Grillin Willie & The Vegetarians - rytmistä syöksyilyä, heittäytymistä ja svengiä. Ja Sielua.

Ville Pirisen ja Pauli Kallion ensimmäinen musiikin parissa operoiva yhteistyö on kunnianhimoinen päiväuni.

Ornette Birks Makkonen on kaupungin (ehkä koko maailman) coolein fiktiivinen deejii-sankari, joka tukiryhmineen seikkailee enempi vähempi musiikkimaailman pyörteissä. Siksipä kyseistä sarjakuvaa on nähty vuosien mittaan useimmissa kotimaan keskeisimmissä musiikkilehdissä. Makkonen on suomalaisen sarjakuvan yhden ahkerimmista kirjoittajista Pauli Kallion ja maailman mukavimman piirrostaiteilijan Ville Pirisen hengentuotos ja sitä alettiin julkaista Rumbassa jo vuonna 1993. Samaan aikaan kun Kallio on käsikirjoittanut toinen toistaan hienompia teoksia, on Pirinen myös rokannut moninaisissa bändeissä. Mutta vasta 17 vuoden yhteistyön jälkeen kaksikko laajensi yhteistyönsä myös musiikin pariin. Syntyi orkesteri nimeltään Grillin Willie & The Vegetarians .

Jo yhtyeen nimi nostaa mielikuvia Makkos-sarjakuvaan. Vuosien saatossa siellä ovat seikkailleet mm. Willie Nelson & Puolinelsonit sekä Elvis -salanimensä turvin paluukiertueella kasvissyöjäfirman sponsoroiman Elvis Parsley & The Vegetanaires -bändin kanssa. Nelsonin Villellä ei kuitenkaan sen suurempaa tekemistä ole tuoreen suomalaisyhtyeen kanssa, eivätkä tekijät tunnusta myöskään Elviksen paluukiertueen bändiä nimilähteeksi. Vaikka tekstimaailma on Grillivilleissä Kallion käsialaa, tuli nimi sittenkin Pirisen aivoituksista. Tämä ja paljon muuta selvisi juttutuokiosta Tampereen Telakalla, jossa Desibelisedän kanssa samaan pöytään istuivat sarjakuvaherrojen ohella yhtyeen kitaristi Jukka Salminen ja lyömäsoitintaiteilija Simo Laihonen.

Päiväunesta totta

Pauli Kalliolla oli päiväuni yhtyeestä jossa soittaisivat The Meters ja James Brownin huippuvuosien torvisektio. Laulajina vaatimattomasti Al Green ja Erykah Badu, sanoittajana maestro Kallio itse. Vaikka lopputulos ei ihan näin kunnianhimoinen olekaan, on freak jazz-yhtye Black Motorin kolmikko Simo Laihonen (lyömät ja huilu), Ville Rauhala (basso) ja Sami Sippola (urku ja foni) aika kova kotimainen vaihtoehto yhtyeen pohjalle. Laihonen tiivistää motivaationsa osuvasti lauseella: ”Jumalauta kun on mukava soittaa rockia bändissä!” Salminen tiivistää että Vegetariansissa freejazz-osuudet ovat normia vastaan kierosti ainoita musiikillisia juttuja joita on sovittu ja pohdittu että tähän sitten semmoinen soolo. Muuten annetaan musiikin viedä. Viimeisimmillä keikoilla on muutamassa kappaleessa löydetty yhtäkkiä ska-rytmiin! Improvisaatiojutut siis liikkuvat muualla kuin siellä jatsissa.

Vegetariansin juttu onkin musiikillisesti yhdistää Laihonen-Rauhala-Sippola-ketjun jazz-näkemys Pirisen tärisevään rokettikitarointiin ja aina ulvahduksiin ja mölinään asti yltävään töksähtelevään lauluun sekä Jukka Salmisen junnaavaan kitaraan. Etenkin Pirisen kohdalla Kallion sanoitukset taipuvat ymmärrettävän luontevasti, kyllähän melkein parinkymmenen vuoden yhteistyöllä varmasti tunnetaan toisen kemiat. Tähän kun vielä lisätään Sweet Jeena Ranckenin soul-ääni ja laulujen taidokas toistensa täydentäminen, niin paketti alkaa olla melkoisen herkullinen. Parasta mitä rahalle ei saa! Lopputuloksena on jo tähän mennessä hieno Celsius & Fahrenheit pitkäsoitto sekä useampia hurmioituneita keikkoja. Mutta miksi tämä yhtye täytyi lopulta saattaa lihaksi asti? Mikä lopulta naksautti haaveesta totta?

