21.09.2002
Lutakko/Jyväskylä
Rockin Suomi – Ruotsi maaottelu jatkui lauantaina Jyväskylän Lutakossa samankaltaisilla eväillä kuin perjantaina. Taas oli tarjolla seitsemän indierockpumppua Suomenlahden molemmilta puolilta. Pohjoismaisten bändien taso on äärimmäisen korkea ja myös leveä, sillä kaikkien tuntemien eturivin nimien takaa löytyy vielä kasapäin yhtä hyviä, mutta vähemmän tunnettuja nimiä. Lutakon viikonloppu esitteli ansiokkaasti juuri tätä suurelta yleisöltä piilossa olevaa ryhmää. Lieneekö missään muualla maailmassa yhtä laajaa garageskeneä?
Pohjoismaisen rockskenen esittelyn aloitti raakaa bluesia veivaava The Slideshaker. Illan ensimmäisen bändin raskasta taakkaa kantava yhtye joutui soittamaan lähes tyhjälle huoneelle. Siitä huolimatta ryhmä rypisti settinsä läpi tiukalla intensiteetillä. Hieman enemmän väkeä katsomoon keräsi seuraavana soittava, kotikenttäetua nauttiva The Damn United. Hieman The Flaiming Sideburnsilta kuulostava esitys oli kovasti mieleen sekä minulle, että muulle yleisölle. Soittopuoli ja biisit olivat jätkillä erittäin hyvin hallussa, mutta showmeiningissä oli paljon parantamisen varaa. Joka tapauksessa Jyväskylän pojat olivat mieluisa yllätys. Yhtäläisyydet Fleimareihin ei jää pelkästään musiikkiin. Myös Damn United on aloitettu projektibändinä.
Pienen hengähdystauon tiukkaan tykitykseen antoi seuraavana pikkulavalla esiintynyt Branded Women. Helsinkiläinen naisbändi (ei tyttöbändi) keräsi lavanedustan täyteen. Viettelevä uruilla maustettu rock tunkeutui poran lailla tajuntaan ja pakotti kovankin karjun tanssimaan. Hienot biisit ja loistava laulajan tulkinta voisi toimia yhtä hyvin yökerhossa kuin rockfestareilla, tämä ei jätä ketään kylmäksi.
Greenleaf palautti taas korvatulpat päähän. Ruotsin pojat vetivät rouheilla soundeilla tiukkaa seitkytlukuvaikutteista hard rockia. Rekkamiesten näköiset soittajat ovat tuttuja naamoja monista muista bändeistä, kuten esimerkiksi perjantaina esiintyneestä Dozerista. Tässä vaiheessa ilta oli jo puolessa välissä ja meno alkoi olla jo parhaimmillaan. Edes keikan loppuun pläjäytetty rumpusoolo ei latistanut tunnelmaa. Illan parhaan aktin mitalli tälle bändille.
Tunnelman nostatusta jatkoi The Misfits -covereita soittava Braineaters. Coverbändit, vallankin hyvät sellaiset, ovat aina illan kohokohtia. Itse en ole mikään suuri Misfits-fani, mutta suuri osa yleisöstä selvästi oli. Autenttisen näköinen ja kuuloinen esitys takasi viikonlopun kovimmat bakkanaalit. Braineaters oli todellakin panostanut maskeihin ja puvustukseen ja todellakin eläytyivät esittämiseen. Hyvä meininki tarttui myös yleisöön, joka kiipeili pöydille tanssimaan ja laulamaan kiitettävästi mukana.
Illan kahdesta viimeisestä esityksestä vastasivatkin sitten ruotsalaiset Lowrider ja pääesiintyjä Nine. Jo pienestä turnausväsymyksestä kärsivä yleisö ei jaksanut enää syttyä täysillä Lowriderin paahtavasta riffittelystä. Bändi toimi kuitenkin hyvänä lämmittelynä festarien päättösaktille. Hard Coren puolelle menevä Nine lunastaa kunniamaininnan illan energisimpänä ja vauhdikkaimpana aktina. Loistava päätös erittäin onnistuneille festareille.
Kun tarkastelee koko viikonloppua, voi sanoa, että ruotsalaiset ovat vielä himpun edellä suomalaisia rockin saralla. Vaikka Xysman ja Damn Unitedin johdolla suomalaiset esittivät vallan mainioita esityksiä, niin ruotsalaiset jyräsivät laajalla rintamalla. Kaikki länsinaapurista tulleet esitykset olivat todella tiukkoja ja ammattimaisia, joka vaan osoittaa heidän pitkiä perinteitään tälläkin saralla.
Teemu Jokelainen, kuvat Ilkka Valpasvuo
