Pienet � Marraskuu 2010

Alice Aloof: Manic Birds Get No Sleep

Kolmihenkinen Alice Aloof l�hestyy kuulijaa v�h�eleist� folk-tunnelmointia sis�lt�v�ll� viiden kappaleen EP:ll�. Paljon Liisa Oikarin vahvaan lauluun luottava Alice Aloof on ihan miellytt�v� tapaus, mutta kappaleita vaivaa viel� turha varovaisuus. Etualalle tuleva kitarakomppaus kaipaisi lis�� j�m�kkyytt� ja luovuutta tehd�kseen vaikutuksen. Basso j�� sen sijaan t�ydelliseksi statistiksi laulun ja kitaran taustalla.

My�s Alice Aloofin kappaleet j��v�t jotenkin luonnosmaisiksi, eik� todella tarttuvia kokonaisuuksia ole saatu luotua lukuun ottamatta kiekon p��tt�v�� Nightingale and the Weaveria, jonka herk�ss� n�pp�ilyss� yhtye on selke�sti parhaimmillaan. Muualla yhtyeen soitto j�� ik�v�sti t�yspainoisen triosoiton ja riisutun akustisuuden v�limaastoon.

Tommi Saarikoski

---

Carved In Ashes: Neversary

Carved In Ashes on kuuden progressiiviseen metalliin viehtyneen nuoren miehen yhtye, jonka paketti vaikuttaa olevan poikkeuksellisen hyvin kasassa. Vasta viime vuonna perustettu yhtye on ladannut esikoiselleen kolme kappaletta, joissa avainsanoja ovat melodisuus, eteerisyys ja tunnelmallisuus. Oman mielenkiintoisen lis�ns� tuo espanjalainen vokalisti Juanma Draven, jonka laulutyyli ja artikulointi tuovat kokonaisuuteen mukaan rahdun latinalaisuutta.

Biisikolmikosta ei heikkoa kohtaa l�ydy, mutta todellinen mestariteos on viimeisen� kuultava, yli kymmenminuuttinen And It Remains. Hitaan kudonnan ja hiljaisten suvantojen sek� v�kev�mpien hetkien vuorottelu luovat j�nnitett�, jota Dravenin vokalisointi sek� taustalle hiipiv� viulu tehostavat entisest��n. Loistavan tulevaisuuden maalailu on houkuttelevaa, kun yhtyeell� on kaikki palikat n�in hyvin kasassa jo vuoden ik�isen�. S�vellykset kaipaavat viel� pient� ter�v�itt�mist� sek� tiivist�mist�, mutta moisista valittaminen on n�in aikaisessa vaiheessa turhaa. Toivottavasti Neversary on pitk�n uran avaus, joka saa nopeasti jatkoa.

Mika Roth

---

Casket: Decade of Decapitation

Lammilaisen Casketin kolmas demo esittelee melkoisen vakuuttavasti m�iskiv�n deathmetal-orkesterin. B�ndi nappaa rouhintaansa vaikutteita vanhemman laidan m�t�st�, mutta toimii soundien ja sovitusten suhteen modernein konstein. Lopputulos on alleviivatun teknist�, mutta alkukantaisen brutaalia r�iskett�. Vertailukohdista vahvimpana nousee mieleen Cannibal Corpse, josta b�ndin visuaalinen ilme ja sanoitusmaailmakin muistuttaa raakuudessaan mainion kansikuvan sek� I Was Born to Eat Human Fleshin kaltaisten biisinnimien muodossa.

Paketista on hankala keksi� erityisempi� napinan aiheita, sill� b�ndi ohittaa melko hienosti tyylilajin tavanomaisimmat sudenkuopat. Sovituksissa riitt�� tarpeeksi vaihtelua, vokalisti Ville Rutasen murina kantaa korkeammillekin ��nitaajuuksille ja sounditkin ovat iskev�t, mutteiv�t liian tuhdit. T�m� demo asettaa odotukset korkealle jatkon suhteen - Casket tuntuu sellaiselta orkesterilta, jolla olisi rahkeita korottaa r�iskeens� tasoa viel� entisest��nkin pelk�st��n tuomalla omaa persoonallisuuttaan rohkeasti viel�kin enemm�n esiin.

