19.09.2002
Telakka/Tampere
Viidentoista vuoden kunnioitettavaan ikään päässyt Laika & The Cosmonauts on pitänyt viime vuodet hiljaiseloa. Absurdistan -hittilevyn ilmestymisestä on jo viitisen vuotta, eikä keikkojakaan ole juuri näkynyt. Muut projektit ja uusien kappaleiden tekeminen on pitänyt äijät kiireisinä. Tampereen Telakalla oli siis tarjolla harvinaista herkkua, kun Laikat aloittivat juhlakiertueensa. Paikalle saapuneita hellittiin todella kovalla keikalla. Bändi tarjoili puolentoista tunnin intensiivisen setin parhaita surf-helmiään.
Keikan alkuosa koostui vanhempien levyjen tuotannosta. Asiantunteva yleisö palkitsi C’mon Do The Laika- ja Surfs You Right -levyjen kappaleet ablodeilla, mutta keikan loppupuolella kuulunut ”uudempi” tuotanto sytytti yleisöä astetta enemmän. Yleisön huudatukset No Head ja Bah’ a Ree Bah saivat yleisön mukaan ja leffasuosikit Psycho/Vertico ja Mission:Imbossible olivat tavalliseen tapaansa keikan kohokohtia. Moneen kertaan raiskattu Lalo Schifrin toimii Laikan käsittelyssä niin hyvin, että Bändille pitäisi antaa monopoli kappaleen versioimiseen. Uutta tuotantoakin kuultiin. Uudelle levylle on tiedossa kosketinvoittoista, mutta hyvin tuttua Laikaa.
Vaikka yleisö oli alkukeikan vaitonaista, ei se tarkoita, että keikka olisi ollut jotenkin vaisu. Päinvastoin, ainoastaan Telakan intiimi tila esti yleisön syttymisen. Bändi rypisti alusta asti aivan hillittömällä sykkeellä. Vaikka surf on kitaramusiikkia, niin huomio kiinnittyy vastustamattomalla tavalla rumpali Janne Haavistoon. Mies on kone; ryhmän sydän, mättäjä, joka asettaa koko muulle ryhmälle haasteen – pysykää perässä. Soitto ei ole pelkästään nopeaa ja kovaa vaan se on myös kekseliästä. Soittimiaan, itseään ja soittajatovereitaan säälimättä Janne hakkasi settiään kuin eläin, ei haittaa, vaikka kaatuilee peltejä tai karkaavat kapulat. Tunnelmaa lisäsi loistava yhteistyö muiden jätkien kanssa. Vallankin kosketinsoittaja Matti Pitsinki tuntui käyvän dialogia rumpalivirtuoosin kanssa. Pitsinki vastaa rumpalin heittämään haasteeseen heittämällä kiippareistaan ulos juuri sitä avaruussaundia, mistä jätkät maailmalla tunnetaan. Herkullisia olivat myös ne hetket, jolloin Pitsinki tarttui kitaraan. Kahdella kitaralla leivottiin esiin surffille tyypillisiä mahtavia kitaravyörytyksiä.
Viidentoista vuoden yhdessä soittaminen on antanut Laikkareille aikamoisen livevarmuuden. Bändi pystyy keikalla ylittämään ja yllättämään itsensä. Jätkät rimpuilevat irti ahtaasta surfskenestä minkä kerkiävät, välillä musiikki on silkkaa jazzia, kun seuraavassa hetkessä hypätään lattaritunnelman kautta takaisin tiukkaan rockiin. Pakka pysyy kuitenkin koko ajan tiiviisti hanskoissa eikä kukaan soittajista innostu turhaan sooloiluun. Musiikki riittää kantamaan livesettiä, joten turhaan lavakeekoiluun ei ole tarvetta. Jos puhutaan pelkästään musiikista ja unohdetaan kaikki muu, niin keikka oli ehdottomasti kovin jonka olen tänä syksynä nähnyt.
Teemu Jokelainen, kuvat Ilkka Valpasvuo
