Pääsivu
Esittely
Levyarviot
DVD-arviot
Pienet
Livearviot
Valokeilassa
Klassikko
Vapaa vyöhyke
Ajankohtaista
Ajatuskupla
Toimitus
Keskustelu
Artistihaku

Sivustolla on parhaillaan, 61 vierasta ja 0 jäsentä Online.

Et ole kirjautunut!

Kirjautuminen

Rekisteröityminen

Likeminded
18.09.2002
Vanha Pappari/Hämeenlinna
Kolmisenkymmentä ihmistä talossa ja meininki ja poseeraus kiitettävää luokkaa. Siinä tiivistettynä Likeminded –orkesterin keskiviikkoisen Hämeenlinnan keikan faktat. Pappari on keikkapaikkana hyvä. Olin viimeksi paikan päällä tsekkaamassa Lehtivihreitten keikan ja silloinkin paikan syrjäisyys tuntui verottavan kansaa. Mainostus tapahtumiin oli kuitenkin ollut noin tuhat kertaa tehokkaampaa ja näkyvämpää kuin esimerkiksi Sirkuksen keikkoihin.

Kaunista ja rockaavaa kitarapoppia soittava Likeminded (Lue Desibeli –juttu!) soitti ensimmäisen oman keikkansa Hämeenlinnassa. Ämyrockissa pojat toimivat lähinnä olutteltan viihdyttäjinä, toki omilla biiseillään ja haara-asento meiningillä. Pojat olivat kuulemma olleet suuressa sukseessa eräissä julkimoita täynnä olleissa syntymäpäiväjuhlallisuuksissa, kukahan ensimmäisenä alkaa hehkuttaa orkkaa? Arki-illan vuoksi bändi aloitti kymmenen jälkeen. Triomme kapusi lavalle ja PA- laitteisto poksautti keikan heti aluksi hetkelliseen pysähdystilaan. Pienen virittelyn jälkeen päästiin itse asiaan, yeah!

Laulaja-kitaristi Kevin Kosher osaa poseerauksen, samaa voi sanoa basisti Jarvis Kosheristakin. Rumpali Kantri-Jyri keskittyi pääasiassa tahdin ylläpitoon ja hyvin hoitikin mies viiksien takana hommansa.

Biiseistä aloiteltiin oudommalla kamalla, josta korvaan jäi ainakin uusi Junkie Of Sun sekä Pienestä Sydämestä käännetty A Little Heartbreak. Covereina kuultiin Joan Osbornen One Of Us, Soul Asulymin Runaway Train eli poikain mukaan Tom Cruise sekä Ruotsalaisen tupakkamerkin Kentin Saker Man Ser. Parhaiten tippuivat kuitenkin poikain omat hitit, Jarviksen Reality Bites sekä Kevinin Magic Button. She’s got a magic button...

Ilman turhia encoreita lopetettiin, kun biisit loppuivat. Itse voi ainakin sanoa olevansa tyytyväinen, että jaksoi paikalle raahautua. Keikkaa vaan ja uusia biisejä levytysasteelle, niin hyvä tulee.

Ilkka Valpasvuo

Lukukertoja: 1393
Tsekkaa myös nämä
Levyarvio: Likeminded: Spaniel –ep
Livearvio: 2002.06.29 Ämyrock [Kaupunginpuisto/Hämeenlinna]
Livearvio: 2002.09.18 Likeminded [Vanha Pappari/Hämeenlinna]
Valokeila: 2002.08.30 Likeminded – Samanmielisten orkesteri
Livearvio: 2004.04.15 Likeminded [Downtown/Turku]
Live: Likeminded, The Sugarrush
Pienet: Pienet II - Syyskuu 2006
Uusimmat livearviot
She!, The Oi! Boys [Doris/Tampere]
Fatboy (SWE), Janne Laurila [Klubi/Tampere]
Jaakko & Jay [Doris/Tampere]
Carrot Mob: Toothpaste [Cafe Europa/Tampere]
The Others, Adora, LoveGrapes [Semifinal/Helsinki]
Joan As Police Woman (USA), Tapes [Klubi/Tampere]
The Bellrays (USA) [Klubi/Tampere]
22-Pistepirkko, Joensuu 1685, Goodnight Monsters [Tavastia/Helsinki]
Five Minutes For Myself, Jeremy Snake & The Stoners [Lepakkomies/Helsinki]
I Was A Teenage Satan Worshipper, Pintandwefall [Yo-talo/Tampere]
Emilie Autumn & Her Bloody Crumpets (USA) [Tavastia/Helsinki]
London After Midnight (USA), Stereo Junks! [Nosturi/Helsinki]
New Model Army (UK), Nazca [Nosturi/Helsinki]
Profuse [On the Rocks/Helsinki]
Black Dice (USA), Tomutonttu, Kuupuu [Kuudes Linja/Helsinki]
Urban Zoo: Yoshmalo (ITA), Orange (ITA), Cherry Lips (ITA) [Verona/Italia]