Luxury Toys pyrkii aina parhaaseen orgasmiin!

Poprockin laajasta ja muodottomasta aitauksesta ponnistava yhtye tekee pesäeroa itsensä vakavasti ottaviin yhtyeisiin.

Luxury Toys kertoo soittavansa hyväntuulista poprockia, mutta avainsanoiksi yhtyeen viiden biisin EP:ltä nousee vahvemmin rock ja groove. Poprock on toki laaja ja muodoton aitaus, mutta rockin ja miksei rollinkin alleviivaaminen kuvaa touhua paremmin. Hyväntuulisuus pitää kutinsa ja tekee viisikon soitosta letkeää ja vaivatonta, vaikka se pääosin rullaakin rokkihaarassa.

Mitä olette mieltä tällaisesta tiivistyksestä, yhtyeen laulaja Lester, kitaristi Tom ja basisti Samppa?

Tom: Tiivistys kieltämättä kuvastaa musiikkiamme paremmin kuin poprock. Tarkoituksena oli määritelmällä ottaa pesäeroa itsensä liian vakavasti ottaviin rockbändeihin. Kyllä me tietysti musiikin otamme vakavasti, mutta emme itseämme.

Samppa: Näinhän se menee. Rokkia tässä kuitenkin veivataan, vaikka vaikutteita ollaan haettukin eri tyylilajeista aina kantrista raskaaseen heviin. Nykyään touhuun on kuitenkin tullut myös nyansseja lähinnä brittein saarilta peräisin olevasta poprockista, tästä esimerkkinä Purple Lips.

Millaisille esikuville yhtyeenne sitten kumartaa ja miksi juuri näille?

Lester: Yksimielisiä esikuvia yhtyeelle on vaikea nimetä, sillä itselleni ainakin tuottaa suunnattomia vaikeuksia istua soittajien autoissa ja kuunnella sitä sontaa, mitä he kutsuvat mielimusiikikseen. Kaikki siis palvovat eri epäjumalia eri genreistä, mutta jos joitain nimiä pitäisi heitellä ilmoille, niin ehkä Beatles, Rollarit ja Danny. Tarviiko sitä ihminen muuta?

Tom: Varsinaisia esikuvia yhtyeelle tuskin on, ainakaan yhteisiä. Kaikki tykkäävät bluessista ja siihen se taitaakin sitten jäädä. The Replacements tulee kyllä ajoittain mieleen, mutta ei musikaalisesti.

Luxury Toysin sovituksista löytyy peruskitaroiden ja lyömien ohella kapakkipianoa ja puhaltimia, mikä lisää keitoksen sielukkuutta noin tuhannella. Oliko biisejä luotaessa alusta alkaen selvää että rikasta sovitusinstrumentaatiota käytetään?

Tom: Biisejä tehtäessä sovitusintrumentaatiot olivat suurimmaksi osaksi ainakin ajatuksellisella tasolla valmiina (ts. tyyliin: "Tähän tulee saksofonisoolo".) Osa syntyi vasta studiossa iki ihanan Jyrki "Jykä" Aholan toimesta.

Palataan hetkeksi juurille - Missä, milloin, miten ja miksi Luxury Toys syntyi?

Samppa: Se oli ihan vuoden 2007 loppua kun Lester lähestyi minua tekstiviestitse ja kyseli halukkuutta liittyä bändiin. Edellisistä räimerock-bändeistä poiketen kyseessä oli kuulemma ihan uudenlainen proggis: maalailevaa pop-musiikkia, psykedeliaa, pianoa, puhaltimia ja naislaulua. Ekoissa treeneissä totuus löikin sitten vasten kasvoja, edessä olikin neljä toinen toistaan rumempaa äijää kitaralaukkuineen eikä mistään alkuun suunnitellusta ollut enää tietoakaan.

- Noh, siellä sitten skulattiin Holy Diveria ja Smells Like Teen Spirittia repeatilla ja ripattiin ensimmäiset "omat" biisit miltein suoraan joltain Black Sabbathilta tai Chuck Berryltä. Eteenpäin on näistä ajoista onneksi menty noin valovuoden verran, bändin sisäiset kemiat toimii ja mystery train jatkaa kulkuaan.

Lester: Tää ei ikinä oo ollu mikään band of brothers. Me ei juuri keskenämme viihdytä, mitä nyt kaupan kassalla joskus moikataan. Mutta vaikka tästä bändistä löytyy sadistisia mulkkuja, egomaanikoita draamapellejä ja laiskoja vätyksiä, niin fakta on kuitenkin se, ettei mun maailmassani vielä oo ollu viittä jäbää, jonka kanssa mieluummin haluis soittaa rokkia. Musa klikkaa ja taika tapahtuu: silloin Luxury Toys kuulostaa Luxury Toysilta eikä oheispaskalla oo väliä.