Kallion mukaan haaveena oli äänittää levy, jossa tällaiset ideat toteutuisivat. Alkuperäinen visio oli paljon akustisempi ja bluesimpi. Mutta Pirisen mukaan heti ensimmäisissä yhteisissä soitoissa kävi selväksi että tästähän tulisi erinomainen bändi ja kappaleet saivat melkein heti jo ihan uudenlaista patinaa alkuperäisen idean päälle. Ei tullut liivejä vaan tuli puku, tiivistää Kallio. Salminen pohtii että nimi ja teema bändille oli jo olemassa ennen kuin yhtye oli kasassa – hänet ainakin houkuteltiin mukaan nimenomaan tämännimiseen bändiin ja tällaisella idealla. Pirinen tiivistää asian että Paulilla oli sanat, joihin hän tapaili jotain riffejä. Sitten kasattiin porukka, luotiin ilmettä muutamilla sessioilla ja sitten oltiinkin jo studiossa.

Klassiseen kysymykseen millaisia asioita tällä yhtyeellä tavoitellaan on olemassa helppo vastaus eli että varsinaisia tavoitteita ei ole. Tottakai Kalliolla oli tavoite saada sanoituksiaan musiikkiin ja – kuten edellä todettiin – äänittää levy. Ja tietenkin tavoitellaan hyvää musaa ja fiilistä sekä taiteellisia riemuvoittoja. Salminen tiivistää että se tilanteessa oleminen on jo tarpeeksi. Ja jokaisella mukana olevalla soittajalla on jo sen verran paljon kokemusta että tällainen erilainen yhteinen visio ja sen kanssa eteenpäin seikkaileminen on tavoite sinällään. Pirinen lainaa Lehtisalon Jussia, joka suosittelee kaikille muusikoille ikääntymistä. Kokeneempana on ehtinyt jo tehdä kaikenlaista, Pirinen pohtii, ja että noin 29-vuotiaana hän itse pääsi yli omasta tyylitajustaan ja sen jälkeen pystynyt laajentamaan sisältöään. Asioiden merkitysarvot muuttuvat vuosien saatossa. Vaikka genrerajojen puitteissa tehdään tottakai loistavaa musiikkia myös, on niistä irti ravistautuminen vähintään virkistävää.

Ja sitten studioon ja keikoille

Tutkimusmatka on kuitenkin vasta alussa. Sellaisia asioita mitä ei musiikillisesti suostuta tekemään on varmasti paljonkin, mutta vaikka visio ja idea bändistä on alun perin Kallion, saa bändi aika itsenäisesti viedä juttua eteenpäin. Pirisen levyn saatekirjeessä tarjoilemat soittamisen riemu, spontaani kohkaus, intensiivinen keskittyneisyys ja improvisoitu sovitusideointi ovat myös nauhoitustoimintaa avaavia sanavalintoja. Varsinaista pilliinpuhaltajaa ei ollut, ja – kuten Laihonen tiivistää – kukaan ei ollut käsitteellistämässä asiaa heti kärkeen. Tottakai Kalliolla oli oma visionsa mutta varsinaisia kiistoja ei juurikaan syntynyt vaikka osa biiseistä vietiin melko lailla uusiin sfääreihin. Vaikka bändin nimi on Grillin Willie & The Vegetarians, ei Ville ole bändissä keulilla ja samalla kaikesta vastuussa, vaan kaikki ovat tasaisesti esillä. Keikoilla bändi on lähtenyt soveltamaan aina fiiliksen mukaan ja vaikka erilaisia suuntaviivoja on pohdittu, ei vaikkapa akustista blues-keikkaa ole vielä toteutettu. Salmisen mukaan tässä bändissä biisi ei ole koskaan lopullisen valmis, vaan esimerkiksi levytetyt kappaleet ovat jo nyt muuttaneet muotoaan livenä aina tilanteen mukaan. Mikä tottakai tarkoittaa sitä että keikoilla bändin ei luulisi toistavan itseään liikaa. Laihonen pohtii että biiseihin osattiin jättää sen verran mukavasti tilaa, ilmaa ja aukkoja että sinne oli studiossakin helppo rakentaa. Jeena taas ei ollut studiossa mukana vaan on omat osuutensa liimannut keitokseen jälkeenpäin. Keikoilla on kuultu välillä Jeenaa, välillä on soitettu ilman naisääntä ja osalla keikoista on mukana ollut mainio Noora Porola, joka jatkossa tulee kuulumaan Vegetariansissa.

