Janne Masalin, Ville Ahonen ja Tuomas Skopa

Kolmen laajemmista kokoonpanoista enemmän tai vähemmän tunnetun miehen yhteiskeikka pubin nurkassa veti puoleensa kaiken kokoisia ja kaiken ikäisiä musiikin ystäviä. Itselleni ainoastaan Tuomas Skopan osalta ennestään tuttu kolmikko aloitti kymmenen pintaan musisointinsa ja valtaosa pubin väestä hiljeni ottamaan vastaan intiimin esityksen.

Tundramatiksin keulilta tutun Janne Masalinin soolotoiminnassa oli havaittavissa selkeitä jälkiä miehen pääyhtyeen tyylistä, mutta toisaalta Masalinin persoona on hyvinkin pitkälle tuotakin aktia määrittelevä tekijä. Pianon, haitarin ja kitaran värittämissä biiseissä oli balkanilaista katkua, mutta Eugene Hütz ja kumppanit eivät sentään mieleen tulleet. Miehen tulkinnasta, sanoitusten pilkesilmäisen melankolisesta arkirealismista ja hienosta kuontalostakin sen sijaan tuli mieleen Kauko Röyhkä - mitä nyt Masalin tuntuu huomattavasti lempeämmältä, hipimmältäkin lauluntekijältä, jonka tyylistä löytyy vertailukohtien lisäksi myös vähintäänkin riittämiin miestä itseään. Eli toisin sanoen kauttaaltaan kaunista ja puoleensavetävää, ajattoman yksinkertaista musiikkia.

Minä ja Ville Ahonen-kokoonpanolla piakkoin debytoiva herra Ahonen edusti Masalinia herkempää laulaja-lauluntekijäin perinnettä. Hiljainen ja kuulas kielten hivelöinti veisi keskittyneen kuulijan makuuhuoneen sängyn nurkalta helposti syvemmille astraalitasoille, mutta Artturissa miehen musiikista ei tuntunut kaikki teho irtoavan vaan jotain merkittävää hävisi pubin mölinän turhan valoisaan tunnelmaan. Ahosen biiseissä on kuitenkin kiehtovan unelias, mutta tarttuva pinta, joten mielenkiinnolla pitkäsoittoa - ja vielä rahtusen intiimimpää keikka - odotellaan!

Desibelissä jo paljonkin ruodittu Skopan sooloura on ollut kiintoisaa seurattavaa. Kilisevä ja koliseva pitkäsoitto taipui Telakalla miehen varsinaisen live-kokoonpanon käsissä melkoisen kokeelliseksi kitarakakofonian ja tarttuvien kertosäkeiden liitokseksi, mutta Artturissa lauluista kuoriutui yksinkertaisia, alastomuudessaan Masalinin ja Ahosen materiaalin oheen hyvin istuneita tulkintoja - toisaalta tulkittaviksikin oli otettu nimenomaan levyn rauhallisempi osasto eli Ilmoittaudu mukaan, Drankensteinin leijonat sekä tietenkin Samu Haberin haastattelu ja TV:stä tuttuja.

Samu Haberin haastattelun hämyilysoolo sai viihdyttäväksi kuorrutteekseen Ahosen sattumanvaraisesti kitaran kieliä raivolla paiskoneen käden - hykerryttävän tulkinnan päätteeksi Skopa kommentoi toverinsa toimia totaalisella pokerinaamalla tosi hyväksi. Varsinaisen setin päätteeksi kolmikko nousi vielä juhlavaan "yhteishuutoon" ja poistui - palatakseen pikaisesti encoren merkeissä. Esityksen lopulta päättäneen, pieneksi hitiksikin nousseen TV:stä tuttuja Skopa esitti itsekseen, Masalinin ja Ahosen huolehtiessa koreografiasta.

Kokonaisuudessaan kolmikon esitys oli hyvinkin puoleensavetävä, vaikka hivenen intiimimpi klubiympäristö olisi toki palvellut miekkosten musiikkia enemmän. Hienoa oli myös se, että soittajat eivät suinkaan nousseet lavalle yksi kerrallaan vaan tukivat kaiken aikaa toistensa kappaleita stemmoin, kitaroin sun muin keinoin. Tällä tavoin touhussa oli selkeää yhtenäisyyttä, ja punainen lanka johdatteli yleisön biisistä toiseen, mutta toisaalta lauluntekijän mukaan vaihteleva tuntuma piti annin myös monipuolisena. Usein keikan hyvyyttä määrittelee se, mitä siitä kokee saavansa irti, vaikka esillä oleva musiikki olisikin ainakin suurimmalta osaltaan tuntematonta - niin määritteli nytkin. Tämä trio on ilman muuta näkemisen arvoinen.

Teksti: Aleksi Leskinen, kuvat: Teemu Nordlund