30.04.2010
Gloria / Helsinki
Neljättä kertaa järjestetty Graveyard Party tarjosi vapun viikonloppuun vaihtoehtoista ohjelmaa. Kaksipäiväisen sisäfestarin perjantain ehdoton vetonaula oli saksalainen Diary of Dreams, jonka ympärille oli rakennettu mielenkiintoinen kattaus. Illan avasi kuitenkin DJ Will Power, jonka esiintymisestä kuulin ainoastaan viime minuutit, mutta seuraava numero tuli vastaavasti todistettua alusta saakka.
Kotimainen Black Light Discipline esiintyi jo kolmannen kerran hautuumaa pirskeissä. Ensimmäisestä kerrasta on ehtinyt kulua aikaa jo yli neljä ja puoli vuotta. Tuona aikana yhtye on hitaasti kohonnut kotimaisen elektronisen metallin kärkijoukkoihin, ja loppuvuodesta 2008 julkaistu debyyttipitkäsoitto Empire on vain vahvistanut tätä kehitystä.
Glorian illassa bändi tosin antoi turhaa tasoitusta muille pilaamalla ensimmäisen puoliskon keikastaan turhan tukevilla soundeilla. Äänipuurosta pystyi kyllä erottamaan tutut biisit, mutta kaikki yksityiskohdat ja nyanssit yksinkertaisesti katosivat taivaan tuuliin, bändin kuulostaessa lähinnä tympäännyttävän keskinkertaiselta. Kovasta yrityksestä on silti annettava tunnustus orkesterille sekä sitä täydentäneille esiintyjille. Lauteilla kun nähtiin bändin itsensä lisäksi pari ekstra perkussionistia sekä tanssityttöä. Ei aivan perinteistä puurtamista, mutta virkistävän erilaista.
Puolen tunnin tahkoamisen jälkeen joku älysi nähtävästi tönäistä äänimiehen hereille, sillä viimeiset kolme biisiä saatettiin ilmoille huomattavasti inhimillisemmällä volakalla, ja biisien koukut lähtivät saman tien puremaan. Erityisesti For All You Heavy-hearted iski juuri sillä voimalla, jota olisin odottanut kuopiolaisilta enemmänkin. Plussaa orkesterille on myönnettävä myös energisestä esiintymisestä, jolla väkeä saatiin kosiskeltua mukavasti mukaan.
Tässä kohdin aikataulu lähti laahaamaan pahemman kerran perässä, yhtyeille kun oli jätetty vain vartin mittaiset roudaustauot, mikä ei tietenkään riittänyt mihinkään. Onneksi illan kaikissa vaihtoväleissä kansaa viihdytti DJ Will Power, jonka showta kelpasi kuunnella.
Pitkittyneen odottelun päätteeksi estradin valtasi alkuun yksimiehinen Neuroactive, joka on siis sama asia kuin J. Tuohimaa. Kotimaisen synapopin edelläkävijä ei ollut esiintynyt livenä useampaan vuoteen, joten tapaus oli odotettu, minkä pystyi aistimaan yleisöstä alustavan odottelun, sekä etenkin itse keikan aikana.
Allekirjoittaneelle tyystin tuntematon akti täydentyi muutaman biisin jälkeen vokalistilla, jonka myötä Neuroactive muuntui huomattavasti ”yhtyemäisemmäksi”. Näissä kohdin keikan tempo ja fiilistaso lähtivät selvään nousuun, ja kun sounditkin olivat täyden kympin arvoiset, ei esiintymisestä löytynyt valitettavaa. Neuroactiven kauniisti soljuva syna-/future-pop oli kieltämättä turhan iisiä omaan makuuni, mutta suuri yleisö näytti viihtyvän mainiosti – ja sehän on keikoilla pääasia.
Kaikki kunnia muille esiintyjille, mutta illan kiistaton kohokohta koitti kun Diary of Dreams aloitti osuutensa. Yhtyeen yhdeksäs albumi (if) on saamassa piakkoin jatkoa, mutta tulevaa materiaalia ei kuultu vielä Gloriassa. Keikan avasi toistaiseksi uusimman kiekon avausraita The Wedding, aivan kuten viimekesäisellä Blackfield keikallakin.
Yleisöä olisi mahtunut paikan päälle enemmänkin, mutta saksalaiset ottivat tilanteen välittömästi haltuunsa vokalisti Adrian Hatesin johdolla. Yhtyeelle oli siunaantunut soittoaikaa puolitoista tuntia, jonka se käytti myös viimeistä minuuttia myöten. Näin settilista sisälsi herkkuja jokaiselta tämän vuosituhannen puolella julkaistulta pitkäsoitolta, ja mukana kuultiin joitain harvinaisempiakin numeroita, vaikka pääosan varastivat jälleen ne tunnetummat kappaleet. Vuonna 2000 ilmestyneeltä One of 18 Angels albumilta lohkaistu Chemicals, sekä viisi vuotta myöhemmin ilmestynyt MenschFeind olivat alkukeikan ehdottomia kohokohtia. Tästä eteenpäin yhtye veikin yleisöään sinne minne halusi, ja kädet nousivat ilmaan aina kun moista pyydettiin.
Erityisen suuren kiitoksen Diary of Dreams ansaitsee täydellisyyttä hiponeesta äänentasosta, jonka ansiosta koskettimet, taustalaulut sekä ne kaikkein pienimmätkin nyanssit nousivat oikeuksiinsa. Soul Stripperin soidessa irokeesipäisen kitaristi Gaun:An kuiskinnat kuuluivat hyytävällä tavalla, ja kun rumpalikin pysyi ruodussa, pääsivät biisit nousemaan potentiaalinsa tasolle. Uudemmasta materiaalista edukseen erottuivat kolmen vuoden takainen sinkku The Plague, joka enteili aikoinaan Nekrolog 43 –pitkäsoittoa, sekä samaiselta albumilta löytyvä seesteisempi Colors of Grey.
Kuten todettua, aikataulu oli lähtenyt heittämään jo alkuillasta, mutta Diary of Dreams sai niin lämpimän vastaanoton, että orkesteri päätyi lopulta soittamaan pari encoreakin. Hates ja kumppanit silminnähden nauttivat tilanteesta ja vahvan esityksen viimeiseksi biisiksi jäi lopulta The Curse, josta esitettiin alkuperäistä albumiversiota rahdun rankempi tulkinta.
Saksalaisten poistuttua lavalta estradin dj-torniin kiivennyt brittiläinen The *Ting* saattoi aloittaa osuutensa. Tanssilattia täyttyi nopeasti joraajista, joita lontoolainen hard house / hard dance –ekspertti pyrki vielä taitojensa mukaan villitsemään entisestään. The *Ting* oli myös esiintyjä sanan varsinaisessa merkityksessä, sillä moista osallistumista, musiikkiin eläytymistä sekä energistä mukana oloa ei dj:n toimesta näin pohjoisessa ole juuri koettu.
Tunnustettakoon että biitit olivat paikoillaan, juhlakansan fiilis katossa ja bileet eittämättä parhaimmassa vauhdissaan, mutta allekirjoittanut oli antanut jo kaikkensa aiemmille esiintyjille, joten siirryin suosiolla sivummalle. Setti oli rakennettu taiten ja äänenpaine, vaikka tukeva olikin, pysyi erinomaisesti rajoissa. Näin päättyi myös ensimmäinen päivä allekirjoittaneen kohdalta, vaikka ohjelmassa olisi ollut vielä lisää DJ-esiintymisiä.
Graveyard Partyn lauantai
Teksti ja kuvat: Mika Roth