Aleksi Leskinen

---

Denyall: Demo 2010

Sein�joelta kotoisin oleva Denyall julkaisi pari vuotta sitten pari lupaavaa demoa, joista etenkin j�lkimm�inen vakuutti allekirjoittaneen. Nyt on koittanut kolmannen pikkukiekon aika ja nousujohteinen kehitys jatkuu johdonmukaisesti t�ll� nelj�n siivun mittaisella demolla.

Raskaampaa melodista metallia takova viisikko tarjoaa nytkin kovaa rytkett�, ja vokalisti Terhi Palom�ki on kehittynyt laulajana. Kitarat rouhivat ahkerasti riffej� ja melodioita, joista biisit saavat erinomaisia rakennuspalikoita, tosin sovituspuolella pieni lis�rohkeus ei olisi pahitteeksi. Rytmiryhm� saa my�s puhtaat paperit, ja kappaleissa osataan tehd� muutakin kuin pit�� tallaa laudassa. Denyall on entist� vahvempi ja biisit osuvat jo l�helle napakymppi�, mutta raskaus uhkaa k��nty� jo itseisarvoksi.

Mika Roth

---

Once Upon A Time: Thieves, Murderers and Other Heroes (EP)

Once Upon A Time lataa EP:ns� alkuun tunnelmallisen elektron ja s�h�k�nkirskuvan kitaroinnin sekaisen Intron, joka lupaa tavallaan v�h�n mielenkiintoisempaa julkaisua kuin yhtyeell� todellisuudessa on tarjota. Thieves, Murderers and Other Heroes koostuu vauhdikkaasta punkhenkisest� indierockailusta, joka tuo jossain m��rin mieleen kotimaisista kakkoslevyns� aikaisen Disco Ensemblen, mutta kuitenkin niin ett� Once Uponilla on enemm�n postmetallisia vivahteita ja toisaalta my�s iisimp�� ja todella toimivaa fiilistely�. Voimassa n�m� p��kaupunkiseutulaiset j��v�t esikuviensa varjoon, mutta muuten viiden biisin kokonaisuudessa on paljon hyv��.

Kun Brain Damagen kepe�mpi, progehenkinen v�lisoitto muuttuu mustanpuhuvaksi metallipurkaukseksi ja edelleen kilpasoittohenkiseksi finaaliksi, jossa juoksukitarat ja vanhalta hevilt� haiskahtava farkkurotsi ly�v�t k�tt�, ollaan osuttu keskelle mielenkiintoista. Ehk� hieman sekavaa, mutta samalla j�nn��. Sweet Delusionin rauhallisempi ote kilkuttimineen ja komean kireilt� kuulostavine kitaroineen sek� laulaja Ville-Oskari Pirhosen Samae Koskisen hetkitt�in mieleentuovine h�nk�ilyineen osoittaa, ett� Once Upon A Timella on halua my�s muuhun kuin hakkaamiseen � ja todella, julkaisun rauhallisemmat ja mietitymm�n oloiset keskiosuudet toimivat huomattavasti paremmin kuin alkuun ja loppuun sijoitetut vauhtipalat, joiden kimuranteimpiin ideoihin ei viel� taida l�yty� tarpeeksi taitoa. Mutta, kuten yhtye itsekin tiedostaa, punainen lanka alkaa l�yty� � todisteena siit� on t�m� p��osin hieno EP.

Jani Ekblom

---

Orion Nightfall: Rost und Staub

Joensuulainen Orion Nightfall on seitsem�ss� vuodessa ahkeroinut l�pi erin�isten kokoonpanomuutosten ja julkaissut demoja vinhaan tahtiin - onpa b�ndi julkaissut jo yhden pitk�soitonkin. Allekirjoittaneelle ennest��n tuntematon yhtye on tuoreimman tuotoksensa perusteella p��ssyt v�hint��nkin etsikkoajoistaan ohi, sill� Rost und Staub on kokonaisuutena toimiva ja mielenkiintoinen paketti.

Vuonojen klassiseen blackiin luottava yhtye tuo perinnetietoisuuttaan vahvasti esiin pelkistetyll� soundimaailmalla ja asianmukaisen kaoottisella meiningill�. Kaikkiaan viisi biisi� sis�lt�v�n lyh�rin todellinen suola on kuitenkin ne mustemman laidan polulta poikkeavat elementit, kuten ajoittain hyvin teknisesti valveutuneet, polveilevat sovitukset sek� jylh�t melodiat, joihin b�ndi on saanut hyv�n tasapainon ilke�mm�n s�r�h�lin�n ja tarttuvamman liidon v�lille.