Mistä lähdettiin ja mihin ollaan päädytty? Ja mihin tähdätään? Soundillisesti ja statuksen puolesta?

Samppa: Nollistahan sitä hyvin pitkälti tosiaan lähdettiin ja mihin on päädytty? Kaksi EP:tä ollaan nauhoitettu, keikkaa on riittänyt, musa on soinut pariin otteeseen radioaalloilla ja kivaakin on siinä sivussa ollut. Kuten äitikin taannoin tokaisi "älä jätä päivätyötäsi", eli soitellaan ja katsotaan mihin asti rahkeet riittävät.

Lester: Bänditouhujen aloittaminen vastaa masturboimisen aloittamista kiimaisena teinikollina. Sitä roiskii menemään kuin konekiväärillä ja kelaa mielessään, että "tän on pakko olla siistein juttu ikinä", mutta sitten kun muutama vuosi on hierottu, niin jo löytyy runkkailustakin Blues. Eli tietää, mistä puristaa ja miten, jotta saa ne ydinmehut ulos. L-Toys pyrkii aina parhaaseen orgasmiin.

Millainen prosessi tuore EP They Come In Feathers oli? Luomisen kannalta, kemiallisesti ja tekniseltä toteutukselta?

Lester: Alussa oli meikämanne ja kunnian arvoisa dosentti Tom Hilding Wirtanen akustiset kädessä pallottelemassa riffejä, koukkuja, breikkejä sekä rakenteita. Sitten syntyi paperille laihaluinen runko, jonka ympärille ladottiin lihaa treenikämpällä koko viisikon voimin. Sitten uskoteltiin itsellemme, että veisut on hyviä ja paineltiin studiolle. Siellä tökittiin äänittäjää afrikkalaisella voodoosauvalla ja riideltiin siitä kenen osuudet kuuluisivat kovimmalla.

Tom: Helpompi kuin koskaan ennen. Biisit ja sovitukset syntyivät noin puolen vuoden aikana suht helposti. Äänitimme pohjat tällä kertaa livenä ja tämä äänitystapa tuntui sopivan meille paremmin kuin klikin kanssa rynkyttäminen. Kemistinä en kommentoi kemiaa työajan ulkopuolella.

Millaisia asioita haluatte musiikillanne kuulijalle välittää?

Lester: Toivomme, että biisit antaisivat kuulijalle positiivista energiaa ja hyviä fiiliksiä. Jos viikonloppuna on tullut poliisikoulusta pudonneelta greasemonkeylta pataan, eikä se maailman upein tyttökään ole hellyyttä suonut, niin jos nyt edes L-Toys levy veisi hetkeksi parempaan paikkaan.

Samppa: Hyviä fiiliksiä, maailmanparantaminen saa edelleen jäädä Bonolle.

Millaisia tavoitteita teillä on EP:n tiimoilta ja ylipäätään?

Tom: Jonkin ajan tavoite on ainakin keikkailla enemmän Lahden ulkopuolella.

Samppa: Olemme myös lähettäneet EP:tä muutamalle musiikkimedialle ja levy-yhtiölle, joilta tietenkin odotamme tämän kaltaista positiivista vastaanottoa.

Lester: Tän EP:n jälkeen yhtyeen tavoitteena on ostaa Puuhamaa ja nauhoittaa sen Alatalon renkutuksen tilalle uusi uljas tunnari.

Kuinka paljon keikkaa yhtye on tehnyt ja millaisia ilmeitä lavan äärellä on näkynyt?

Samppa: Yhtye on vielä lyhyehkön uransa aikana heittänyt noin parikymmentä keikkaa. Lavalta on voinut bongata niin vittuuntunutta tuoppiin tuijottelijaa kuin transsin omaisessa tilassa tanssahtelevaa rock-musiikin ystävää. Yleisesti ottaen vastaanotto on kuitenkin aina ollut hyvin positiivinen ja keikkapaikkojen ovet ovat pysyneet auki. Luxury Toys onkin syvimmältä olemukseltaan live-bändi like no other.

Mitkä ovat Luxury Toysin perimmäiset teesit?

Samppa: EP:n avausraita White Boys Can´t Play Rock n´ Roll vastaa tähän aika tyhjentävästi.

Tom: Biisinteossa ainakin "Dare to suck".

Lester: Tympii koluta näitä pienten piirien skenebaareja ja nähdä aina se sama keikka ainoastaan eri nimisten bändien vetämänä. Rock N' Roll ei oo koskaan ollut niin tylsää ja kuollutta kuin 2000-luvulla ja tätä musiikkimaailman perskarvaa tässä yritetään kovasti kyntää pois alta, jotta se tärkein ei unohtuisi. Eli, että hyvä musiikki ja upea live voivat joskus olla parasta elämässä!

Haastattelu: Ilkka Valpasvuo, kuvamateriaali: Ville Kujala / myspace.com/luxurytoys