25.04.2010
Like
Mm. New York Timesin kriitikkona vuosina 1993-2006 työskennellyt ja vuonna 1995 Pulitzerin palkinnonkin kuitannut Margo Jefferson lähestyy yhtä aikakautemme nerokkainta muusikkoa ja viihdyttäjää mukavan poikkeavasti. Jefferson ei ole teoksessaan pelkästään kriitikko eikä onneksi mikään elämäkertateoksen kritiikitön über-hehkuttaja, vaan ottaa Michael Jacksonin käsittelyyn ikään kuin case-studynä, kulttuuriteollisena hahmona ja luomuksena, jopa friikkinä - jollaisena sisarusparvensa lahjakkain Jackson monelle näyttäytyi. Jefferson sukeltaa Jacksonin maailmaan analyyttisenä tarkkailijana käsitellessään niin herran nerokkuutta musiikin, tanssin ja showbisnesmiehen rooleissa kuin Jackoa ihmisenä – ja sitä mitä se Michael Jacksoniksi tuleminen ja sinä oleminen on sille ihmisille sen hahmon sisässä ja takana maksanut.
Jackson oli eittämättä valtavan lahjakas ja monessa asiassa nerokas. Silti kauhean tasapainoista tai omaa elämäänsä hallitsevaa kuvaa mies ei itsestään antanut. Mies jolla ei koskaan ollut aikaa olla lapsi. Mies, joka arvosti aikuisenakin lapsen viattomuutta siinä määrin että halusi viettää aikansa lasten kanssa ja tarjota lapsuuden mahdollisuutta toisille lapsille. Musta mies joka halusi olla valkoinen – vai halusiko? Samaan aikaan musta mies joka mursi omalta osaltaan rasismin rajoja popmusiikissa. Mies joka ei ehkä ollutkaan seksuaalisesti kauhean mies – vai oliko? Sukupuoleton friikki? Kaikkien arvosteltavana oleva näyttelyesine? Kenties pedofiili? Pyhimys ja pyyteetön hyväntekijä vai puuteriunelmilla lapsia viettelevä paholainen? Toisaalta Bonoakin aktiivimpi ja aikaansaavampi hyväntekijä. Ja pohjimmiltaan ujon ja epävarman oloinen pikkupoika, joka heräsi eloon lavalla moonwalkeineen ja sekä musiikkia, tanssia että showmaailmaa uudistavine esityksineen…
Mikä on totuus Michael Jacksonista? Siihen ei kirja vastaa koska vastauksia ei ehkä edes ole – vallankaan nyt maestron itsensä poistuttua areenoilta juuri ennen suunniteltua comeback-kiertuetta. Mutta jos tahdotte pätevää pohdintaa ilmiöstä nimeltään Michael Jackson, on Jeffersonin kirja siihen suositeltava lukukokemus. Voin kuvitella että ns. tosifanit voivat ottaa teoksesta monessa kohtaa nokkiinsa, koska Jefferson ei sääli supertähteä. Michael Jackson loi itsestään elämää suuremman hahmon – myytin – ja tähän hahmoon Jefferson pureutuu, pyrkien pitämään itsensä puhtaana tarkkailijana ja analyytikkona ilman henkilökohtaista painolastia. Siksi Tapaus Michael Jackson onkin niin piristävä poikkeus näinä elämäkertahehkutuskirjojen luvattuina aikoina.
Teksti: Ilkka Valpasvuo