Lopputulos on punk-henkist� black metal-r�yh��, mutta tuo jotenkin mieleen vanhan Amorphiksen ja Sentencedin kokeelliset ja aikaa kest�neet klassikot - ja se ei ole huono juttu, ei ollenkaan.

Aleksi Leskinen

---

Perdition Now: Promo 2010

Perdition Now on yhden miehen death metal projekti, jonka kuolotus on eritt�in ��rimm�ist�, eli vihaista ja nopeaa. Paketin pohjana on vanhan koulukunnan death, jonka p��lle on ladottu kerroksittain uudempia vaikutteita. Kaiken ��nen luojana toimii K. Tormentor, ja herra suoriutuu my�s vokaaleista ongelmitta. Avausraita Diem Perdidi on ideoiltaan selv�sti innovatiivisin, mutta sit�kin vaivaa selke� �leikkaa & liimaa� henki, joka vie touhusta parhaimman voiman. Tekninen pikatuli, viem�riosaston vokaalit ja ovelat ideat ovat sin�ns� kunnossa, mutta kokonaisia, t�ysipainoisia kappaleita niist� ei saada kasaan. Sekavaa, hakevaa ja vaikeasti hahmoteltavaa, joten ei muuta kuin takaisin suunnittelup�yd�n ��reen.

Mika Roth

---

p�ssilauma: Afropeukalo

Helsinkil�inen p�ssilauma kyselee saatteessaan liudan kysymyksi�, joiden pohjimmainen viesti on kertoa, ett� he ovat yhtye, jolle innostus tulee ennen sis�lt�� eik� muotoa mietit� lainkaan; yhtye, joka tekee mit� ei osaa, mutta korvaa osaamattomuuden vilpitt�myydell� ja keskivertoa paremmalla saatekirjeell�. Ok, yhtyeell� on typer� nimi, ja sen nimeen ja kanteen liittyv� huono vitsi nauratti aivan liikaa ollakseen, no, nimen ja kannen n�k�inen huono vitsi. Treenik�mp�ll� kes�ll� 2010 kasettineliraiturilla ��nitetty ja melko luomusti (eli ei juuri lainkaan) k�sitelty kolmibiisinen demo on sen sijaan pelkk�� asiaa. Tai jos nyt ei aivan pelkk��, niin ainakin helvetisti idearikkaampaa kuin keskisuomalainen kaupungillinen ralliautoilijoita vonkaamassa rahaa veteraaneille � ollakseen hyv� popyhtye (mit� kolmikko saatteessa v�itt��), tarvitsee p�ssilauma enemm�n koukkuja, mutta jo nyt touhussa on rutkasti mielt�.

Ymm�rrett�v�n k�m�inen demo koostuu folk-punk-henkisest� musiikista, jossa kaava on yksinkertainen ja biisit p��llisin puolin melkein enemm�n. Paskaisen rupinen ��nimaailma kuulostaa romumetallista kasatulta autolta, joka kolisee ja savuttaa enemm�n kuin liikkuu. Siit� ei kuitenkaan ole peitt�m��n sit�, ett� p�ssilauma on s�vellyksellisesti luonut hyvin tehokkaita lo-fi-siivuja. Demo liikkuu Asfalttipojat-biisin avaruusgaragesta oivaltavan yksinkertaisen Metsurin (sanoitus koostuu kahdesta lauseesta � "metsuri, metsuri, metsuri sahaa puuta / hihhuli, hihhuli, hihhuli halaa puuta" � joiden toistelun v�liin on luotu svengaava, tiukka ja melodinen rypistys noin kahdesta soinnusta) kautta suurieleiseen Saunan takana -p��t�kseen, jossa progressiivinen punk kohtaa surfin ja protometallin, silleen luontevasti laahaten. Yhtyeell� on nettisivujensa perusteella lis��kin biisej�, joten j��d��n mielenkiinnolla odottamaan jatkoa. Mielenkiintoisin ensidemo v�h��n aikaan!