Primitiivinen rock, vapaa jazz, nilkuttava rytmiblues, soulahtava funkkaus, psykedeelinen junnaus, äkäinen rockabilly, kirkuva punkjytä ja lempeä reggae löytyvät paketista kaikki, kuten Pirinen saatteessa osuvasti asian ilmaisee. Siksipä Vegetariansin lokeroimisyritykset ovatkin aika turhia, vaikka musiikin kuvailemiseen se välillä olisikin ihan tarpeellista. Svengi on joka tapauksessa pääasia. Vielä kun keikoilla spontaanisti syöksyillään rytmiikasta toiseen ja kolmanteen niin sellainen kokonaisvaltainen tärinähypnoosi saattaa kouraista aika puun takaa mukaansa. Tavallaan sekä psykedeelisen mutta svengaavan junnauksen ansiosta että Pirisen laulun löytäessä sisäisen Mika Rättönsä eli karatessa ulvahduksiin, mörinään ja toismaailmallisiin äänteisiin, nousee bändistä hetkittäin mieleen jopa jonkinlainen soul-maailman Circle. Tosin Ville kertoo tämän puolen kumartavan enemmän Mayhemin Attila Chisarin ja Boredomsin noisekiljukaulan Yamantaka Eyen suuntaan. Mutta se on vain yksi taso – kuten sanottua, myös reggaekomppia, billyä, funkkia ja psy-bluesia löytyy. Onko teille tultu paljon tarjoamaan palautteena samaa mitä itse koen – tyydyttyneisyyttä mutta samalla hämmentyneisyyttä?

Kallion mukaan ainakin semmoista myönteistä hämmentyneisyyttä on näkynyt. On toki myös sellaisia ihmisiä, jotka eivät pidä ”linjattomuudesta” tai siitä että ei kuljetakaan ihan perinteisimpiä latuja pitkin. Sekä allekirjoittaneen toimittajan että haastateltavien mielestä levy ON linjakas ja seuraavallakin levyllä tulee olemaan ihan tunnistettava soundi. Kallion mukaan useammat ihmiset ovat tuoneet kuitenkin positiivista palautetta. Eikä jengi ole äänestänyt jaloillaan vaan mielenkiinto on säilynyt. Salminen pohtii että avainasioita yhtyeen junnauksessa on lämpö – mihinkään nihilismiin ei lähdetä. Vaikka kaikkea ei tajuaisikaan, on musiikin mukana kuitenkin aika helppo soljua eteenpäin.

Pirisen mielestä kaikki bändit tuntuvat itselle hyvältä juurikin jos siellä edelleen nousee asioita joita voi ihmetellä. Tässä bändissä homma vain harvemmin menee munilleen vaikka soiton ydin olisi hajoamassa käsiin – sen verran taitavia soittajia on kasassa että ainakin paluu on aina mahdollinen. Jos vaikka käy niin kuin viimeisimmällä Doriksen keikalla että Pirisen kitarahihna napsahtaa poikki juuri kun pitäisi alkaa rokkaamaan, niin meininki jatkuu silti. Yllätykset pystytään kuittaamaan ja nollaamaan. Tätä kyseistä episodia ei rumpali Laihonen esimerkiksi ollut huomannut keikalla lainkaan. Jokainen keskittyy omaan soittamiseen täydentäen samalla yhteistä keitosta. Ja Simoltakin tippui nauhoituksissa kapula kesken biisin, mikä myös kuuluu valmiissa kappaleessa jos tarpeeksi tarkkaan kuuntelee.

Ja lopuksi vielä pari sanaa sanoituksista

Kuinka paljon Vegetariansin sanoituksissa on suhteessa syvällisempää sanomaa ja whappaapalupadepappeebumia? Itse kuulun enemmän siihen koulukuntaan, jolle sanat ovat etenkin vierailla kielillä vain äänteitä jotka joko sopivat tai eivät sovi musiikin kokonaispakettiin. Kallio ei musiikkia kuunnellessaan juurikaan kuuntele sanoituksia. Mitään varsinaista temaattista pyrkimystä mihinkään ei ole, jostain yhdestä hyvästä lauseesta on lähdetty rakentamaan. Samassa kappaleessa saattaa olla ihan tarinallinen kokonaisuus mutta myös pelkkää hölötystä. Pirinen tahtoo kehua Paulin sanoituksia, koska hänen mielestään sanoitukset kyllä ammentavat rock- ja bluesperinteestä, mutta jokaisesta kappaleesta löytyy myös pointti. Tarpeeksi tyhmiä ollakseen rock-sanoituksia mutta samalla salaa viisaita.

Jos avainsanoiksi tarjoaa rytmistä syöksyilyä, heittäytymistä ja svengiä, niin ollaanko asian ytimessä? Koska porukassa ei ole yhtään nihilistiä, on meininkiä leimaava positiivinen latinki kaikessa kuuluva elementti. Perisuomalaista angsteilua ei tässä bändissä harrasteta. Mikä ei onneksi tarkoita mitään väkisinväännettyä positiivisuutta, vaan vain letkeää ja leppoisaa. Grillin Willie & The Vegetariansin kohdalla ei kannata puhua rock-bändistä vaan ennemminkin rock´n´ROLL-bändistä. Ja sitä Sielua isolla S:llä ei pidä unohtaa.

Teksti ja livekuvat: Ilkka Valpasvuo, Villen promokuva: Jukka Salminen