05.08.2010
Doris / Tampere
Joskus sitä sattuu että osien summa todellakin yltää samalla tasalle tai jopa ylitse sen mitä osaset yksinään ja erikseen tarjoavat. Lauseen voi toki ajatella myös pohjalla olevien hienojen yhtyeiden vähättelynä, mutta tässä kohtaa ajatuksena on enemmän se, että melkoisen tuoreehko yhtye oikeasti hyödyntää heiltä itseltään jo muissa yhteyksissä kuultuja vahvuuksia tuoreella ja toimivalla tavalla ilman että kyseessä olisi itsensä toistaminen. Toisinaan monessa liemessä keitetyt muusikonrentut saavat ns. uusissa bändeissään oikeasti luotua jopa jotain aiemmista töistään poikkeavaa, mutta aika harvoin. Ollaan maneerien vankeja. Mutta kun tarpeeksi yhdistellään niin välillä osuu kohdalleen.
Tuskinpa Tampereen Doriksen hurmannutta Grillin Willie & The Vegetariansia voi täysin uniikiksi yksiköksi soundeiltaan syyttää taikka kehua, mutta aika herkullisesti yhtyeen jatsahtava pohjavirta kohtaa suobluesrockasoulbillyn psykedelian moninaisine mausteineen. Grilli-Willien eli Pirisen Villen rock-tärisevä lavapreesenssi on toisaalta melkoisen tuttu mm. Black Audion keikoilta, mutta nyt sympaattinen kulttuurin moniosaaja ei varastanut koko showta. Ja hyvä niin.
Voisin kuvitella että yhtyeen nimikin juontaa yhtyeen lyriikoiden takana olevan sarjakuvamestari Pauli Kallion portaille. Noin live-kuuntelussa ei kerrotuista tarinoista ihan hirveästi jäänyt mieleen, vallankin kun vokaalien ulostuominen kulki paikoittain aika kieroja polkuja. Tunnelmat sitä vastoin kävivät selväksi, mutta niissäkin oli sen verran paljon varianssia että asiaa pitää avata lisää soiton kautta.
Vegetaarien taustalla soi vahvasti freak jazz-mestarisyhtye Black Motor, jonka soittajien tähän isompaan yksikköön ammentama taitava ja tyylikäs svengi ulottui kepeästi hymyilevästä bossa novasta hersyvän reggaen kautta melkoiseen munakkaaseen grooveen. Sami Sippolan urku- ja fonityöskentely nousi monessa kohtaa vahvasti esiin, mutta se maukkain osuus on silti siellä pohjalla. Ville Rauhalan basso ja Simo Laihosen rummut saivat ihan ansiosta jumijamitella mahtavan keikan loppukliimaksin, sillä karavaani oli MAHTAVA! Vaikka tahti olisi ollut välillä kuinka kepeä, imi svengi jalkaa väkisin mukanaan. Jukka Salmisen ja Pirisen kitarointi kulki periaatteessa aika helpon rokkipotkun kautta, vaikka Salminen sinne efektiäkin taiteili sopivalla kädellä ja useammalla jalkapedaalilla.
Kuten sanottua, Pirisen Villen äänenkäyttö alkaa olla aika moninaisista yhteyksistä tuttua. Silti Doriksen torstaissa Ville löysi parhaimmillaan sisäisen Mika Rättönsä, sekä äänenkäytöllisesti kurottamalla karjahduksiin, ulvahduksiin ja vaikeammin määriteltäviin ääniin että fyysisesti rauhallisella zen-poseerauksella vastapainona yhtyeen groovejunnaukseen. Siitäkin huolimatta kantavan sielukkaalla laululla touhua rikastuttanut Noora Porola oli mitä mainioin lisä vokaaleihin. Parhaimmillaan kaksikko tuki toisiaan riemastuttavasti. Tätä lisää!
Grooverockjuna freejazz-ulottuvuudella voisi olla jonkinlainen haparoiva tiivistys GW&TV:sta, mutta ei se kertoisi loppujen lopuksi vielä juuri mitään. Mihins laitetaan bossa, reggae, Radiopuhelimien kaltainen tumma rockjunnaus, funk-munakkuus, eittämätön bluespotku, pehmeän himokas soul tai billy-hilipatihippa? Divorce Boogien ja Rock The Housen kohdalla viimeistään homma oli lanattu ja kädet pystyssä, mutta sitten vielä kahden biisin encore ja sellainen loppuhuipennus että heikompaa hirvitti. Huhhuh! Yksi kesän parhaita keikkoja, There Was Some Good Rockin´ Tonight!
Höpinät ja kuvat: Ilkka Valpasvuo
