahdollinen, allekirjoittaneellakin olisi herätys seuraavana aamuna klo 6. Mutta ei auta, keikalle oli päästävä. Yleisöä oli paikalla todella kiitettävästi, en nyt ihan äkkiä muista nähneeni viikolla Yo-talolla noin paljon porukkaa. Keikka alkoi noin puoli kaksitoista Sydänpuulla ja sitten mentiikin matalalentoa läpi koko uuden levyn tuotannon, vanhojen hittien (mm. Seireeni, Hannu ja Kerttu, Ruoski minua...) ja kaksien encoreiden. Vaikka keikalla kuultiinkin koko uusi levy, ei silti tullut tunnetta että keikka olisi ollut vain uuden levyn esittelyä. Koko kaksituntinen on täyttä tulta ja tappuraa.

Kalle Aholan laulu on ihanaa kuunneltavaa ja koko bändi kuulostaa niin eheältä ja niin mielettömältä ettei todeksi uskoisi. Tosin, onhan Don Huonot tosin julkaissut ensimmäisen pitkäsoittonsa jo vuonna 1991. Don Huonot vaihtoi miehistöään 1/4:n verran tuossa vuosi sitten ja itseäni mietitytti, miten se sekä pitkä levytystauko (edellinen ei-kokoelma ilmestyi huhtikuussa 1999) ja erilaiset sooloprojektit olisivat vaikuttaneet yhtyeeseen. Onneksi pelkoni osoittautui turhaksi, sama Don Huonot-fiilis oli tallella. Seireenin extrarummut Kie von Hertzenin ja Jukka Puurulan esittäminä olivat hieno lisä muutenkin veretseisauttavaan keikkaan. Vaikka ihan viimeisessä kappaleessa (Jos huomenna kaikki on toisin) olikin pieniä käynnistymisongelmia, ei se fiilistä laskenut.

Kaksi tuntia siinä meni. Sitten hetki hengausta ja tuttujen moikkausta, kamojen pakkaus ja kotio. Aamulla oli herätys kuudelta. Tätä on saatava lisää.

Katriina Kymäläinen