25.09.2002
Klubi/Tampere
Nyt oli kyllä koko vuoden kovin keikka tähän mennessä ja se on meikäläisen keikkatahdilla paljon se! Tiesin ennakolta levyn perusteella ja hyvin monelta taholta leijuneiden, yhtyeen livekeikkoja varauksetta kehuvien huhujen perusteella, että Don Johnson Big Band ei tulisi tuottamaan pettymystä. Yllätys oli se, että tavallisena keskiviikkona yhtye veti Klubin ääriään myöten täyteen. Taisi joku muukin uskoa kuulemiaan huhuja.
Yhtyettä joutui odottelemaan noin arki-illaksi jopa veemäisen kauan, keikka alkoi vasta yhdentoista jälkeen. Jossain oli mainittu jotain kymmenestä ja yhdentoista aikaan ei vapaita istumapaikkojakaan löytynyt kuin korkeintaan syksyisen sateiselta terassilta päällekkäin pinottuna. Mutta odotus kannatti ja mikäs siinä ollessa, kun herrat deejiitkin osasivat kiitettävästi asiansa. Tuskastuneita ja väsähtäviä ilmeitä alkoi kyllä näkyä ajan juostessa, onneksi bändi saatiin lavalle ilman työläiskapinan alkamista.
Heti alkulämmittelyn jälkeen toisella kapulamiehellä Keijolla lihotettu viisimiehinen DJBB kutsui lavalle hemaisevan Emman, jonka anti mikrofonin äärellä oli kuin parasta rhythm and bluesia konsanaan. Father Metron alias Tommy Lindgrenin kiihkeä liike ja tiukka räpäytys täydentyivät loistavasti Emman kauniilla laululla, oli antoisaa seurata kahden loistavan mikrofonitaiteilijan toimivaa yhteispeliä lavalla. Loppubigband jäi luontevasti taustalle antaen tilaa Tommylle ja Emmalle, tosin välillä shown tahtipuikko luovutettiin miehistön loistaviin sooloihin. Punk Andersonin eli kotimaisittain Pekka Mikkosen vuorottelu saksofonilla ja huilulla on DJBB:n suurimpia vahvuuksia, miehen tulkinnat tuovat heleyttä ja juoksevuutta jo valmiiksi todella grooveen menoon. Rytmin tuovat gongoja sun muita lyömiä paukuttava Keijo sekä varsinainen monitoimimies, rummuista, bassosta ja kitarasta vastaava Camel Freedom alias Kari Saarilahti. Alfonso Johnson eli Johannes Laiho pitelee käsiensä ulottuvilla niin pianoa, syntikoita kuin muitakin tarpeellisia koneita. Bonusperkussionisti Keijo tosin innostui encoressa antamaan näytteen, ettei yhtye välttämättä edes koko koneosastoa tarvitsisi. Sellainen taidonnäyte suuscrathauksesta sun muiden instrumenttien imitoimisesta saatiin, että jopa The Rootsin isot miehet olisivat antaneet ison käden. Vau!
Doneilla on resepti! Emman ottaminen tukemaan Tommyn räpäytystä on tärkeä osa tuota reseptiä. Niinpä levyltä tuttu DJBB -osasto jäi vähemmälle ja uudet, Emman ja Tommyn vuoropuhelulle perustuvat kappaleet nousivat etualalle. Minun korvaani vain Disco San Francisco sekä Tampereen oman karvanaaman Karri Paleface Miettisen keralla kilpataisteluna vedetty Helsinki Cadenza olivat tuttua kamaa Support De Microphones -loistoalbumilta. Lisäksi Johnsonit tarjoilivat täydelle tuvalle oman versionsa hiphopin yhdestä suurimmista klassikoista, Sugarhill Gangin Rapper’s Delightista. Todella makoisaa!
Yleisö ei olisi millään halunnut päästää sankareitaan lavalta ja kiitettävästi kuusikko jaksoikin meitä viihdyttää. Ja yleisöä oli todella paljon, Tommykin lavalla ihmetteli ihmismeren laajuutta. Oli myös kiva nähdä Tampereen musiikin ystävien antavan jaloille liikkumiskäskyn, meno oli parasta A –luokkaa. Jos Johnsonien seuraava levytuotos sisältää vastaavaa kamaa, voin vakuuttaa listasijojakin irtoavan. Syytä ainakin olisi. Eli ei muuta kuin tulevaa materiaalia ja keikkoja odottelemaan.
Ilkka Valpasvuo
