Pori Jazz 2010, lauantai

Lauantai oli Pori Jazz 2010:en virallinen ”nuorisopäivä”, jonka kohdalla jätän suosiolla N.E.R.D. :in ja Massive Attackin arvioimisen enemmän tätä päivää eläville.

Mutta voihan juma kun saikin hyväntuulisen alun kirjuripäivä tämä! Lavan täytti suomi-hiphopin eliittikokoonpano, joka tott… tunnistaa nimen Jätkäjätkät. Takapotkuisaan soppaan oli sekoitettu huomattava määrä reggaeta, skata sekä Balkanin niemimaata. Ja suomen kieltä päälle semmoiseen tahtiin ja taitoon että oksat pois. Perfettionistina jäin harmittelemaan sitä, että missasin huomattavan määrän sanoista, ja sen myötä sanomasta: olisiko tämänkin kokoonpanon lyriikoiden selkeyttä pystynyt miksauksitse parantamaan? Tuskinpa pojat nyt ainakaan huonosti artikuloivat?!?

Maallikko puhuu, mutta antakaa siihen lupa, sillä kyllä hyvän hyväksi tunnistaa. En minä jaksa pähkiä sitä, moniko näistä jätkistä on käynyt Goalla tai Suomen ganjalainen. Sen sijaan haluan tukea tätä eläväistä ja valveutuneisuuteen taipuvaista musiikin sektoria kökköenglanniksi roolipelisanoitettuun metalliperseilyyn taantuneessa maassamme. Jostain Pääkkösistä ja Raptorista on tultu niin pitkälle, ettei noitakaan kahta kehtaisi edes mainita. Ne nuoren ikäpolven kekseliäät, rakasta kieltämme ilolla vääntävät junnuvainiot ja repehelismaat ovat hiphop-puolella. Halusitte tai ette. Ja kun mukana on vielä tinkimätöntä yhteiskuntakriittisyyttä hämmentämässä nykyistä vellihousumeininkiä, niin ei muuta kuin pointsit lökäpöksyille 6-0.

Punk-henkeä, härmää, eksotiikkaa, lavavierailijoina jänis, krokotiili, lohikäärme ja duunari. Hyväntuulinen ja hulvatoin, mutta silti tarvittavan rosoinen paketti avarakatseisille ihmisille. En minä edelleenkään osaa nimetä kokoonpanosta kuin Asan, jonka otteeseen olen jo takavuosina mieltynyt. Anteeksi. Mutta tämänkaltaisissa kokoonpanoissa on silti se jokin, jota suomalaisen laatumusiikin evoluutiossa tarvitaan. Maamme musiikkia toki kehittävät ikivalliaan räimivät sähkökitarat, mutta sitä edistävät näiden jätkäjätkien hanurit, pasuunat ja tiesmitkä.

Jazzini päätin pehmosoul-duoon Myron & E, joiden taustabändiksi oli valikoitunut kotimainen The Soul Investigators. Eikä varmasti sattumalta, sillä tuo kokoonpano onnistuu tehtävässään luoda kaikesta epäolennaisesta riisuttua funkia.

Kiusaus lähestyä tätä(kin) keikkaa ihonvärien ja stereotypioiden kautta on hyvin, hyvin suuri. Tyydyn kuitenkin vain toteamaan, että tällä kertaa valkoinen – ja vielä suomalainen – yhtye päihitti mustat solistit. En sano tätä kevyin perustein. Soul-investigaattoreilla on skandinaavipaskiaisille harvinainen taito olla sortumatta ns. paskahoususouliin/funkiin. Se syntyy, kun ensin on minuutin verran jotenkuten kyetty pitämään se oikea, pidättelevä funk-tempo, mutta sitten se karkaa vetelälle, liian nopealle hääbändi-rosvosektorille. Nyt pysyi koossa! Se on siis mahdollista. Tässä mielessä The Soul Investigators, kiveksinään urkuri Antti Määttänen, nouseekin itselleni merkittävimpien kotimaisten funk-kokoonpanojen joukkoon.

Itse asiassa olisin toivonut kuulla pelkästään sen keikan, ja vieläpä pienemmissä LP-teltta -kuvioissa. Ehkä tulevina vuosina järjestyy?

Vastaavasti Myron & E onnistuivat typistymään tiukan bändinsä edessä täysin eri planeetalta oleviksi huokailijoiksi, joiden suista ei tullut juuri lämmintä ilimaa kummempaa. Kyllä "pehmosoulissakin" olisi hyvä sentään jonkinlaista ääntä käyttää. Myös ääntensä laatu pani epäilemään kyseessä olevan minstrel-parivaljakon. Seurauksena oli valitettavan meriaamiaishenkistä makuuhuoneen remonttimusiikkia, jossa Sam & Davea tuli todella ikävä. Ei Myronin ja E:n olisi tietenkään tarvinnut ruveta karjuntabätleen, mutta heistä puuttui läsnäolevuus hyvin häkellyttävällä tavalla, se sama Jokin, jolla Tori Amos oli valloittanut sydämet, ja jota Sharon Jones oli yrittänyt tuoda aavistuksen väkinäisesti yliriehumalla esiin päivänä eilisenä.

Ei setti huono ollut, mutta sormeilua pidemmälle ei päästy missään vaiheessa.

Hienoja esiintyjiä, suurin osa oikeassa paikassa, melkein kaikki oikeaan aikaan. Hyvää oli hakusessa, mutta premiumia pukkasi. Sunnuntaisen Jeff Beckin (tai paremminkin hänen basistinsa Rhonda Smithin) missaaminen harmitti hieman, mutta kaikkeahan ei voi saa'a.

Tämän artikkelin tekoa avittivat Sarpin sammakkoleivos, Ojalan lihapiirakka, Reposaaren silakkalounas, Buccon lohipastrami ja ankka, Gallen härkä, Kuusamon muikut sekä Mufloni-olutgallona. Vain Wikholmin patongin ja La Brazan missasin tänä vuonna. Älkää haukkuko Poria ja Jazzeja ennen kuin olette kokeilleet noita kaikkia ulkomusiikillisuuksia, joiden ansiosta termi "Satakunnan Helmi" on ansaittu!

Takaisin perjantain tunnelmiin pääset tästä.

Teksti: Janne Kuusinen
Kuvat: Pori Jazzin kuvapankki