Flow 2010 – keskiviikko

Flow:n avajaiskonsertti keskiviikkona tarjosi kuulijoilleen matkan elektronisen musiikin lähimenneisyyteen, nykyiseen tilaan sekä mahdolliseen tulevaisuuteen. Tulevaisuuden lupauksen viittaa istetutettiin Helsinkiläisen Kap Kapin niskoille, joka soitteli kotikulmillaan Suvilahdessa. Itse levyllä kyseinen bändi kuulostaa kokeellista, haahuilevalta ja ajoittain koukuttavaltakin, mutta livenä siihen ei oikein saanut mitään otetta. Suurin ongelma tuntui olevan, että ryhmän jäsenillä ei ollut lavalla juuri mitään kontaktia toisiinsa tai yleisöönsä. Kap Kap ei myöskään osannut käyttää isoa lavaa hyödykseen, joka ei tietysti näin nuorelle bändille ole helppo tehtävä. Eksyneen ja anteeksi pyytelevän näköinen kokoonpano puuhaili vajaan puoli tuntia lavalla ja kuulijalle ei oikein jäänyt mitään käteen.

Illan toinen esiintyjä LCD Soundsystem ylitti sen sijaan odotukset ja kyseessä olikin yksi Flow:n parhaimmista keikoista. Heti ensimmäisen Us V Them –kappaleen aikana rytmi vei mukanaan ja ei päästänyt irti ennen kuin bändi marssi lavalta pois. Parhaimpia biisejä ei jätetty viimeiseksi vaan heti toisena biisinä kuultu Drunk Girls pisti tanssijalan liikkeelle. Daft Punk Is Playing At My House hyökkäsi myös takavasemmalta ja bändin versiointi yllätti positiivisesti.

James Murphyn alleviivaavan konstailemattoman ja maanläheisen olemuksen kiinnostavuus itse live-tilanteessa mietitytti etukäteen, mutta huoli oli täysin turha. Vaikka herra oli vähän kipeä, aurinko paistoi suoraan silmiin, olemus oli ainakin näennäisesti vähemmän houliteltu kuin suuremalla osalla yleisöä, juuri heränneenä näköinen setä otti lavan heti haltuunsa ja veti keikan alusta loppuun rautaisella ammattitaidolla.

Näinkin elektronisen yhtyeen olleessa kyseessä oli piristävää nähdä taustaryhmän soittavan niin sanotuilla oikeilla soittimilla ja näinkin erinomaisesti. Parhaimmillaan kolmien rumpujen nakuttelu ja basso pitivät niin tiukkaa komentoa yllä, että näinkin rytmitajuton ihminen oli talutusnuorassa. Muita keikan huippukohtia olivat Tribulations ja setin päättänyt Yeah. Kaiken kaikkiaan hyvin orgaanista ja punk-asennettakin Movementin aikana tarjoillutta bändiä olisi kuunnellut toisen mokoman lisääkin.

Suurin osa yleisöstä ei kuitenkaan tullut näitä jenkkejä katsomaan vaan illan selkeä pääesiintyjä oli 90-luvulla suosionsa huipulla jyskännyt The Chemical Brothers. Ja epäilemättä on yhtye jotain oikein tehnyt, jos yleisössä parveilee kaikkea punkkarista hevariin ja Alangon veljeksistä JS16:sta. Vaikka veikkaan, että yleisöön olisi uponnut paremmin vanhempi materiaali, big beat –kaksikko soitti rohkeasti 2000-luvun tuotantoaan ja kieltämättä keikan startannut Galvanize kuulosti komealta. Uudemman materiaalin lisäksi manchesteriläiset luottivat lavalle pystytettyjen, kieltämättä aikamoisten tornien, tenhoon sekä Corolla-miesten pyhimpään sakramenttiin eli ihan vaan puhtaaseen kehoa ravistelevien bassojen ja volyymin voimaan. Viimeistään kuitenkin Believen aikana lyriikoiden huutaessa minulle I need you to believe in something, sekä visuaalisen ilotulituksen läiskiessä sarveiskalvoani ja bassojen moukaroidessa kyllästynyttä kehoani totesin haluavani vain pois. En pitänyt viisi vuotta sitten kemikaaliveijareiden keikasta juurikaan ja näin siinä sitten taas kävi. Tämä ei kuitenkaan varsinaisesti lannistanut, sillä LCD Soundsystemin keikkaa muistelee vielä lämmöllä pakkasten puriessa ja Flow-viikonloppu oli vielä edessä.

Siirry tästä Flow´n perjantain pariin.

Teksti: Kari Koivistoinen
Kuvat: Flow Festival / Jussi Hellsten (LCD Soundsystem, The Chemical Brothersin pieni kuva), Vilhelm Sjöström (The Chemical Brothers)