Naamat-festivaalin lauantai

Täytyy valittaen todeta että hiukan vajaaksi jäi Naamojen lauantai vuosimallia 2010. Aikatauluista ja iisisti vietetystä iltapäivästä johtuen peltofutiskisat, stand up-komiikkaosuus Seisomapaikkaklubi ja tarjolla olleet lyhytelokuvat jäivät näkemättä. Eniten silti harmitti että sisä-mongolialainen kurkkulaulua rockiin ja ties mihin yhdistelevä GangZi jäi väliin. Mutta ei voi mitään, joskus iltapäiväsauna ja halloumipiknik on vaan kovempi juttu.

Ilta tuli joka tapauksessa vahvasti vietettyä pääkallonpaikalla, jossa pikkuhiljaa sateeseen asti yltynyt kylmempi säätila esitteli vielä neljä aktia, joista ei hurmosta puuttunut niistäkään. Sahalahden rokkaavin pariskunta Anssi 8000 & Maria Stereo pistivät sen verran koukukkaasti ja sympaattisesti että voittivat yleisön puolelleen. Polkurumpu-kitara-urut kahdella laululla ja vaihtelevan värikkäällä lisäinstrumentaatiolla varustettuna horjuu mutta rokkaa. Yksinkertainen on kaunista ja rouhea särögaragerokitus ei vaadi kauhean monimutkaisia kaarteita rullatakseen. Hiukan oli lastenhoidossa aikaa viettäneellä kaksikolla jäänyt treenaus vähiin, sillä melkoisesta biisikavalkadista ei oltu sovitettu kahden soitettavaksi kuin justiinsa tymäkkä keikkasetti eikä tulevat biisit vielä ekalla hurmanneet yhtä vahvasti. Vaikkakin unilääke ZZ Pot irroitti kyllä naurut.

Marian mahtava laulu irtosi vasta ihan loppupuolella kunnon kaareen ja muutenkin soitto haki itseään koko keikan. Onneksi se ei tällä kaksikolla juuri stressiä aiheuta vaan oikeastaan kuuluu pakettiin. Hirtehinen välijutustelu kääntää suupielet aina ylöspäin. Ja saatiinhan Riotin aikana kokea koko festivaalin ainoa pitti, kun muutamat innokkaat asennoituivat biisin sanomaan juuri oikealla tavalla. Oikein hyvä aloitus iltaan.

Sitten jotain aivan muuta, sanoisivat Monty Pythonit. Helsinkiläinen elektropunk-yhtye Folke Westside pisti koko lauantain riehakkaimman esityksen liikkeelle, jossa nähtiin kaikkea mahdollista luovista soittimenvaihteluista yleisösurffaamiseen. Ehtipä yksi herroista jopa syömään yleisön seassa sillä aikaa kun muu bändi pisti tallaa pohjaan. Positiivisen puolelle menee ennen muuta yhtyeen show, jossa pistettiin sata lasissa ja melkoisen välittömästi. Vaikka ei siellä kaikkea kuittalua tunnuttu ihan huumorilla käsiteltävän…

Basisti Slerssi Pepperin keesipäinen raivo, koskettimen äärellä moshanneen Juho-Eric Auvisen nintendo-surffailu ja vaihtelevia perkussioita milloin missä päin piha-aluetta hoidelleen Aapo Nurmen ohella kaikkiaan kuusimiehiseksi kasvaneen yhtyeen ohjaksissa vaikuttivat rumpali Herbert Smith, efektimies Timo P.A. Mikkonen sekä vieläkin lisälyömävoimaa perkussioihin tuonut Kammottava Karsta K. Vaikka hiukan urpohko kohellus toimii nimenomaan livemuodossa ja etenkin Naamoilla, tuli meiningistä kuitenkin sellainen olo että levymuodossa biisimateriaali saattaa jäädä hiukan yksiuraiseksi. Mutta se täytyy sitten arvioida erikseen kunhan tuotosta joskus nenän alle ilmaantuu.

Riihilavan viereen oli lauantaiksi nostettu mukavan kokoinen valkokangas, joka illalla oli nimenomaan seuraavaa aktia varten. Koska tuli kolme iltaa aikaisemmin Tampereen Klubilla todistettua pietarilaisen rautalankasurf-trio Messer Chupsin viehätysvoima ja nautittua yhtyeen tarjoamasta tanssikengästä, päätin keskittää tarkkailuni tällä kertaa enemmän yhtyeen visuaaliseen antiin. Normaalisti tyylikkään bändin taustalla pyörivä splätter-elokuvista ammentava videoshow oli nyt siis hiukan sivussa itse soittajista, mutta nivoitui Swamp Thingeineen, vampyyreineen, zombeineen, voodoineen ja tisseineen erinomaisesti pääsääntöisesti instrumentaaliin surf-vaelteluun.

Kuvankauniin basistin Zombierellan mahtavaa venäjäaksenttista englantia toki kuultiin ja basistineidon yhdessä kitarasankari Oleg Gitaraculan kanssa aina kirkunasta kauhuhörötykseen yltänyt laulusurffailu onkin olennainen osa viehätystä. Trion täydentävä rumpali Chupacabra huolehtii lähinnä siitä että vaellus potkii. Yhtyeen sankari on kuitenkin kitaristi-Oleg, jonka kaiukas surf-vaeltelu on juuri sopivan haudantakaista yhtyeen kuvastoon. Ohjelmisto ei hirveästi ollut muuttunut keskiviikosta, odotetusti. Yllättäen tanssikenkää ei juurikaan Tuomiston pihalla nähty, toisin kuin Tampereella missä rokkitukat svengasivat sukat tulessa. Liekö jengi jo niin piipussa aikaisemmasta ohjelmasta…?

Hiukan samaa mietin myös kotimaisen astrobeatin mestarien toooooodella pitkän setin viedessä sfääreihin. Pitkästä aikaa nähtynä Hidria Spacefolkin avaruudessa vaelteleva mutta säröllä mukavan kipakka progepsykedeelinen paahto tuntui oikein sopivalta junnaavalta tanssipäätökseltä Naamoille mutta sitä tanssia ei nytkään juuri irti saatu. Ainakaan sen ensimmäisen kolmen vartin aikana mitä keikkaa läheltä seurasin…Tällä kertaa kitaroiden, rytmiryhmän ja synavempeleiden ohella lavalla nähtiin ksylofoni, joka sopi mainiosti Hidrian jykevään maalaukseen. Jumituksen suhteen setti oli mitä mainioin, vallankaan kun vauhti ei juuri hidastunut missään kohtaa.

Siinäpä siis se, yhdestoista Naamat. Perushyvää festarisapuskaa, viinaa ja muita virvokkeita, huonoa huumoria, telttarellestystä (eletään pellossa), kaikenmoista urpoa kisailua, helvetin hyviä esiintyjiä ja ennen kaikkea välitön meininki ja letkeä yhteiselo yhden viikonlopun verran perinteikkäässä maalaismaisemassa. Jos haluat syvällisemmän näkemyksen niin eikun ensi vuoden lippu hankintaan.

Tästä takaisin perjantaihin.

Teksti ja kuvat: Ilkka Valpasvuo