On Volcano ja Ultramariini

Hiljaiseloa viettäneen hämeenlinnalaislähtöisen yhtyeen fanit saivat kuulla runsaasti vanhaa materiaalia.

Hyvää kannattaa odottaa. Mm. laulaja-kitaristinsa Matti Johannes Koivun yltiöaktiivisesta soolourasta johtuen hämeenlinnalähtöinen kuulaan kitarapopin kotimainen mestarisyhtye Ultramariini on viettänyt hiljaiseloa pitkään. Edellisestä levystä ehti kulua kaikkiaan viisi ja puoli vuotta mutta fanit ovat tallella. Tämä oli aistittavissa Tampereen Yo-talolla, joka arki-illasta huolimatta oli mukavan täyteläinen. Vaikka Mariinin viisikko tavallaan seuraa luontevasti alta eteläisen Suomen syystaivaan starttaavalla Ytimellään kakkoslevyn Kevään ja kesän tähtikuvioiden vuodenajan vaihtelua, on yhtye kolmoslevyllään onnistunut tiivistämään otettaan. Illan kynnyskysymys olikin miten ytimekkyys kuuluisi livenä?

Yo-talon akustiikka tuntuisi olevan teknisesti haastava. Siksi Mariinin kosketinmaalailuiden lisäksi kitarakaiuilla ja -efekteillä koristeltu kaartelu mourusi alapäästään välillä häiritsevän tunkkaisesti eikä haikean kauniin ja toiveikkaan maalauksen korkeimmat osaset tahtoneet kohdata soundin toista päätä kauhean sulavasti. Muuten yhtyeen soundi toimi hyvin, vaikkei rytminsä puolesta mikään kaikkein svengaavin tai mielikuvitusrikkain olekaan. Tietty pelkisteisyys toki kuuluu jo paketin valittuun linjaan. Mielikuvituspuolen ja värityskynän käytön hoitavat kuitenkin Ville Aallon kitara ja Tuomas Ilmavirran kosketinarsenaali. Vastauksena edellisen kappaleen kysymykseen, ihan ytimeen ei vielä päästy.

Biisivalinnallisesti jäi myös hieman kysymyksiä. Ydin on selkeästi yhtyeen rikkain ja ehkäpä myös kaikkiaan koukuttavin albumi. Silti ehkä pitkän tauon jäljiltäkin yhtye tuntui luottavan vielä vahvasti vanhempaan materiaaliin, aina Somaa ja Elohopeaa myöten. Keskimmäinen lapsi jätettiin pienimpään rooliin vaikka esimerkiksi Ikuisesti puolusti paikkaansa hyvin. Uuden levyn kappaleista kaikessa rauhassa käyntiin hengitetty ja pikkuhiljaa kasvatettu Alfa iski ehkä parhaiten, mutta hiukan laihasti uutukaisen parhauksia hyödynnettiin. Jotenkin tuntui että Ultramariini pystyy vielä paljon tätäkin vahvempaan esitykseen, vaikka hyvä paketti oli tämäkin.

Jostain indiepopin, shoegazingin ja post rockin muodostaman kolmion keskeltä ammentava tamperelainen On Volcano oli hyvä valinta Mariinia lämmittelemään. Johtuen ehkäpä uuden rumpalin ja vierailevana kitaristina kuullun Nekalan Santanan Sami Nissisen sisäänajamisesta, tuntui että Volcanon viisikko ei tahtonut saada kiehtovasta kaavastaan oikein kunnollista käynnistystä aikaan kuin muutamissa kohdin. Dynaaminen ja potkivasti svengaava Acceleration of Heartbeat pääsi kunnon hurmokseen mutta muuten jäätiin vähän liikaa junnaamaan paikalleen. Kynttiläasetelmilla valaistu ja Minna Sihvosen kantavalla laululla kuorrutettu On Volcano oli Yo-talolla hiukan turhan hermostunut, vaikka soundin puolesta lupauksia tarjoillaan paljon. Ehkä joissain kohdin yksinkertaisempi ote toisi toimintaan toisaalta koukukkaampaa punaista lankaa?

Teksti ja kuvat: Ilkka Valpasvuo