Jani Ekblom

---

Royal Max: Star That Shines Again

Ik� kuuluu melkein kymmenen vuotta sitten perustetun Royal Maxin musiikista, vaikka nykyinen yhtye ei miehist�ns� puolesta en�� olekaan se sama, jossa lauloi Stam1nan Antti Hyyrynen. Viimeisen parin vuoden aikana uuden miehist�ns� vakiinnuttanut lappeenrantalaisviisikko on nimitt�in taitava ja osaa soittaa yhteen, jopa hieman monimutkaisempaa materiaaliaan. Leikkis�sti musiikkiaan progehardrockheavyjazzfunkiksi kutsuva yhtye osuu kyll� oikeaan siin�, ett� musiikissaan yhdistyy lukuisia eri tyylej�. Kahden biisin sinkulta vet�v�mpi on se v�hemm�n kikkaileva nimibiisi, joka kokonaisuutena on radioyst�v�llist� rockmusiikkia, jota maustetaan pienill� funk- ja metallimausteilla. Kakkosbiisi Rain Dance taas on v�h�n erilainen k�yntikortti, joka esittelee hieman jokaista yhtyeen m��rittelem�� osa-aluetta, mutta ei l�yd� omaa fokustaan. On helppo kuulla, ett� t�m� on teknisesti taidokas yhtye, jonka vain pit�isi tyylihybridien joukosta l�yt�� omansa ja ryhty� tekem��n musiikkia, joka esittelyn sijasta olisi. Suoraviivaisuus ja keskittyminen ei ole pahasta monimuotoisemmille yhtyeillek��n, ja onhan Royal Maxilla mist� ammentaa.

Jani Ekblom

---

Ruoko: Yhdeks�n

T�sm�bluesia tai bluesrockia veivaava Ruoko tuntee perinteet ja osaa hy�dynt�� niit� melko tarkasti omassa ilmaisussaan. Trio mainostaa soittavansa bluesia Vantaajoen deltasta, ja jokseenkin t�lt� se kuulostaa, kun puhutaan sinis�vyisest� r�memusiikista. Yhtye on ihan veike� tapaus, vaikka se ei tee mit��n ennenkuulematonta. mutta Yhdeks�n on hapuileva albumi, jolla on vain muutama tiukka r�meveto. Ruoko ei taitu siksi, ett� ruuti jo keksittiin, vaan siksi ett� se kastui. Rummut-basso-kitara -muotoisissa trioissa on erityisen t�rke��, ett� koko yhtye on samalla asialla. Yhdeks�n kuulostaa kuitenkin liian usein silt�, ett� rytmiosasto on v��r�ss� b�ndiss�; kun kitara ja laulu on melko s�rmik�st�, ei taustalla l�nkyttelev� rytmiryhm� tue kokonaisuutta kuin korostamalla kitaran voimaa. Loppupuolella albumia napakkuus kasvaa, mutta samalla biisimateriaali tylsistyy.

Mielenkiintoisia ovat sen sijaan laulaja-kitaristi Panu Paunosen sanoitukset, joiden perusidea on kohdistaa valonsa juuri asian ohi: sanotaan niin paljon, ett� asian voi ymm�rt�� useammalla tavalla, mutta ei sen tarkemmin. Paunonen my�s k�ytt�� kielikuvia ja vakiintuneita sanontoja totutusta poikkeavilla tavoilla. Lopputuloksena on mielenkiintoinen, mutta v�h�n yhdenvitsin tapa tuottaa tekstej�, jotka n�ytt�v�t tutuilta, mutta osoittautuvat joksikin muuksi. Tekstien ote on leikkis�, mutta taustalta pilkottaa my�s se, ett� asiaa on. Sit�h�n blueskin on: tuttujen raja-aitojen kolistelemista perinteisin keinoin, oli mit��n annettavaa tai ei.

Yhdeks�st� tekisi mieli pit�� paljonkin, koska Paunonen on parhaimmillaan vaikuttava laulaja, jonka kitarasta irtoaa ajoittain tiukkoja soundeja, ja rytmipuolen lepsuuteenkin vaikuttaa osin miksaus. Jokin vain j�� puuttumaan. Ainesta on, sopivan tyhj�p�isi� ideoitakin � Beatlesin Helter Skelterin suomentaminen (Vuoristorata) on varmasti tuntunut hyv�lt� idealta, levyll� esitt�minen viel� paremmalta.

