Firebox Metal Fest³ - perjantai

Eyjafjallajökullin purkautumisen aiheuttama tuhkapilvi on joidenkin asiantuntijoiden mukaan pelkkää alkusoittoa koko Islannin tulivuorialueen aktivoitumisesta ja sitä kautta pahimmassa tapauksessa huomattavista ongelmista. Ihmiset toimivat kuitenkin ihmisten tavoin, joten Mardukin peruuntuminen vaikutti vastaavan paikoin ainakin katovuositason vitutusta Firebox Metal Fest³:n yleisön keskuudessa. Kiivaimmat kiintiöurpot purkivat angstinsa blackmetal-pioneeria paikanneeseen Sacrilegious Impalementiin turhin välikommentein ja "Marduk!"-huudoin, vaikka ruotsalaislegendan peruuntumisen aiheutti käsittääkseni tuhkapilvestä johtuva lentokielto, eivät nuoret suomalaismuusikot.

Vajaa tuhat henkeä vetävällä Rytmikorjaamolla kolmatta kertaa järjestettyä Fireboxia ei kuitenkaan yksi viime hetken peruuntuminen kaatanut, sillä kaksipäiväisen tapahtuman esiintyjälistalta löytyi esimerkiksi sveitsiläinen konemetallihuippu Samael sekä kotimaiset Ajattara, Torture Killer ja Ghost Brigade. Toki yleisöstä löytyi niitäkin, jotka olivat ostaneet lipun nimenomaan Mardukin vuoksi, mutta avoimin mielin Rytmikselle saapuneet löysivät kahdelta päivältä varmasti mieluista kuultavaa ja nähtävää ilman Mardukiakin.

Esimerkiksi Alghazanth oli onnistunut saapumaan Seinäjoelle asti ja sen merkiksi Rytmikorjaamon lavaa koristi heti tervetuliaisiksi iso valkoinen risti ylösalaisin käännettynä. Asianmukaisesti nahkaan, niitteihin ja valkoiseen kasvomaaliin sonnustautunut kokoonpano avasi tapahtuman soittamalla blackmetaliaan jatkuvan kiivaalla tempolla antamatta kuulijalle juurikaan hengähdystaukoja. Mainion Wreath of Thevetat -albuminsa pari vuotta takaperin julkaisseen yhtyeen kappaleista löytyi upean hyytäviä melodioita ja tunnelmia, joiden tehoa ankara ylös miksattu basarivalli kuitenkin verotti. Soundisekamelskan lisäksi Alghazanthin vetoa laimensi yhtyeen passiivinen lavaolemus, jota ei pelastettu ristin päälle kaadetulla tekoverellä tai uhkaavalla poseerauksella.

Seuraavana lavan vallannut Torture Killer näytti black-herroille, että metallikeikalla täytyy olla myös jotain mitä katsoa - muuten on sama vaikka jäisi kotiin kuuntelemaan levyjä. Vimmaisesti lavaa työstänyt deathmetal-akti paahtoi menemään melko oldschoolilla otteella ripautellen kappaleisiin paikka paikoin myös tunnelmallisempia osuuksia.

Suomalaisyhtyehän nousi yleisön tietoisuuteen Cannibal Corpse -legenda Chris Barnesin liityttyä poppooseen vokalistin paikalle. Barnesin taannoisen eron jälkeen uudeksi murisijaksi pestattu, entinen keikkavokalisti Juri Sallinen osoitti kuitenkin keikan aikana omaavansa ääntä ja karismaa siihen malliin, että vanhoilla faneilla ei pitäisi olla marinan aihetta.

Torture Killerin death upposikin yleisöön moshpitin arvoisesti ja lisäksi muutama fani keskittyi moshailemaan intensiivisesti yksinään näkemättä koko keikasta tuskin mitään. Jokainen toki nauttikoon live-elämyksensä parhaaksi katsomallaan tavalla.

