The Crash, Daisy

Säätämö oli jälleen täynnä porukkaa, kun kotikaupungin bändit The Crash ja Daisy valtasivat areenan. Crash on Turussa ollut aina tunnettu ja suosittu, eikä Daisykään enää aivan tuntematon ole. Fiilis perinteisessä keikkamestassa oli kuuman hektinen jo ennen keikkojen alkua.

Illan musiikkianti alkoi Daisyn tahdissa. Vahvasti brittirock -kategoriaan kuuluva bändi sai porukan heti mukaansa. Daisy rockaili puolisen tuntia tarttuvien melodioiden tahdissa. Kaikki esikuvat kitarapopin saralta oli hyvin kuunneltu, mutta persoonallisuutta saa vielä hioa. Monet tunnetut bändit paistoivat hieman liikaa musiikin läpi, vaikka bändiä ei voikaan suoraan verrata mihinkään. Kiinnostavin osa Daisyn musiikissa on laulajan voimakas ote äänestään. Loppua kohti bändi sai lavaesiintymiseen enemmän ilmeikkyyttä ja pari biisiä todella kolahti niin yleisöön kuin minuunkin.

The Crashin keikan alku oli todella outo eikä ollenkaan yleisöön vetoava. Bändi soitti ensimmäisenä temmottoman uuden biisin, joka jätti yleisön hämmentyneeseen ja ihmettelevään tilaan. Vaikka keikka jatkuikin Wildlifen helmillä Star ja Empty, vasta vanha kunnon Sugared sai porukan heräämään ja meno palasi Säätämölle. Täysi sali ei kuitenkaan pysynyt vauhdissa, koska itse bändinkään esitys ei ollut parasta luokkaa. Keikkoja on ehkä ollut niin paljon, että Crash ajatteli kotikaupungin tyytyvän hieman vähempään. Onneksi bändi loppua kohden tajusi, mitä myös vannoutuneimmille faneille pitää antaa. Meno oli parasta hittien Lauren Caught My Eye ja New York aikana. Keikan kauneimpia hetkiä koettiin, kun hiljentymisharjoitusten jälkeen fiilisteltiin Fireworksin tahdissa.

Itse harmittelin, ettei reilun tunnin keikkaan mahtunut enempää vanhemman levyn, Comfort Deluxen, tunnelmointia ja aitoutta. Jostain syystä se on aina iskenyt enemmän kuin uudempi materiaali, vaikka suuren yleisön Crash onkin hurmannut Wildlifellä. Keikalla soitettu toinen uusi biisi oli vielä käsittämättömämpi kuin ensimmäinen. Kukaan ei oikein tajunnut mistä siinä oli kyse, eikä saanut selkoa edes kielestä. Crash ei ollut mitään verrattuna bändin viime talven Säätämön tai Provinssirockin aurinkoisen sunnuntain fantastisiin esiintymisiin. Jengi jaksoi kuitenkin taputtaa Teemu Brunilan, Tomi Mäkilän, Erkki Kailan ja Samuli Haatajan takaisin muutamaankin otteeseen. Ensimmäisessä encoressa päästiin jammailemaan vanhan World Of My Own sekä tällä kertaa toimivamman uuden biisin tahdissa. Keikan viimeisenä kuultiin Oh What a Lovely Night Brunilan soolona.

Ilmeisesti jonkinlaista tyydytystä Crash -puutteeseen saanut porukka lähti valumaan kohti perinteistä jatkopaikkaa Dynamoa tai muuten vain kylmään yöhön heti keikan jälkeen. Tällä kertaa en ihmetellyt, miksei jengi jäänyt bailaamaan loppuillaksi itse keikkapaikalle. Dj:n musiikkitarjonta meni jokseenkin kamalaksi mustalaismusiikiksi.
Outoa.

Nelli Korpi