Jani Ekblom

---

Shield Bay Alchemist: Black Gold

Shield Bay Alchemist vihjaa jo nimess��n siit�, mink� se kertoo saatteessaan: yhtye soittaa Kilpilahden teollisuusalueen inspiroimaa rockia ja sen biisitkin ovat kuulemma syntyneet rakkaudesta �ljynjalostukseen. Eip� ole aiemmin t�llaista motiivia musiikin tekemiselle tullut vastaan, mutta n�in mm. t�m�n kakkosdemon nimikin asettuu selke��n valoon. Musiikillisesti Shield Bay Alchemistista tulee heti mieleen viime vuosituhannen lopun aikainen 69 Eyes: sek� musiikin tummanpuhuva vallimainen yleisilme ett� Pekka Hov�nin syv� laulu kallistavat t�h�n suuntaan. Ajoittain pianosta lis�s�vyj� hakeva kolmikko osaa komealla soitollaan luoda tyylikk��n et��nnytetyn tunnelman, mutta biisimateriaali ei ole erityisen mieleenpainuvaa. N�iden alkemistien musta kulta on kyll� juoksevassa muodossa, mutta kaipaa viel� jalostusta hieman persoonallisempaan suuntaan.

Jani Ekblom

---

Toinen Aalto: Satakaksikymment� astetta

Desibeliss�kin arvioidulla keikallaan Toinen Aalto ammensi sanoituspohjaisen mutkikkaamman tumman rockin sammioista, miss� kotimaisella kent�ll� l�ytyy niin Maj Karmaa kuin CMX:��. Nyt yhtye tarjoilee kolmen biisin levyllisen aika lailla samanlaisissa maisemissa liikkuvaa materiaalia, josta on oikeastaan valitettavan helppoa nostaa samoja hyvyyksi� ja kehitett�vi� puolia. Soitto on tiukahkoa ja sovituksissa on mukavasti mielikuvitusta ja nyanssia. Kun taas soundit ovat tarkoitukseen ik�v�n k�k�t ja laulajan laulutaito ja my�s tapa laulaa puurouttavat piiloon melkein kaiken sen hyv� mit� edell� mainittiin. Ik�v� kyll� yhtye kuulostaa pidemm�nen p��lle iskev�lt� ja jopa lupaavalta vain niiss� kohdissa miss� laulumikki on hiljaa. Toki laulu��nt� voi aina harjoittaa ja punkahtava meuhkaaminenkin l�yt�� oman paikkansa osuvista tyylikeinoista mutta Sadankahdenkymmenen asteen kohdalla laulaja on heikoin lenkki. Avausraita Modernit aatteet puhelaulavine pohdiskeluineen ja megafonin k�ytt�ineen ei viel� ole ihan toivoton, mutta muut kappaleet menev�t liev�sti sanottuna mukavuusalueen ulkopuolelle.

Ilkka Valpasvuo

---

Wished I Was A Giant: Demo

Jyv�skyl�l�inen Wished I Was A Giant saa ensimm�iset pisteet mielett�m�n sympaattisesta, sinisest� pahvista askarrellusta kannesta, jota koristaa sek� tutun n�k�inen harmaa norsu ett� v�h�n erikoisempi vihre� pitk�k�rs�, ja k�sinkirjoitetusta, henkil�kohtaisesti puhuttelevasta saatteesta. Kirjeest� selvi��, ett� Wished I Was A Giant (liek� nimi lainattu Guided By Voicesilta?) on yhdenmiehen projekti, jonka ensimm�isen demon biisit on nauhoitettu kev��n puolella kuluvaa vuotta. Saatteen mukaan projektin tulevaisuudesta ei ole varmuutta, mutta ainakin k�sill� olevien viiden biisin perusteella toivoo, ettei t�m� ollut t�ss�.

N�pp�ilen soiva materiaali on ennen kaikkea m��ritelt�v� folkiksi, jonka p��osissa ovat akustinen kitara ja Timo Hakkaraisen laulu. Yksinkertaisuudesta nousevat kappaleet ovat melkein enemm�n aihioita tai hahmotelmia kuin varsinaisia lauluja � tuokiokuvia, hetken ikuistamista. Ajoittain taustalla kuuluu perkussioita ja s�hk�kitaran h�ly��ni�, mutta ne tuntuvat olevan osa sovituksia. Huomion vie Hakkaraisen pid�ttyv�inen laulu, jonka henk�ily kuulostaa ikuistamisohjeita kuiskivalta P-K Ker�selt�. Kokonaisuuden v�h�eleisyys on niin vangitsevaa, ett� kun Days Of The Alpinessa yht�kki� soi s�hk�kitara, tuntuu se jalkapohjissa asti. Wished I Was A Giantin ensimm�isen demon viisi biisi� vangitsevat monesta eri syyst�. Ennen kaikkea demo on lupaus tulevasta. Pankaa nimi mieleen.

Jani Ekblom