Illan viidestä bändistä jokaista tuli seurattua melko tarkasti ja niinpä myös kolmantena soittaneelle Skepticismille on uhrattava tuhdisti palstatilaa. Skepticismin astuttua lavalle nimittäin alkoivat hautajaiset, joissa rumpuja soitettiin nuijilla, urut vakaasti istualtaan ja pukukoodina oli musta frakki. Funeraldoomin pioneerit toivat tyylinsä puolesta iltaan tervetulleen hengähdyksen, jossa mätön sijaan oli mahdollista tempautua tunnelman vietäväksi. Kuolema oli ilmiselvästi äärimmäisen vakava asia, vaikka bändin lyyrisestä annista ei selvyyteen keikalla päässytkään.

Oli kyseessä sitten genren pioneeri tai ei, jotenkin yhtyeen musiikki ei kuulostanut valmiilta. Kun kerran rumpujakin soitettiin nuijilla ja musiikki pyrki painokkaaseen mahtipontisuuteen, missä ihmeessä viipyi kerrostalon kokoinen kitaravalli tai lisäsatsi riipiviä melodioita, jotka jo vähäisinäkin annoksina erottuivat keikalla kuolonmössöstä selvästi edukseen? Ainut kitara oli soundiltaan turhan terävä ja alas miksattu, jolloin toista kitaraa jäi todella kaipaamaan nimenomaan munaa tuovana ja melodioita vetävänä soittimena. Nyt Skepticism jäi livetilanteessa soinniltaan varsin yksitoikkoiseksi ja sävellykset köyhiksi.

Fireboxin ensimmäinen ja samalla perjantain ainoa ulkomaalaisvieras, Demonical, vaikutti biisejä aiemmin tuntematta melko mitäänsanomattomalta. Deathmetalinsa hieman Torture Killeriä teknisemmin tarjoillut ruotsalaisvieras veti ihan asiallisen vedon ihan asiallisen lavaliikunnan kera. Vokalisti murisi tasaisesti samalla äänenkorkeudella läpi koko keikan ja basarivalli jyräsi muut soittimet kitaroiden joutuessa suurimman kärsijän rooliin. Ihanjees-tason deathmetalia on vaan ihan oikeasti niin valtavasti tarjolla, että Demonical lysähti basarimuusin ja keskiverron lavatoiminnan yhteisvaikutuksen seurauksena aika lailla maan tasalle asti.

Sääli, että miksauksessa tuntui olevan läpi illan pientä sanomista. Tiedä sitten, onko Rytmikorjaamo tiiliseinineen miksaajalle vaikea tila vai mikä oli hätänä, kun tuplabasarit suorastaan syöksyivät laulua lukuun ottamatta muiden soittimien yli, eikä kitaralinjoista pahimmissa paikoissa kantautunut kovinkaan paljoa yleisön korviin saakka. Miksausongelmia lukuun ottamatta tapahtuman järjestelyt olivat toimivat ja ilmapiiri miellyttävä, kun paikalla oli nimenomaan metallimusiikin ystäviä baari- ja festariördääjien kuuluessa pelkästään marginaaliin, vaikka illan päättänyttä bändiä asiattomasti kohdeltiinkin.

Lyhyellä varoitusajalla pääesiintyjää paikkaamaan saapunut Sacrilegious Impalement hoiti silti korvaajan tehtävänsä mainiosti. Debyyttialbuminsa viime vuoden joulupäivänä julkaissut black-orkesteri ei pyydellyt lavalla anteeksi rooliaan, vaan teki parhaansa, niin kuin yhtyeen tällaisessa tilanteessa täytyykin. Karismaattisen keulahahmonsa johdattamana tämän Berliiniä ja Lontoota myöten keikkaa saaneen pumpun esiintyminen oli illan parasta puoliskoa ja yhtyeen ainoaksi ongelmaksi jäi loppujen lopuksi vain se, ettei se ollut Marduk.

Jatka tästä Fireboxin lauantaihin lukemaan mm. Samaelin ja Ghost Brigaden vedoista.

Teksti ja kuvat: Jarmo Panula